Kuusi stuerttia vuoden 2022 kirkolliskokoukseen

Ajankohtaista | 26.10.2022

Tänä syksynä hakijoita oli enemmän kuin kokousavustajapaikkoja.

Kirkollishallituksen vuonna 2018 tekemän päätöksen mukaisesti Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokoukseen valitaan vuosittain enintään kuusi 15–24 -vuotiasta kokousavustajaa eli stuerttia. Tämän vuoden haku päättyi 15. lokakuuta. Aiempina vuosina kaikki stuerttipaikkaa hakeneet ovat päässeet mukaan, eikä kaikkia paikkoja ole aina saatu edes täytetyksi, mutta nyt hakijoita oli enemmän. Tämä on kirkon näkökulmasta tietysti hyvin iloinen uutinen. 

Stuerttien tärkein tehtävä on tutustua kirkolliskokouksen työskentelyyn täysistuntoja seuraamalla. Heitä on myös kutsuttu ahkerasti kuultavaksi kirkolliskokouksen valiokuntiin, joten heillä on kokouksen aikana mahdollisuus tuoda nuorten ääni kirkon korkeimman päätöksentekoelimen korviin. Stuertit huolehtivat kokouksen ajan myös normaaleista kokousavustajan tehtävistä – esimerkiksi monistamisesta, kokoustilojen siistimisestä, valokuvauksesta, teknisestä avustamisesta ja materiaalin jakelusta. Tehtävästä ei makseta palkkaa, mutta nuoret saavat ilmaisen ylöspidon Valamossa sekä työtodistuksen. 

Tänä vuonna kirkolliskokouksessa toimivat stuertteina Ilmari Häyrynen, Lenni Sigfridsson, Antti Salpakari, Siiri Klubb, Antti Juka ja Tiiu Mutanen. Heistä vanhin on 22-vuotias ja nuorin 15.