Marraskuussa alkavalla ja toukokuun loppuun asti kestävällä kurssilla keskitytään bysanttilaisen musiikin teoriaan ja suullisen perinteen välittämiseen.
Suomen bysanttilaisen musiikin seura käynnistää marraskuun kolmannella viikolla bysanttilaisen musiikin verkkokurssin. Zoom -sovelluksen välityksellä toteutettavan opetuksen viikottainen tapaamisaika määräytyy kurssista kiinnostuneiden enemmistön preferenssin mukaan.
Koska laulun ryhmäopetusta on vaikeaa saada riittävän vuorovaikutteiseksi verkossa, kurssi keskittyy lähinnä bysanttilaisen musiikin teoriaan ja suullisen perinteen välittämiseen. Kevätpuolella kurssilaisille järjestetään myös lähiopetusviikonloppu, jonka aikana voidaan keskittyä paremmin kurssilaisten laulutaidon kehittämiseen.
Toukokuun loppuun asti jatkuvan kurssin kurssimaksu on 20 euroa Suomen bysanttilaisen musiikin seuran jäsenille ja 40 euroa muille.
Kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä osoitteella pappismunkki.damaskinos@ort.fi lokakuun loppuun mennessä.