Hämeenlinnassa vietetään 26.6. ensimmäistä uuden ajan praasniekkaa

Ajankohtaista | 23.06.2022

60-vuotias kirkko vihittiin viime elokuussa Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kirkoksi.

Hämeenlinnan kirkko ulkoapäin

Hämeenlinnan pyhäkköyhteisö sai viime syksynä oman rakkaan kirkkonsa uudelleen käyttöönsä entistä ehompana. Uudelleenvihkimisen yhteydessä kirkon nimi vaihtui. Uusi nimi, Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kirkko, juontaa juurensa luovutettuun Karjalaan, Viipurin lääniin kuuluneeseen Kyyrölään.

Kyyrölän ortodoksinen seurakunta perustettiin vuonna 1725, ja jo samana vuonna valmistui seurakunnan ensimmäinen puukirkko, joka paloi vuonna 1788. Toinen puukirkko valmistui vuonna 1803, mutta sekin paloi vuonna 1894. 1898 vihittiin käyttöön seurakunnan kolmas, tiilestä rakennettu Kristuksen temppeliintuomisen kirkko, josta tuli yksi Suomen suurimmista ortodoksisista pyhäköistä. Kirkkosali oli suunniteltu 1 200 hengelle.

Kyyrölän hovin lahjoitusmaan omistaja, valtioneuvos Ivan I. Bogajevski lahjoitti Kyyrölän vastavalmistuneeseen pyhäkköön alttari-ikoniksi Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kopion. 

– Samalla hän pyysi paikallista papistoa toimittamaan vuosittain ikonin muistopäivänä kirkossa erityisen rukoushetken, johon kaikki alueen asukkaat kutsuttaisiin osallistumaan, kertoo Kyyrölästä neljävuotiaana evakkomatkalle lähtenyt Kyyrölä-kerhon puheenjohtaja, Antonina Sosunov-Perälä

Bogajevskin kuoleman jälkeen kyyröläläiset jatkoivat tätä perinnettä.

– Vuonna 1910 Kyyrölään perustettiin vapaapalokunta, ja palomiehet ottivat Jumalanäidin suojeluspyhäkseen. Tihvinskaja ja palokunnan vuosijuhlapäivä yhdistettiin koko päivän kestäväksi kyläjuhlaksi, johon myös muualle muuttaneet kyyröläläiset pyrkivät mahdollisuuksien mukaan saapumaan. Aamulla vietettiin ensin kirkollista praasniekkaa ja illalla palokunnan juhlaa, kertoo Sosunov-Perälä.

Kyyrölän kirkko tuhoutui sodassa täysin. Kylästä lähdettiin kiireellä 1.12.1939, ja valtaosa kirkon esineistöstä jäi paikoilleen.

Sotien jälkeen kyyröläläisiä sijoitettiin paljon Hämeenlinnan seudulle. Kyyrölän ortodoksisen seurakunnan perinteitä on vaalittu nykyisin Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan kuuluvassa Hämeenlinnassa 1940-luvun lopusta aina näihin päiviin asti.

Hämeenlinnan ortodoksit ovat viettäneet Tihvinskajaa vuosittain vanhan ajanlaskun mukaisena ikonin juhlapäivänä, 9. heinäkuuta. 

Nyt juhlan historiassa kääntyy uusi lehti, kun juhlasta on tullut virallisesti pyhäkön temppelijuhla. Tästä lähtien praasniekkaa vietetään Suomen ortodoksisen kirkon muutenkin noudattaman kalenterin mukaisena päivänä, 26. kesäkuuta.

Ensi vuonna kirkossa juhlitaan vielä isommin, sillä silloin juhlitaan Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kirkon 60-vuotispäivää. Kirkon vihkimisestä tulee kuluneeksi 60 vuotta jo tänä vuonna, mutta kirkon sisustus on vielä sen verran keskeneräinen, että pyöreitä juhlitaan vasta ensi vuonna. 

Teksti: Maria Hattunen
Kuva: Dimitri Tolonen