Isä Pekka Helakallion muistolle

Ajankohtaista | 13.06.2022

Ortodoksinen nuorisotyö oli isä Pekalle tärkeää, ja lämmin suhde entisiin oppilaisiin, kerholaisiin ja leiriläisiin kannatteli häntä myös vaikeina hetkinä.

Isä Pekka Helakallio

Isä Pekka Helakallio oli juuri aloittanut muutaman kuukauden sijaisuuden pappina Ivalossa, kun hänelle tuli kutsu tuonpuoleiseen. Hän oli ilolla ottanut vastaan tehtävän, johon metropoliitta Elia oli hänet vielä eläkkeeltä kutsunut. Puolisen vuotta aiemmin todettu sairaus eteni nopeammin, kuin kukaan oli kuvitellut, ja niin sukulaiset, ystävät ja työtoverit saivat odottamattoman suruviestin isä Pekan poismenosta 7.6. 2022.

Isä Pekka oli niitä pappeja, jotka tulivat kaikille tutuksi ja monille läheiseksi. Pekka syntyi Soinissa 9.10.1951 mutta varttui Kirkkonummella ja Kuopiossa toimineen pappisseminaarin yhteydessä. Hänen isänsä Ilmari ja äitinsä Sanni pitivät huolta useista sukupolvista tulevia pappeja ja kanttoreita. Pekka näki läheltä, miten ortodoksisen kirkon ja seurakuntien papisto valmistautui työhönsä. Hän muisteli, miten koko heidän perheensä ilolla ja haikeudella osallistui kurssien valmistujaisjuhliin. Ei ihme, että Pekka sai lähtemättömän kipinän tulevaan elämäntehtäväänsä.

Pekka osallistui innolla Ortodoksisten nuorten liiton toimintaan, erityisesti kesäeireille Puroniemessä, Verkkolammilla Kaunisniemessä ja muualla. Leirinohjaajaksi ja kristinoppileirien opettajaksi siirtyminen oli Pekalle luonnollinen seuraava vaihe, ja elinikäisten ystävyyssuhteiden määrä kasvoi entisestään. Pekka oli myös ONL:n johtokunnan ja Tuohustuli -lehden toimituskunnan jäsen. Ortodoksinen nuorisotyö oli isä Pekalle tärkeää, ja lämmin suhde entisiin oppilaisiin, kerholaisiin ja leiriläisiin kannatteli häntä myös vaikeina hetkinä. Pappina hän suurella riemulla vihki heitä avioliittoon ja kastoi heidän lapsiaan. Mutta hänen herkkään mieleensä sattui, kun hän joskus joutui heitä myös hautaamaan.

Lapsesta ja nuoresta lähtien isä Pekka piti karjalaisuutta ja karjalankieltä suuressa arvossa. Hän kasvoi perheessä, joka oli todellinen karjalainen kielipesä. Isän ja äidin lisäksi kielen opetti Pekalle mummo, jolle se oli varsinainen äidinkieli. Pekan ja hänen ystäviensä kesken karjalankielisiä ilmaisuja viljeltiin ja opeteltiin innokkaasti. Myöhemmin isä Pekka toimi myös karjalankielen opettajana. Arkkipiispa Leo oli isä Pekalle läheinen sekä esimiehenä että myös karjalaisen kulttuurin ja kielen edistäjänä.

Pekka pääsi ylioppilaaksi Kuopion lyseosta 1971 ja valmistui pappisseminaarista 1976. Diakoniksi arkkipiispa Paavali vihki hänet 16.4.1978 ja papiksi 5.5.1978. Hän toimi Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan seurakunnanlehtorina 1976–77 ja samassa tehtävässä Taipaleen ortodoksisessa seurakunnassa 1977–82. Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa hän oli nuorisopappina 1982–87. Papin työ oli isä Pekalle hyvin kokonaisvaltainen kutsumustehtävä. Ajan mittaan se alkoi myös käydä voimille ja terveydelle. 

Edessä oli koettelemuksia. Avioero, luopuminen pappeudesta 1990. Eivätkä koettelemukset siihen jääneet. Laman takia juuri käyntiin saatu kukkakauppa ja hautaustoimisto ajautuivat taloudellisiin vaikeuksiin.Vaikeuksien keskellä tuli esille Pekalle ominainen piirre. Hänellä oli tahto selviytyä ja hän yritti, kunnes onnistui. Uuden vaimonsa taitavalla myötävaikutuksella Pekka jatkoi sitkeästi yritystoimintaa ja sen lisäksi toimi opettajana, autonkuljettajana, taksinajajana ja myös Lahden ortodoksisen seurakunnan seurakuntalehtorina 1999–2001. 

Ihmissuhteet eivät Pekalta näinäkään vuosina kadonneet mihinkään. Yhteydet säilyivät, ja niiden avulla tilanne korjautui kun aika oli kypsä. Isä Pekalle palautettiin pappeus itsenäisyyspäivänä 2015 Uspenskin katedraalissa pidetyssä liturgiassa. Hän muisteli lämmöllä, miten metropoliitta Ambrosius kutsui taksinkuljettaja Pekka Helakallion keskustelemaan ja ehdotti papin töihin palaamista. Isä Pekka valittiin Vaasan ortodoksisen seurakunnan eteläisen alueen papiksi 2017, ja hän toimi siellä eläkeikään asti ja esimiestensä pyynnöstä vähän ylikin. 

Kyllä isä Pekalle oli tärkeää, että hän pääsi takaisin täyttämään varsinaista elämäntehtäväänsä – vieläpä alueella, jossa hän oli aikoinaan syntynyt karjalaisten evakkojen lapsena. Ja kyllä hänelle oli tärkeää, että hänet vielä eläkkeeltä kutsuttiin papiksi Lappiin. Se työ jäi kesken, mutta muuten  elämäntehtävä tuli enemmän kuin täytetyksi. 

Isä Pekka siunattiin haudan lepoon Kuopiossa 10.6.2022 läheistensä läsnäollessa. Ikuinen muisto!

Teksti: Aleksi Härkönen, isä Pekan ystävä, kasvinkumppani ja työtoveri
Kuva: Valtteri Salo