”Puhukaamme voimakkaasti rauhan puolesta”

Ajankohtaista | 23.02.2022

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo kehottaa voimalliseen rukoukseen rauhan ja sovinnon puolesta.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo

Venäjän tällä viikolla tekemät poliittiset päätökset ovat tuoneet sodan uhan Ukrainaan. Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo korostaa, että sota tulee meitä lähelle myös henkisessä mielessä.

– Sota on lähellä. Se on lähellä meitä suomalaisia monessakin mielessä. Etäisyys Ukrainaan ei ole suuri, mutta Venäjän toimet tulevat monia lähelle myös toisella tavalla, sillä talvi- ja jatkosodan muistot ovat meillä edelleen läsnä, joillakin jopa omakohtaisina. Siksi nyt käsillä oleva tilanne vaikuttaa meihin eri tavalla kuin jossain kauempana realisoitunut sodan uhka. 

Kirkollisessa mielessä konflikti on eskaloitunut jo ennen Ukrainan valtiollisen suvereniteetin loukkaamista.

– Suomalaisina ortodokseina tunnemme tietysti kirkon historiaa itäisen yhteytemme tähden ja slaavilaisten kirkollisten juuriemme tähden. Viime aikoina olemme seuranneet surullisina Moskovan patriarkaatin ja oman patriarkaattimme keskinäisen suhteen kehitystä. Ukrainan kanoniseen uudelleenjärjestelyyn liittyvä erimielisyys on kivulias haava ortodoksisessa kirkkoperheessä. 

Suomen ortodoksinen kirkko on halunnut pitää yllä tasapainoisia yhteyksiä kuvaannollisesti sekä itään että länteen.

– Sekä Ekumeeninen patriarkka että Venäjän ortodoksisen kirkon edustajat ovat vierailleet meillä usein. Ennen korona-aikaa meillä oli myös vireillä Moskovan patriarkan vierailu Suomeen. Mitä tällaisiin suunnitelmiin tulee, niin totean, että viimeaikaiset tapahtumat asettavat nämä uuteen valoon.

Arkkipiispa Leo on seurannut tiiviisti maailman reaktioita Venäjän toimiin.

– Kirkkona ja kirkon edustajana en ota poliittista kantaa, mutta olen ilahtunut huomatessani, että maailman kansojen johtajat niin Euroopassa kuin maailmallakin ovat hyvin selkein sanoin puuttuneet Venäjän toimiin ja Eurooppa, joka ei ole kaikessa yhtenäinen on tässä uhkaavassa tilanteessa osoittanut yhtenäisyyttä ja jopa yksimielisyyttä sanoissa ja teoissa. Venäjän tämänviikkoisia ratkaisuja ei hyväksytä.

Paitsi rauhan puolesta, nyt on aika rukoilla myös keskusteluyhteyksiä rakentavien ja ylläpitävien tahojen puolesta.

– Sekä maailmanpoliittisen tilanteen että ortodoksisen maailman kannalta meidän on alleviivattava ihmisten, kirkkojen, kansojen ja kulttuurien kesken käytävän aidon dialogin merkitystä. Kaikki tekijät, jotka pyrkivät näitä yhteyksiä katkaisemaan, ovat huolestuttavia.

Helsingin ortodoksisen hiippakunnan seurakuntia on jo kehotettu muistamaan rukouksessa erityisesti sodan uhan alla eläviä ihmisiä. 

– Nyt annan tarkennetun ohjeen, jossa puhutaan suoraan ihmisistä sotatoimien alla. Mehän rukoilemme tietysti aina ja joka hetki rauhaa. Rukoilemme ihmisten ja kansojen puolesta ja myös johtajien puolesta – ovat he sitten kirkollisia tai valtiollisia johtajia. Tähän kehotan nyt kaikkia entistä voimallisemmin ja tiedänkin, että kirkkokansa rukoilee aidosti toivossa ja uskossa. Puhukaamme voimakkaasti ja kärsivällisesti rauhan ja dialogin puolesta kaikilla tasoilla maailmassa. Edessä saattaa olla äärettömän raskas koettelemus, mutta jonain päivänä sekin on ohitse. ”Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio.” (Jes. 26:4)

Teksti: Maria Hattunen
Kuva: Kari Pekonen