Arkkimandriitta Sergein nimityspuhe 15.1.

Ajankohtaista | 15.01.2022

Sunnuntaina 16.1. piispaksi vihittävä arkkimandriitta Sergei piti puheen kanonisessa piispan tehtävään asettamisessa Uspenskin katedraalissa Helsingissä.

Korkeasti Pyhitetyt Esipaimenet, rakkaat isät, veljet ja sisaret Kristuksessa!

Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous ja kirkolliskokous on Jumalan johdatuksesta ja Pyhän Hengen myötävaikutuksella valinnut minut kirkkomme apulaispiispaksi. Seison nyt nöyränä edessänne ja olen valmis ottamaan kutsun vastaan tähän arvokkaaseen ja vastuulliseen piispan paimen- ja palvelutehtävään.

Piispa on laumansa paimen, kaitsija ja opastaja taivasten valtakuntaan. Pyhän apostoli Pietarin sanat ovat ajankohtaiset tänäkin päivänä: ”Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osaksenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana.” (1.Piet. 5:2-3).

Rohkeutta tähän tehtävään antavat minulle Jeesuksen sanat: ”Ette te minua valinneet, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy.” (Joh. 15:16).

Aivan alkukirkosta lähtien apostolien työtä jatkoivat piispat ja tämä apostolinen seuraanto on jatkunut kirkossamme aina tähän päivään saakka. Piispan tärkeimpiä tehtäviä ovat hengellisen lauman opettaminen, Ortodoksisen opin puhtauden ja Kirkon pyhän tradition ja sääntöjen säilyttämisen valvominen sekä seurakuntien papiston ja työntekijöiden tukeminen ja ohjaaminen heidän työssään.

Apulaispiispan tehtävä, johon minut nyt asetetaan on haasteellinen ja joudun perehtymään syvällisesti joihinkin uusiin asioihin. Toimenkuvani on hyvin laaja-alainen, mutta myös mielenkiintoinen. Kaikkivaltias Jumala minua näissä tehtävissä auttakoon ja ohjatkoon tekemään työni parhaalla mahdollisella tavalla Kirkkomme rakennukseksi ja sielujen pelastukseksi.

Elämäni johtolauseena jo nuoruudesta alkaen ovat olleet Jeesuksen sanat: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt. 6:33). Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa heprealaiskirjeessään: ”Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että Hän kerran palkitsee ne, jotka Häntä etsivät.” (Hepr. 11:1,6). Tämä Jumalan valtakunnan etsiminen johdatti minut nuoruudessa Ortodoksisten nuorten liiton kautta kirkon lapsi- ja nuorisotyöhön niin lasten Sinapinsiemenkerhon ohjaajana kuin leiriohjaajana. 

Jo alakouluikäisenä kävin itsenäisesti Taipaleen seurakunnan pääkirkossa Viinijärvellä, Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kirkossa jumalanpalveluksissa. Ensimmäinen kirkollinen tehtäväni siellä oli kantaa lyhtyä ristisaatossa matkalla vedenpyhitykseen Taipaleen joelle kirkon temppelijuhlassa. Vasta myöhemmin luostarivuosinani muistin, että kirkossa vakiopaikkani edessä pylväässä oli Valamon luostarin perustajien, pyhittäjäisien Sergein ja Hermanin vanha ikoni. Munkkivihkimyksessä sain munkkinimeni pyhittäjä Sergei Valamolaisen mukaan. 

Muistan kuinka vaikuttavana koin 14-vuotiaana ortodoksisten nuorten suurtapahtuman Valamossa.

Jumalanpalvelusten vigilian ja liturgian kauneus ja arkkimandriitta Simforianin pyhittynyt olemus tekivät minuun suuren vaikutuksen. Luostarin pääkirkossa meille puhui pappismunkki Sergei, joka vetosi meihin nuoriin ja sanoi, että ”Meitä munkkeja on täällä Valamossa vähän ja siksi toivon, että jotkut teistä nuorista tuntisitte luostarikutsumuksen omaksenne.” Samalla hetkellä ajattelin, että minä ainakin haluaisin tulla tänne munkiksi.

Lukiovuosien jälkeen pappisseminaarissa vahvistui kutsumus luostarielämään. Pappisseminaarin kurssini teki viimeisen opiskeluvuoden keväällä pyhiinvaellusmatkan Athos-vuorelle, missä kaikki koettu ja nähty luostarien hengellisyys sinetöi päätökseni luostarielämästä.  Armeijan ja Joensuun yliopistossa suoritetun ortodoksisen uskonnon aineenopettajan tutkinnon suoritettuani liityin Valamon luostarin veljestöön yli kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Luostarissa minut vihittiin sekä munkkidiakoniksi että pappismunkiksi. Olen elänyt luostarielämää suurimman osan elämästäni. Lähes neljännesvuosisadan siitä luostarin johtajana. Tämä luostariaika on ollut minulle hengellinen korkeakoulu tulevaan piispan tehtävään. Koen olevani etuoikeutettu, että olen saanut näin pitkän valmistautumisajan uuteen kuuliaisuustehtävääni apulaispiispana. Kiitän Jumalaa näistä luostarivuosistani, Jumalanäitiä suojeluksesta ja pyhittäjäisiemme Sergei ja Herman Valamolaisten varjeluksesta.

Uskoani ovat vahvistaneet kokemukset mukanaolosta eri pyhien pyhäinjäännösten avaamisessa vuosien varrella ensin Ranskassa, sitten Virossa ja viimeisimpänä oman pyhämme, pyhittäjä Johannes Valamolaisen reliikkien avaamisessa. Aitiopaikalta olen saanut seurata Valamossa ihmeiden toteutumista ihmeitätekevien ikonien edessä kannettujen rukousten jälkeen.

Jumalanäidin Valamolaisen ihmeitätekevän ikonin mukana olen saanut matkustaa Amerikkaan ja aina Alaskaan saakka pyhittäjä Herman Alaskalaisen jalanjäljissä. Konevitsan Jumalanäidin ihmeitätekevän ikonin sain viedä vierailulle Pietariin ja Konevitsan luostariin Venäjälle. 

Monet pyhiinvaellusmatkat kristittyjen pyhille paikoille Pyhällä Maalla, Jerusalemissa, Roomassa, Kreikassa, Venäjällä ja Georgiassa vain muutamia kohteita mainitakseni, ovat olleet aina hengellistä elämääni innoittavia ja uutta voimaa antavia.

Tänä päivänä mieleni täyttää kiitollisuus myös kaikkia kasvattajiani ja opettajiani kohtaan. Rakkaudella muistelen edesmenneitä vanhempiani, karjalaista isääni, jolta perin ortodoksisen uskon, äitiäni, joka isäni kuoleman jälkeen minut 3-vuotiaasta ja kolme veljeäni yksin kasvatti, isoäitiäni, joka vei minut jo vauvaiässä pyhälle ehtoolliselle. Kotikyläni Liperin Viinirannassa lapsuudessani lähes jokaisessa talossa asui ortodokseja. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt tämän asian arvon.

Kiitän kaikkia nuoriso-ohjaajiani sekä lapsuuden ja nuoruuden uskonnonopettajiani, jotka saivat minut palavasti rakastamaan kirkkoani, hengellisiä ohjaajiani, rippi-isiäni vuosien varrelta, luostariemme isiä, veljiä ja sisaria Kristuksessa, jotka ovat olleet esirukouksin tukemassa ja kantamassa minua, silloinkin kun koettelemusten päivät ovat kohdanneet minua.

Iloitsen ja olen kiitollinen tänään suuresta määrästä ystäviäni ja heidän rakkaudestaan minua kohtaan. Valitettavasti vaikean koronatilanteen vuoksi vain harvat ystävistäni, etenkin ulkomailta, voivat osallistua tähän tämänastisen elämäni tärkeimpään juhlaan. Lohduttavaa on tietää, että useimmat heistä ovat hengessä mukana ja rukoilevat puolestani.

Nyt kun valmistaudun ottamaan vastaan piispaksi vihkimyksen, pyydän teitä Korkeasti Pyhitetyt Esipaimenet, kunnioitetut isät, veljet ja sisaret Kristuksessa rukoilemaan puolestani, että Kaikkivaltias Jumala antaisi minulle viisautta, ymmärrystä, kärsivällisyyttä, sävyisyyttä ja nöyryyttä hoitaa oikealla tavalla piispan tehtävääni kirkkomme parhaaksi ja Jumalan kunniaksi.