Kristuksen syntymäjuhlaan valmistava paasto ei ole vain tietyistä ruokalajeista luopumista.
Ortodoksisessa kirkossa alkaa marraskuun 15. päivänä Kristuksen syntymäjuhlaan valmistava paastoaika.
Pyhän apostoli Paavalin mukaan uskomme ensisijainen lähde, on lihaksi tullut Kristus (1.Tim. 3:16). Ihmisen olemassaolon todellinen merkitys ja lopullinen tarkoitus on ilmoitettu ja toteutuu Kristuksen pyhässä syntymisessä ihmiseksi.
Kristus syntyi ihmiseksi johdattaakseen ihmisen Jumalan viisauteen ja valkeuteen. Kristus antoi ihmiselle mahdollisuuden vapautua demonisesta harhasta, pimeydestä ja synnin orjuudesta.
Kirkon hengen mukainen paasto ei tarkoita pelkästään luopumista tietyistä ruokalajeista tai joidenkin ruokien valitsemista. Ortodoksinen paasto merkitsee luopumista pahasta.
Bysanttilaiset isät opettavat meille, ettei ruumis voi puhdistua ilman paastoa ja valvomista eikä sielu ilman armeliaisuutta ja totuutta. Jos ihmisen mieli on suuntautunut Jumalaan, se pitää ruumista palvelijanaan eikä anna sille muuta kuin, mikä on välttämätöntä elämän ylläpitämiseksi.
Mielen puhtaus on puolestaan mahdotonta ilman ihmisen keskustelua Jumalan kanssa ja ilman Hänen näkemistään. Nämä kolme ensiarvoisen tärkeää paria: paasto ja valvominen, armeliaisuus ja totuus sekä Jumalan kanssa keskusteleminen ja Hänen näkemisensä ovat Isien mukaan matkaoppaita ihmiselämän sisäiseen kauneuteen.
Ortodoksisen kilvoituselämän ensimmäiset etapit ovat itsehillintä ja totuus. Hyveellisellä elämällä ei tarkoiteta vain, että tehdään hyvää, vaan että hyvää tehdään oikein ja oikeaan aikaan.
Pyhä Gregorios Palamas (k. 1359) opettaa: "Meidän on syytä pitää mielessä tosiasia, että aivan kuten maa ei tuota arvollista hedelmää ilman vaivannäköä, samoin sielu ei kykene saavuttamaan mitään ilman taisteluja, jotka miellyttävät Jumalaa ja johtavat ihmisen pelastukseen. Aistillinen mielihyvä aiheuttaa ihmisessä jumalattomuutta ja synnin. Paastoaminen ja hengellinen itsetarkkailu synnyttävät puolestaan ihmisessä Jumalan pelon ja hyveen. Ilman synnintuntoa kilvoittelija ei voi turvata katumukseen."
Ortodoksisen paaston hengellinen arvo tulee esiin siinä, miten se hoitaa ihmistä. Kirkon hengen mukainen paasto levittäytyy kaikkiin asioihin, puhdistaa ja hoitaa terveeksi. Se tulee todelliseksi Jumalan hoitavassa maailmassa. Ihmismieli, joka liittyy Jumalaan ja pysyy Hänen yhteydessään rukouksessa ja rakkaudessa, muuttuu viisaaksi, hyväksi, rakastavaksi ja armeliaaksi.
Pyhät isät opettavat meille, että kaikki himolliset ajatukset vahingoittavat sielua. Ne joko herättävät haluja tai ärsyttävät tai pimentävät ihmisen ymmärryksen. Silloin ihmisen hengellinen näkökyky heikkenee, eikä hän kykene ylentämään sydäntään rukoukseen.
Pyhät isät opettavat, että paasto on vanhempi kuin laki. Se oli olemassa paratiisissa jo ennen kuin Jumala antoi ihmiselle lain. Jumalan käsky olla syömättä hyvän ja pahan tiedon puusta (1. Moos. 2:17) on käsky paastoamiseen. Aadam ja Eeva olivat tottelemattomia tälle käskylle, ja se aiheutti ihmisen kuoleman.
Paasto on olennainen osa ortodoksisen kirkon hengellistä elämää. Hengellinen elämä ilmaistaan rukouksessa, ja sen vuoksi paasto liittyy läheisesti rukoukseen. Paaston merkitys on siinä, että se hoitaa ja parantaa ihmistä monin tavoin.
Ihminen tarvitsee hengellistä hoitamista. Ortodoksinen elämä edellyttää ennen kaikkea sielun puhdistamista. Sielunpuhtaus eli mielen varjeleminen kitkee ja tukahduttaa sydämestä kaikki himot ja kaiken pahan, jos sitä vain oikein harjoitetaan.
Puhdistuminen liittyy läheisesti himottomuuteen. Mielen puhdistuminen on välttämätöntä, koska sitä kautta kilvoittelija saavuttaa Jumalan tuntemisen.
Pyhien isien määrittelemä mielen sairaus ei merkitse sairautta nykyajan psykiatrisessa mielessä, vaan tarkoittaa, etteivät ihmisen mielen hyvät voimat toimi oikein.
Ihmissielun sairauksien askeettinen hoitaminen on ehdottoman välttämätöntä. Himojen tunteminen liittyy läheisesti katumukseen. Katumuksen ensimmäinen askel tarkoittaa syntien eli sielun sairauksien tuntemista.
Pyhien isien teologia merkitsee hengellistä lääkitsemistä. Tämä lääkitseminen on yhdenlaista psykiatriaa, mutta eroaa ratkaisevasti aikamme maallisesta psykiatriasta.
Bysanttilainen terapeuttinen askeesi yhdistyy erottamattomasti Kirkon sakramentaaliseen elämään, Kirkon pyhiin mysteerioihin. Se huolehtii ihmisen sielun pelastumisesta.
Kristus syntyi maailmaan parantaakseen ihmiset itsekkäästä rakkaudesta Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Jumala ei ole hengellinen oikeudenkäyttäjä, vaan Hän on ihmisiä parantava lääkäri.
Kristuksen pyhien käskyjen noudattaminen on tärkeää siksi, ettei ihmisen sielu sairastu. Toisaalta pyhien käskyjen noudattaminen on tärkeää myös silloin, kun ihminen on jo sielullisesti sairastunut.
Kristuksen antamat käskyt paastoamisesta, valvomisesta ja rukouksesta ohjaavat kilvoittelijaa huolehtimaan nöyryydestä, katumuksesta ja kärsivällisyydestä.
Teksti: Rovasti Jarmo Hakkarainen
