Kirkkomusiikin tutkijat koolla kansainvälisessä konferenssissa

Ajankohtaista | 17.06.2021

Joensuussa joka toinen vuosi järjestettävä konferenssi toteutettiin 7.–11.6. kokonaan etänä.

Konferenssin juliste

Joensuussa toimiva kansainvälinen kirkkomusiikkiyhdistys The International Society for Orthodox Church Music (ISOCM) järjesti 9. konferenssinsa Suomessa 7.–11.6.2021. Koronarajoitusten takia tapahtuma toteutettiin kokonaisuudessaan verkossa. Konferenssiin osallistui 60 tutkijaa, säveltäjää ja kirkkomuusikkoa 18 eri maasta, pääasiassa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta.

Konferenssin teemana oli Kirkkomusiikki ja topografia. Esitelmissä avattiin muun muassa paikkaan ja tilaan liittyviä kysymyksiä tarkastelemalla esimerkiksi tiettyjen kaupunkien, luostarien tai kirkkojen musiikkiperinteitä ja -lähteitä ja paikallisuuden ilmentymiä hymnografiassa.

Viikon aikana kuultiin kolme kutsuttua keynote-esitelmää, jotka välitettiin yleisölle avoimina myös ISOCM:n YouTube-kanavalla. Daniel Galadza luennoi suuren viikon hymnografian topografiasta Jerusalemissa vuodelta 1122 lähtöisin olevan käsikirjoituksen pohjalta. Bissera Pentcheva käsitteli puolestaan Bysantin keisarikunnan aluevalloitusten ja konstantinopolilaisen liturgian loistokkuuden heijastumia Hosios Loukas -kirkon ikonografisessa ohjelmassa. Viimeisenä kuultiin Alexander Khalilin kuvaus palestiinalaisen pappi Hanna Sakkabin laulusta aikaan kiinnittyvänä musiikillisena topografiana.

ISOCM:n konferensseille ominaista käytännön musiikillista vuorovaikutusta korvasi etäyhteyksillä järjestetty georgialaisen kirkkolaulun työpaja, eri maista striimatut jumalanpalvelukset sekä yhdistysten jäsenten lähettämät videotervehdykset, joissa kuultiin muiden kuulumisten ohessa myös otteita kirkkomusiikista. Virtuaaliset kahvitauot vahvistivat yhteisöllisyyttä eri puolilta maailmaa osallistuvien välillä.

Suomalaiset esitelmöitsijät edustivat Itä-Suomen yliopiston kirkkomusiikin ja systemaattisen teologian tutkimusta: professori, pappismunkki Serafim Seppälä, yliopistonlehtori, pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen, yliopistotutkija Maria Takala-Roszczenko, nuorempi tutkija Tuuli Lukkala ja väitöskirjatutkijat Jenni Hakkarainen ja Harri Huovinen.

Konferenssin avajaisiltana järjestetyssä konsertissa kansanmuusikko Ilkka Heinonen ja perkussionisti Vladimir Belov johdattivat kuulijansa Joensuussa ja YouTubessa myyttiseen karjalaiseen äänimaisemaan, jossa pyhä ja profaani punoutuivat yhteen kirkonkellojen ja jouhikon sävelissä.

Seuraava eli 10. kansainvälinen kirkkomusiikkikonferenssi on tarkoitus järjestää kesäkuussa 2023 paikan päällä Joensuussa.

Päättyneen konferenssin ohjelmaan voi tutustua osoitteessa https://www.isocm.com/2021conference.

Teksti: Maria Takala-Roszczenko
Kuva: konferenssijuliste / UEF Viestintä / Vesa Takala