Jumalan kunniaksi ja Kristuksen kirkon käyttöön!

Ajankohtaista | 11.06.2021

Arkkipiispa Leo vihkii sunnuntaina 13.6. Hangossa käyttöön lahjoitusvaroin rakennetun uuden seurakuntasalin.

Vuosi sitten Helsingin ortodoksisen seurakunnan neuvosto hyväksyi yksimielisesti Hangon kirkon ystävät ry:n lahjoituksen Pyhien apostolienvertaisten Vladimir Kiovalaisen ja Magdalan Marian kirkon uuden seurakuntasalin rakentamiseen. Lahjoitus kattoi sekä työn suunnittelun että sen toteutuksen.

Kyseessä on noin puolen miljoonan euron arvoinen lahjoitus, jonka turvin Hangon ortodoksisen yhteisön toimintamahdollisuudet paranevat merkittävästi. Tilaan sijoitetaan myös pyhäkköön liittyvää talotekniikkaa.

Uusi seurakuntasali on edeltäjäänsä hieman suurempi neliömuotoinen rakennus, joka myötäilee ulkoasultaan ja väritykseltään vieressä sijaitsevaa historiallista kirkkoa. Salin katolla on myös pieni kupoli – tosin ristitön, sillä salin puolella ei ole kirkkotilaa.

Avaraa, valoisaa salia hallitsee valtava pöytä, jonka ympärille mahtuu arvokkaasti istumaan 18 seurakuntalaista ja/tai vierasta. Rakennuksessa on myös kaksi pientä vierashuonetta esimerkiksi vierailevaa pappia tai kanttoria varten, uudenaikaiset keittiö- ja saniteettitilat sekä pieni varasto, jota voidaan käyttää esimerkiksi jumalanpalveluspukujen säilyttämiseen. Koko rakennus lämpiää maalämmöllä ja myös kirkko voidaan liittää myöhemmin maalämpöön.

– Kyseessä on laadukas, kaunis ja hienosti tehty nykyaikainen rakennus. Edeltäjäänsä verrattuna tila on monellakin tavoin ajanmukainen. Suunnittelussa on kiinnitetty huomiota esimerkiksi lämpö- ja äänieristysratkaisuihin ja tuleviin käyttökustannuksiin. Koko rakennus lämpiää maalämmöllä ja myös kirkko voidaan liittää myöhemmin maalämpöön. Tila on myös esteetön, kertoo rovasti Kalevi Kasala, jonka vastuualueeseen Helsingin ortodoksisen seurakunnan Länsi-Uudenmaan alueen pappina Hanko kuuluu.

Rakennustöiden yhteydessä myös kirkon pihapiiriä on kaunistettu mm. kylvämällä uutta nurmikkoa ja istuttamalla pensaita.

– Positiivista oli myös hankkeen toteutumisvauhti: sali rakentui tähän tavattoman nopeasti syksyn, talven ja kevään aikana. On upeaa, että se on valmis jo nyt, iloitsee isä Kalevi.

Salin käyttöönvihkimisen ajankohdasta käytiin vilkasta keskustelua. Yksi mahdollisuus oli kirkon temppelijuhla, jota paikallinen yhteisö juhlii tänä vuonna 17.–18. heinäkuuta. Lahjoittava taho eli Hangon kirkon ystävät ry toivoi esitti kuitenkin toiveen, että vihkiäisiä vietetään vähän matalammalla profiililla. Siksi salin käyttöönottoa juhlitaan erillään praasniekasta jo tulevana viikonloppuna.

Tilan vihkii käyttöön Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Ehtoopalvelus Pyhien apostolienvertaisten Vladimir Kiovalaisen ja Magdalan Marian kirkossa alkaa lauantaina 12.6. kello 17. Liturgia alkaa kirkossa sunnuntaina kello 10.

Teksti: Vladimir Sokratilin ja Maria Hattunen