Uusia näkökulmia Maailman elämän edestä -dokumenttiin

Ajankohtaista | 31.05.2021

Professori Serafim Seppälä ja muut kansainväliset asiantuntijat tarkastelevat uunituoreessa kansainvälisessä julkaisussa dokumentin islamia käsittelevää osiota.

Romanialais-saksalaisena yhteistyönä ilmestyvän Review of Ecumenical Studies -julkaisun uusin numero on ilmestynyt 31. toukokuuta. Tämänkertaisen numeron teemana on ortodoksisen kirkon asemaa nykymaailmassa kartoittava asiakirja ”Maailman elämän edestä”.

Yksi julkaisun kirjoittajista on systemaattisen teologian ja patristiikan professori Serafim Seppälä Itä-Suomen yliopistosta. Hän keskittyy artikkelissaan (Truth or Diplomacy? For the Life of the World, Islam and the Patristic Approach) dokumentin lyhyeen islamia käsittelevään jaksoon.

– Tarkastelen jaksoa siitä näkökulmasta, että kirkolla on erilaisia tapoja käsitellä islamia: ortodoksisten kirkkoisien (Johannes Damaskolainen, Theodoros Abu Qurra) näkökulma on päinvastainen kuin nykyinen uskontojen välisen kohtaamisen diplomaattinen kieli. Tämä ei koske vain tyyliä ja yksityiskohtia, vaan lähtökohtia ja päämääriä. Maailman elämän edestä operoi tässä jännitteessä, toteaa Seppälä.

Uusin Review of Ecumenical Studies -julkaisu: https://sciendo.com/issue/RESS/13/1

Maailman elämän edestä -dokumentti suomeksi: https://ort.fi/uutishuone/2020-09-01/maailman-elaman-edesta-life-world (Käännös: TT Ari Koponen)

Islamia koskevat kommentit löytyvät dokumentin VI luvusta (Ekumeeniset suhteet ja suhteet toisiin uskontoihin). Tässä poimintana keskeiset aiheeseen liittyvät osiot, §56 ja §:t 58–60 ilman viitteitä, jotka löytyvät dokumentin käännöksestä:

§56 Vaikka ortodoksinen kirkko pyrkii syventämään ystävällisiä suhteita kaikkien uskontojen kanssa, se tunnistaa erityiseksi velvollisuudekseen suhteensa kahteen toiseen ”kirjan kansaan”, Aabrahamin perillisiin juutalaisuuteen ja islamiin, joiden kanssa se on elänyt yli vuosituhannen ajan ja käynyt vuoropuheluja jo kauan. Kirkko voi kohdata, ja on myös aiemmin kohdannut, islamin kaikkien suuntien kauneuden ja hengelliset totuudet tunnistamalla perinteiden yhtymäkohdat, erityisesti neitseellisen syntymän tunnustamisen (Koraani 3:47; 19_16-21; 21:91) ja Kristuksen tunnustamisen messiaaksi, lähettilääksi, Sanaksi ja Jumalan Hengeksi (4:171). Vaikka ortodoksisuus ei voi olla samaa mieltä islamin kanssa sen torjuessa inkarnaation ja Jumalan Kolminaisuuden, on sen mahdollista pyrkiä merkitykselliseen dialogiin koko islamilaisen Umman kanssa näiden keskeisten kristillisten opetusten oikean ymmärtämisen hengessä. Kirkko uskoo, että kristinuskon ja islamin yhteiset juuret Lähi-idässä, yhteinen näkemys Jumalan ykseydestä sekä Jumalan Sanan ja hänen profeettojensa pyhyyden ja totuuden yhteinen tunnustaminen, rukouksen ja paaston tärkeyden korostaminen, ja kamppailu Jumalan tahdon tutkimiseen ja erottamiseen kaikissa asioissa, kutsuvat sekä islamia että ortodoksisuutta astumaan läheiseen vuoropuheluun rauhan ja ymmärryksen edistämiseksi kaikkien kansojen keskuudessa.

§58 Koko tarinaa ei-ortodoksisista kristillisistä perinteistä ei ole vielä kerrottu, ja ortodoksisuus katsoo, että ne voivat löytää koherenssinsa ja selkeytensä vain muiden ei-ortodoksisten kristillisten yhteisöjen tapaan vain ortodoksisesta kirkosta. Mitä tulee kokonaan toisiin uskontoihin, ortodoksinen kirkko löytää rohkaisun sanansa apostoli Paavalin puheesta ateenalaisille Areiopagilla: ”Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan.” (Ap. t. 17:23) Tällä perusteella kirkko julistaa, että ihmiset kaikkialla, niin kristityt kuin ei-kristitytkin, palvovat todellista Jumalaa, Jumalaa, jossa kaikki ihmiset elävät, liikkuvat ja ovat. Tämä tosiseikka saa kirkon kiihkeämmin toivomaan, että se voisi saada kaikki ihmiset ja kansat tietoisiksi siitä, että ainoan aidon Jumalan kasvot loistavat selkeimmin Jeesuksen Kristuksen kasvoissa. Lisäksi kirkko, tuon loiston valaisemana, pyrkii vuoropuheluun toisten uskojen kanssa valmiina tulemaan niiden monien pohdiskelevien, kulttuuristen ja hengellisten saavutuksien opastamaksi. Voi hyvin olla, että myös nykyaikana kirkko voi löytää uusia tapoja uskonperintönsä ilmaisuun tai uusia tapoja ajatella uskon kulttuurisia ilmauksia ja käsitteellisiä muotoja esimerkiksi Intian suurten uskontojen ja filosofioiden perinteestä, tai Kiinan ja Kaukoidän perinteiden vaikutuksesta tai vaikkapa ympäri maailmaa elävien heimokansojen hengellisiä kokemuksia tutkimalla ja niin edelleen – aivan samoin kirkko teki varhaisina vuosisatoinaan ammentaessaan, ja aikanaan ”kastaessaan” ne osaksi kristinuskoa, monista Euroopan, Vähä-Aasian ja Lähi-idän esikristillisen ajan filosofisista, uskonnollisista ja kulttuurisista rikkauksista. Jälleen Justinos Marttyyrin sanoin, mikä tahansa tosi ja jumalallinen on meille tervetullutta, sillä Logos on ja loistaa kaikkialla.

§59 Ortodoksinen kirkko pyrkii lisäksi liittymään yhteisen asian alle kaikkien niiden ihmisten ja kansojen kanssa, jotka vaalivat ja varjelevat hengen asioita modernin ajan syövyttävältä materialismilta, sekä kaikkien niiden kanssa, jotka kauhistuneina torjuvat ne uskonnolliset ääriliikkeet ja fundamentalismin, jotka jumalanpilkkaan verrattavalla tavalla liittävät vihansa, kiihkoilunsa ja väkivaltansa Jumalan nimeen. Pyhän ja Suuren Synodin paimenkirjeessä todetaan, että ”rehellinen uskontojenvälinen dialogi osallistuu keskinäisen luottamuksen kehittämiseen ja rauhan ja sovinnon edistämiseen. Kirkko pyrkii tekemään ”rauhan korkeudesta” yhä käsinkosketeltavammaksi maan päällä. Todellista rauhaa ei saavuteta aseiden voimalla, vaan ainoastaan rakkaudella joka ’ei etsi omaansa’ (1. Kor. 13:5). Uskon öljyä on käytettävä toisten haavojen lieventämiseen ja hoitoon, ei vihan uusien liekkien sytyttämiseen.” Tästä syystä ortodoksinen kirkko lähestyy uskontojenvälistä vuoropuhelua tunnustaen täydellisesti eri perinteiden aidot eroavaisuudet, mutta samalla joka tapauksessa se uskoo lujasti rauhallisen rinnakkaiselon ja yhteistyön mahdollisuuteen eri uskontojen välillä. Ennen muuta kirkko pyrkii voittamaan välinpitämättömyyden, vihamielisyyden ja pelon vastavuoroisella ymmärryksellä ja aitoon ystävyyteen kuuluvalla rakkaudella.

§60 Ei-ortodoksisissa maissa eläville ortodokseille uskontojenväliset kohtaamiset ja keskustelut ovat ja tulevat olemaan tärkeä tapa, jonka kautta kunnioitus uskontojenvälisiä eroja ja totuuden julistusta kohtaan rakentuu. Uskontojenvälisessä dialogissa ei ole kyse vain yhteisten nimittäjien löytämisestä tai samankaltaisuuksien tunnistamisesta, vaan kyse on myös kohtaamisesta persoonien ja ihmisten tasolla. Tämä vaatii Jumalan kuvaksi luodun ihmispersoonan sekä Jumalan koko ihmiskuntaa ja luomakuntaa koskevan rakkauden kunnioittamista. Kohtaaminen ja dialogi vaativat riskinottoa, niin yksittäisen persoonan kuin yhteisönkin tasolla. Kaikki dialogi on persoonallista, koska se koostuu korvaamattomien ja ainutkertaisten yksilöiden vuorovaikutuksesta, olivatpa he kristittyjä tai ei, ja joiden persoonat ovat tiukasti kytköksissä omaan henkilökohtaiseen, yhteiskunnalliseen, kulttuuriseen ja uskonnolliseen historiaansa. Kaikki dialogi on kuitenkin myös yhteisöllistä toimintaa, sillä ortodoksiseen kirkkonäkemykseen kuuluu perustavasti ajatus, että yksittäinen kirkon jäsen on olemassa vain yhteydessä tai suhteessa koko kirkkoruumiiseen ja viime kädessä Kristukseen, joka on kirkon pää.