Sunnuntaina radiossa: apostoli Markuksen liturgia

Ajankohtaista | 22.04.2021

Lähetys alkaa Yle Radio 1 -kanavalla sunnuntaina 25.4. kello 11.

Tulevana sunnuntaina kirkko viettää kolmatta pääsiäiskauden sunnuntaita, jota kutsutaan halvaantuneen sunnuntaiksi. Samalle päivälle osuu myös pyhän apostoli ja evankelista Markuksen muisto.

Ortodoksinen liturgia radioidaan sunnuntaina Profeetta Elian kirkosta Helsingistä. Apostoli Markuksen muistopäivänä palvelus toimitetaan harvoin käytetyllä, pyhän nimeä kantavalla liturgiakaavalla. Apostoli Markuksen liturgiaa on aiemmin toimitettu Suomessa mm. Helsingissä, Lappeenrannassa, Tampereella ja Ortodoksisella seminaarilla. Jotta mahdollisimman suuri osa palveluksen vähemmän tutuista osista mahtuu mukaan tunnin mittaiseen lähetykseen, radiointi ei ala palveluksen alusta vaan pienestä saatosta. 

Palveluksen toimittaa pastori Markus Kinkki, diakonina palvelee ylidiakoni Andreas Salminen. Kirkkolaulusta vastaa Uspenie-kvartetti ja lukijana toimii ennakkotiedoista poiketen Rikhard Dahlström.

Varsinaisen lähetysajan jälkeen palvelus on kuunneltavissa myös Yle Areenassa.

Lue lisää Aamun Koiton verkkolehdestä: https://aamunkoitto.fi/ajassa/tata-harvinaisuutta-et-halua-ohittaa-luvassa-liturgia-eramaaisien-tuntemalla-kaavalla