Mistä etsimme Vapahtajaamme?

Kirkkovuosi | 03.04.2021
Ylösnousemuksen ikoni

Piispainkokouksen pääsiäistervehdys Herran vuonna 2021.

Evankelistojen kertomus Kristuksen tyhjästä haudasta tekee selväksi, että ensimmäisen pääsiäisaamun naiset etsivät häntä sieltä, missä hän ei ollut. Luukkaan kertomuksessa etsijät saavat kuulla enkelin lempeän moitteen: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?” (Luuk. 24:5). Tyhjä hauta osoittaa, että Vapahtajaamme on etsitty väärästä paikasta.

Monet etsivät Kristusta, mutta toimivat mirhantuojien tavoin: he eivät etsi häntä elävien, vaan kuolleiden joukosta. Teemme näin ehkä useammin kuin aavistammekaan. Etsimme häntä kuolleiden joukosta joka kerta kun puhumme Herrastamme poissaolevana tai ajattelemme häntä jonakin kaukaisena historiallisena henkilönä. Etsimme häntä kuolleiden joukosta joka kerta, kun kuulemme hänen sanansa, muttemme kätke niitä sydämiimme ja elä niiden mukaan. Joka kerta, kun kohtaamamme ihminen ei tule lähimmäiseksemme, joka kerta kun hän ei tule veljeksemme tai sisareksemme, jonka puolesta Kristus on antanut henkensä, etsimme häntä turhaan.

Puhe kuolemasta ja rististä tulee lähelle elämämme perustuntoja. Markuksen kertomusta värittävät inhimillisen murheen sävyt. Kuoleman jälkeiset hetket ovat surullisia ja hitaita. Rakas on viimeisen kerran laskettu hautaan ja hauta on sinetöity. Kolmantena päivänä haudalle saapuvat naiset elivät tässä surun kyllästämässä todellisuudessa ja toimivat sen mukaisesti. He eivät tavoitelleet mahdotonta, vaan lähestyivät hautaa menetyksen kokeneina.

Kristuksen ylösnousemuksen ihmeellisyys on siinä, että se tulee yhtäältä lähelle elämän perustragiikkaa – kulkemista elämän ja kuoleman välillä – mutta toisaalta se tuo eteemme myös ihmeen, joka poikkeaa kaikesta luonnollisesta. Siksi ylösnousemuskertomuksen tyhjä hauta ei ole tyhjä, vaan täynnä – täynnä toivoa.

Koska molemmat haudalle rientäneet mirhantuojanaiset etsivät Herraamme vilpittömästi, he saivat myös kuulla mistä hänet löytää. He löytävät hänet elävien joukosta, Matteuksen mukaan Galileasta. Se on maa, josta Jesaja on kerran profetoinut: ”Mutta kerran hän taas palauttaa kunniaan Meren tien, Jordanin takaisen maan ja muukalaisten Galilean. Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jes. 8:23–9:1).

Vapahtajamme elää keskuudessamme. Hän tulee ylösnousemuksensa jälkeen suoraan läpi suljettujen ovien. Hän on kanssamme. Hän valaisee varjot, jotta voisimme nähdä hänet, kuulla häntä. Hän näyttäytyy toistuvasti, jotta tottuisimme hänen läsnäolonsa uuteen muotoon. Hän haluaa vakuuttaa meidät siitä, ettei hän ole jättänyt meitä.

Meidän on tunnistettava hänet yhä uudelleen ja etsittävä häntä entistä tunnollisemmin. Hän tulee nimittäin luoksemme monissa hahmoissa. Hän tulee luoksemme eukaristiassa, pyhän sanan välityksellä, köyhissä ja vähäisissä, päivittäisen elämän tapahtumissa ja olosuhteissa. On sydämemme avoimuudesta kiinni, pystymmekö tunnistamaan hänet. Toinen näkee aaveen, kuten opetuslapset Jeesuksen kävellessä järven pinnalla (Mark. 6:49), toinen toteaa Johanneksen tavoin: ”Se on Herra!” (Joh. 21:7).

Herramme ylösnousemuksen ihme tiivistyy lopulta siihen, että meille luvataan sama tulevaisuus, joka tuli Kristuksen osalle. Tämä ihme tulee todeksi jo täällä, meidän maailmassamme. Edessämme on enemmän kuin hautaan laskeutuminen, enemmän kuin tyhjyys tai pimeys. ”Kuolema, missä on sinun otasi? Tuonela, missä on sinun voittosi? Kristus nousi kuolleista ja hävitti voimasi. Kristus nousi kuolleista ja pahuuden henget tuhoutuivat. Kristus nousi kuolleista ja elämä hallitsee. Kristus nousi kuolleista, eikä kukaan kuollut ole haudassa.”

Leo
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa

Arseni
Kuopion ja Karjalan metropoliitta

Elia
Oulun metropoliitta