Suuri keskiviikko 31.3.

Kirkkovuosi | 31.03.2021
Patsaan jalat

Suurena keskiviikkona muistelemme kahta Jeesuksen kuolemaa valmistavaa tapahtumaa: Kristuksen voitelua ja Juudaksen päätöstä kavaltaa Kristus.

Uudesta testamentista löytyy useampia kertomuksia siitä, miten nainen voitelee Kristuksen. Kristuksen viimeinen voitelu kuvataan lähes sanoin sanoin sekä Matteuksen että Markuksen evankeliumissa, mutta Luukas kuvailee selvästi jonkin toisen tapahtuman. Se, kuvaako Johannes saman tilanteen, josta myös Matteus ja Markus todistavat, on avoin kysymys, joskin useimmat teologit ovat tulkinneet, että kysessä on sama tapahtuma.

Olipa tapauksia yksi tai useampia, Kristuksen voitelemisen merkitys on molemmissa tapauksissa selkeä, kirjoittaa pappismunkki Serafim Seppälä teoksessa Ylösnousemuksen tie.

– Liturgisessa ymmärryksessä tapahtumien erillisyydellä on taipumus menettää merkitystään. Tapahtumat, jotka ovat merkitykseltään sukua toisilleen, rinnastuvat ja yhdistyvät. Siksi kirkkoveisuissa kaikki Kristuksen voitelemiset samaistuvat. Kristus tarkoittaa sanana ”voideltua”: hänen voitelunsa oli Jumalasta, mutta hän sai voitelun myös ihmisiltä. Sitä muistellaan suurena keskiviikkona, ja siksi kirkko ylistää hänen voitelijoitaan, kaikkia yhdessä ja erikseen.

Voitelussa käytetty nardusvoide oli hyvin kallista. Kirkon perimätiedon mukaan se oli samaa ainetta, joka tunnetaan myös mirhavoiteen nimellä. Toisesta Mooseksen kirjasta löytyy Jumalan käsky voidella papit ja ylipapit tällaisella mirhakiteistä, kukista, tuoksukanelista ja oliiviöljystä valmistetulla voiteella.

Isä Serafim kiinnittää huomiota siihen, että tematiikan keskipisteessä on aine.

– Kirkko ei opeta pelkkää sisäistä hengellisyyttä, vaan koko luodun todellisuuden pyhittämistä ja kirkastamista. Aineellinen hyvä on lähtöisin samasta Jumalasta kuin hengellinenkin. Koko luomakunta huokailee päästäkseen uudistumaan, ja kirkko on olemassa toimiakseen välineenä tässä uudistumisessa.

Ihmisellä on kuitenkin myös mahdollisuus kulkea toiseen suuntaan: perustaa koko elämänsä maallisille pyrkimyksille. Näin toimi Juudas, jonka Matteus ja Markus kertovat kiihtyneen naisen käyttäessä arvokasta ainetta, jonka olisi voinut myös myydä rahasta.

– Kun nainen ojensi hiuksensa pyyhkiäkseen Herran jalat, Juudas ojensi kätensä ottaakseen vastaan kolmekymmentä hopearahaa. Kun nainen iloitsi saadessaan vuodattaa ostamansa kallisarvoisen öljyn Herran päälle, Juudas sai mielihyvänsä myydessään sen joka on kaiken arvon yläpuolella. Nainen tunnusti Kristuksen Herraksi voitelemalla hänet, Juudas leikkasi itsensä irti Mestaristaan ja elämänsä lähteestä. Nainen avasi hiuksensa ja levitti ne Herran edessä, Juudas levitti suunnitelmansa ja sitoi itsensä kohtalokkaaseen himoon. Nainen pääsi vapaaksi synneistään, mutta Juudas kietoutui niin, ettei päässyt enää koskaan irti. Nainen suuteli hellästi Vapahtajansa jalkoja, Juudas sopi kavaltavansa Herran suudelmalla, tiivistää isä Serafim.

Evankeliumin tapahtumat on kirjoitettu, jotta me samaistuisimme niihin. Kuinka me voisimme asettua Kristuksen jalat voidelleen naisen paikalle? Pyhä Augustinus kehottaa kristittyjä voitelemaan Herran jalkoja hyveellisellä elämällä: ”Kuivaa hänen jalkansa hiuksillasi. Jos sinulla on ylimääräistä, anna se köyhille, niin olet kuivannut Herran jalat hiuksillasi. Hiukset näet eivät ole välttämättömät ruumiille. Tällaista voit siis tehdä sillä, mitä ilmankin pärjäät. Se mikä on tarpeetonta sinulle, on tarpeellista Herran jaloille. Maan päällä Herran jalat voivat kärsiä puutetta.

– Kristittyjen kutsumus on toimia niin, että ”huone tulee täyteen hyvää tuoksua”. Koko maailma on Herran asuinhuone, ja hyvä sanoma on tuoksu, jota kristittyjen tulee levittää. Kun kristittyjen puhe on hyödyllistä ja kun heidän koko olemassaolonsa on kaunista, Jumalan nimeä kiitetään maan päällä. Mutta silloin kun kristityiksi tunnustautuvien elämässä on toinen suunta, Juudaksen suunta, Jumalan nimi joutuu häväistyksi ja pilkatuksi maan päällä. Historia tarjoaa molemmista lukemattomia esimerkkejä, toteaa isä Serafim kirjassaan.