Porotorstai kertoo pohjoisessa paaston lähestymisestä

Ajankohtaista | 02.02.2021

Sevetin baarissa 4.2. kello 18 toimitettavaa rukoushetkeä voi seurata suorana lähetyksenä Lapin seurakunnan Facebook -sivulla.

Poroja pihassa

Porotorstai on kreikkalaisten ”kärytorstaita” vastaava tilaisuus pohjoisessa. Molemmat viestivät lähestyvää suurta paastoa, jolloin lihan syönti loppuu.

Ensi sunnuntaina kirkko viettää toiseksi viimeistä suuren paaston valmistussunnuntaita eli tuomiosunnuntaita. Kirkon paastosääntöjen mukaan tällöin luovutaan liharuoasta.

Kreikassa tuomiosunnuntaita edeltävää torstaita kutsutaan ”kärytorstaiksi”, sillä se on siellä käytännössä viimeinen lihansyöntipäivä ennen suurta paastoa. Tämä johtuu siitä, että perjantai on paastopäivä ja sikäläisen tavan mukaan lauantaina ei ole tapana syödä lihaa, jos sunnuntaina osallistutaan ehtoolliseen.

Lapin ortodoksisessa seurakunnassa on syntynyt tapa viettää kärytorstaita porotorstain merkeissä. Tapahtumalla kiinnitetään huomio lähestyvään paastoon ja nostetaan esiin maistuvien pororuokien kirjoa. Moni seurakuntalainen saa elantonsa poronhoidosta.

Porotorstaita vietetään Sevetin baarissa kello 18 alkaen. Ensin toimitetaan rukoushetki, jonka jälkeen siunataan porokeitto. Porotorstain vietosta puhuu rovasti Rauno Pietarinen. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Kolttakulttuurisäätiön kanssa.

– Kyytijärjestelyillä saamme mukaan osallistujia myös Näätämöstä, Suprusta, Nitsijärveltä ja Kirakkajärveltä. Kolttavanhukset ovat autottomia – tässä on tilaisuus auttaa heitä tapaamaan toisiaan, kertoo isä Rauno.

Myös koronarajoitukset on otettu huomioon. Alueella on voimassa yli 50 henkilön kokoontumisrajoitus ja tilaisuuteen osallistuu korkeintaan 32 henkeä, mikä vastaa puolta Sevetin baarin normaalista asiakasmäärästä.

– Tänä vuonna muut pääsevät porotorstain viettoon vain Lapin seurakunnan Facebook -sivun välityksellä, mutta toivomme, että ensi vuonna voimme kutsua tapahtumaan ihmisiä myös kauempaa Suomesta, toteaa isä Rauno.

Teksti: Maria Hattunen
Kuva: Rauno Pietarinen