Pastori Nemanja Balčin Taipaleen toisen papin toimeen

Ajankohtaista | 01.02.2021

Isä Nemanja aloittaa uudessa työssään helmikuun aikana.

Isä Nemanja Balcin

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan seurakunnanvaltuusto on kokouksessaan 31.1.2021 valinnut seurakunnan avoinna olleeseen toisen papin toimeen pastori Nemanja Balčinin.

Karlovacin kaupungista Jugoslaviasta kotoisin oleva isä Nemanja on saapunut vanhempiensa mukana Suomeen pakolaisena vuonna 2000. Vuonna 2008 hän valmistui teologian maisteriksi Joensuun (nyk. Itä-Suomen) yliopistosta. Papiksi hänet vihittiin 24.1.2021. Hän siirtyy Taipaleelle Tampereen ortodoksisesta seurakunnasta, jossa hän on työskennellyt nuorisotoimenohjaajana vuodesta 2009 asti. Ennen valintaansa Taipaleelle isä Nemanja oli toimestaan opintovapaalla.

Isä Nemanja aloittaa työnsä Taipaleella helmikuun aikana. 

Monia armorikkaita vuosia!

Kuva: Elisa Balčin