Serbian patriarkka Irinej on kuollut

Ajankohtaista | 20.11.2020

Patriarkka menehtyi koronatartunnan seurauksena.

Tuohuksia muistelupöydällä

Serbian ortodoksisen kirkon päämies, 90-vuotias patriarkka Irinej on kuollut 20.11.2020. Patriarkka sai koronavirustartunnan 4. marraskuuta ja tartunta johti kuolemaan heti seuraavana päivänä aloitetusta sairaalahoidosta huolimatta.

Hänen pyhyytensä patriarkka Irinej (28.8.1930–20.10.2020) oli Serbian 45. patriarkka. Hänet asetettiin virkaan Belgradissa 23.1.2010.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo välittää osanottonsa Serbian ortodoksiselle kirkolle ja pyytää kaikkia Suomen ortodoksisen kirkon jäseniä rukoilemaan edesmenneen patriarkka Irinejn puolesta.

– Uskomme varaan rakentuva toivo antaa meille kärsimysten ja kuolemankin keskellä mahdollisuuden paeta Kristuksen luokse. Hän antaa meille toivon, levon, ilon ja rohkeuden silloinkin ja juuri silloin, kun itse emme näe muuta kuin pimeyttä. Kristuksen seurassa voimme laulaa voittolaulua, jonka pyhä apostoli Paavali on tyhjentävästi sanonut kirjeessään Roomalaisille: ”Mikä voisi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Hätä, ahdistus tai vaino? Nälkä tai alastomuus, vaara tai väkivalta? Olen vakuuttunut siitä, ettei mikään Jumalan luoma pysty erottamaan meitä hänen rakkaudestaan, joka ilmenee Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Siihen ei pysty kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä henkivallat, ei mikään nykyinen eikä tuleva, eivät korkeuden eivätkä syvyyden voimat, ei mikään mahti maailmassa.” (Room. 8:35, 38–39)

Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti; ja haudoissa oleville elämän antoi!