Herran veljen apostoli Jaakobin muisto 23. lokakuuta

Kirkkovuosi | 22.10.2020

Monissa pyhäköissä toimitetaan perjantaina apostolin nimeä kantava ehtoollisjumalanpalvelus, Jaakobin liturgia.

Apostoli Jaakob oli Jerusalemin seurakunnan ensimmäinen patriarkka eli johtaja. Häntä kutsutaan Herran veljeksi, sillä hän oli Jumalansynnyttäjän kihlaajan Joosefin poika ensimmäisestä avioliitosta Salomen kanssa. Jaakob liittyi Herran apostolien joukkoon vasta Jeesuksen Kristuksen kuoleman jälkeen. Hän on kirjoittanut Uuden testamentin nimeään kantavan kirjeen. Apostoli Jaakobin elämäkertaan voit tutustua täältä: https://ort.fi/kirkkokalenteri/20201023

Apostoli Jaakobin muistopäivänä 23. lokakuuta monissa pyhäköissä toimitetaan hänen nimeään kantava ehtoollisjumalanpalvelus, Jaakobin liturgia.

Pyhän apostoli Jaakobin jumalallista liturgiaa kutsutaan yleensä vanhimmaksi käytössä olevaksi liturgiatekstiksi. Tarkalleen ottaen liturgian nykyinen muoto on peräisin 1800-luvun lopulta varhaisesta Jerusalemilaisesta liturgiasta. Antiokiassa, Kyproksella ja Aleksandriassa liturgia oli paikoitellen käytössä 1100-luvulle saakka, mutta muualla Jaakobin liturgian toimittaminen loppui jo aikaisemmin Johannes Krysostomoksen liturgian vakiinnuttua asemansa niin sanottuna tavallisena liturgiana. Orientaalisissa kirkoissa Jaakobin nimeä kantava liturgia on edelleen käytössä.

Jaakobin liturgia eroaa tavanomaisesta kirkossamme vakiintuneesta Johannes Krysostomoksen liturgiasta muun muassa ehtoollisen vietossa. Ehtoollislahjat jaetaan uskoville erillisinä.

Palvelus alkaa saatolla, jossa papisto saapuu kirkkoon, kuten lännen perinteissä nykyäänkin. Liturgia toimitetaan kasvot kirkkokansaa päin, kun taas Johannes Krysostomoksen liturgiassa toimittajien kasvot ovat kohti alttaria ja itää. Liturgiassa on myös enemmän papin rukouksia ja vähemmän kuorolaulua. Palveluksessa on jäljellä esimerkiksi mittava muisteluosa, jossa rukoillaan muun muassa maailman hädässä olevien ja läheistemme puolesta.

Tänä vuonna Jaakobin liturgia toimitetaan esimerkiksi Liisankadun Kotikirkossa Helsingissä. Pyhäkkö on pyhitetty sekä apostoli Jaakobin, Herran veljen että suurmarttyyri Katariinan muistolle, joten siellä juhlitaan perjantaina praasniekkaa. Jaakobin liturgia toimitetaan myös Myllypurossa Aleksanteri Syväriläisen kappelissa. Palvelukset alkavat molemmissa paikoissa kello 8.

Jaakobin liturgia toimitetaan perjantaina myös Joensuussa Pyhän Nikolaoksen kirkossa kello 9, Kuopiossa Pyhän Nikolaoksen katedraalissa kello 10 ja Nurmeksessa Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkossa kello 9. Ilomantsissa Profeetta Elian kirkossa Jaakobin liturgia toimitetaan sunnuntaina 25.10. kello 9 alkaen.