Arkkipiispa Leon tervehdys Kristuksen kirkastumisjuhlana

Kirkkovuosi | 06.08.2020

Lue tai katso videomuodossa tästä.

Kristuksessa rakkaat isät, sisaret ja veljet!

Vietämme nyt Herramme, Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkastumisen juhlaa. Päivä on yksi kahdestatoista kirkkovuoden suuresta juhlasta. Juhlapäivä liittyy Taaborin vuoren tapahtumaan, josta meille todistavat kolme ensimmäistä evankeliumia Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan kertomina. Kolmen evankelistan kirjaama tapahtuma myös todistaa, että se painui lähtemättömästi opetuslasten muistiin.

Kirkastusvuoren Jeesus ei ole ainoastaan Nasaretin profeetta, joka rakkaimpien oppilaittensa kanssa nousi läheisen Taaborin vuoren korkeimmalle asumattomalle kohdalle, vaan hän on myös se Kristus, joka ylösnousemuksessa todella muuttui kirkkauden Herraksi. Kirkastusvuori ilmoitti olennaisen Jeesuksen koko tiestä Jordanin kasteesta ylösnousemukseen Jerusalemissa.

Päivän evankeliumissa apostoli Pietari sanoo kirkastusvuorella: ”Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” (Luuk. 9:33) Pietarin ehdotus tuo mieleen kuvaukset juutalaisten lehtimajajuhlan vietosta, jolloin kansan käskettiin asua lehtimajoissa erämaavaelluksen muistoksi. Kirkastusvuorikertomuksen viittaukset juutalaisiin traditioihin osoittavat sekä historiassa kerrottuihin Jumalan ilmestyksiin että tulevaisuudessa kerran koittavaan pelastuksen aikaan.

Myös me koemme kirkastuspäivänä vain aavistuksen sen taivaan kodin kirkkaudesta, johon kerran täältä lähdemme. Johanneksen evankeliumissa on jae, jossa Jeesus puhuu yhdestä ihmiselämän arkisimmasta asiasta – asumisesta. Hän lupaa tulla yhdessä Isänsä kanssa sen luo, joka suostuu hänen seuraajakseen. Edessä on kiinteä ja pysyvä asuinkumppanuus, jossa Jumala jää asumaan sen luo, joka rakastaa Kristusta ja hänen sanaansa. (Joh. 14:23)

Lukuisten ihmisten mielessä on viime koronakuukausien aikana elänyt toive, että Jumala asettuisi kotiimme siten, että hänen läsnäolonsa voitaisiin kokea ja tuntea. Sivullisuuteen taikka orpouteen jääminen tekee kipeää, myös suhteessa Jumalaan. Mutta vaikka elämä näyttäisi kuinka synkältä tahansa, uskon siihen, että Jumala lopulta tulee keskuuteemme ja me saamme nähdä hänen kirkastuneet kasvonsa. Tästä toivosta haluan pitää kiinni. Kristuksessa näen, millaiset kasvot Jumalalla on ja millainen hän on meitä ja koko maailmaa kohtaan: lempeä, lähelle tuleva, anteeksiantava ja armollinen.

Jo varhain kirkastusvuorikertomuksen tulkinnassa on kiinnitetty huomiota sen alkuun, eli tapahtumaan, jossa Jeesus vei opetuslapset korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Tässä on nähty esikuva maailmasta vetäytymiselle ja askeettiselle elämäntavalle, jossa keskitytään rukoukseen. Erämaassa koettu valistuminen samaistettiin kirkastusvuorella ilmestyneen valon kanssa.

Jos mietimme hetken vielä juhlapäivän teemaa – valoa, kirkastumista – niin kirkastaminen merkitsee suunnilleen samaa kuin puhtaaksi pesemistä, pölyn tai lian poispyyhkimistä, jotta kuvan oikea väri pääsisi näkyviin. Kun Juudas lähti pöydästä kavaltamaan, eli ilmiantamaan mestarinsa, voidaan ajatella, että myös se oli Kristuksen kirkastumisen hetki. Herramme ja Vapahtajamme näyttäytyi silloin oikeassa valossa. Siksi kirkastaminen merkitsee myös entistä tehokkaampaa valaisemista. Kun Jeesus lähestyi hetkeä, josta hän puhui pimeyden valtahetkenä, hän tuli entistä kirkkaampaan valoon. Hän ei vielä ollut ylösnoussut, mutta hän oli kärsimyksen syvimmässä pimeydessä kirkkauden Herra. Juuri tämä Kristuksen kirkkaus ei häikäise, vaan vetää puoleensa.

Kirkko on viettänyt kirkastusjuhlaa 300-luvulta lähtien. Tämä elokuun kuudes päivä oli alkujaan myös pakanallinen elonkorjuujuhla, jonka raamatullinen Kristuksen kirkastumisen päivä sittemmin korvasi. Ehkä tästä sadon juhlasta periytyy se, että tänään siunataan uuden sadon ensimmäisiä hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Antiikissa viljeleminen puolestaan tarkoitti maanviljelyksen ohella myös kaikkea maan kehittämistä ja kohottamista. Viljely oli kultivoimista, siis kulttuurin harjoittamista.

Tänään Kristuksen kirkastumisen juhlan keskellä saamme olla kiitollisia uuden sadon antimista, jotka Jumala on luonut terveyttämme ajatellen. Luonto ja Luoja jakavat meille hyvää näiden hedelmien muodossa. Raamatun luomiskertomukset kuvaavat luodun todellisuuden – hedelmäpuut ja kasviston – kauniiksi. Luomakunnan hyvyys on ihmiselle sekä lahja että tehtävä, samalla tavalla kuin terveyskin on ilo ja velvollisuus. Sitä paitsi ihminen, joka sekä viljelee että varjelee, voi olla iloinen sekä tänään että huomenna. Ja se hyvä, jonka olemme saaneet, ei suinkaan ole aina meidän omaa aikaansaannostamme, vaan meille annettua. Siksi terveyden eteen on tehtävä työtä, mutta samalla on muistettava, että terveyskin on lahja. Se on jotain, jonka me saamme.

Tukeutukaamme myös tänään siihen Heprealaiskirjeen vakuutukseen, että Kristus elää ikuisesti rukoillakseen meidän puolestamme, jokaisen, joka on matkalla omalle Taaborin vuorelleen, lähestyäkseen Jumalan kirkkautta. (Hepr. 7:25) Aamen.