Ehtoollista pleksin takaa

Ajankohtaista | 25.05.2020

Espoossa otetaan käyttöön pisaratartunnan riskiä vähentävä suojaseinäke.

Isä Petri näyttämässä kuinka pleksin kolosta jaetaan ehtoollista

Tapiolassa, Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa otetaan kesän aikana käyttöön pleksisuoja, jonka takaa pappi voi jakaa ehtoollisen seurakuntalaisille kasvokkain myös epidemia-aikana. Lattialla omilla jaloillaan seisova pleksiseinäke ehkäisee tehokkaasti pisaratartuntaa lähikontaktissa.

Idea suojaan tuli Olarin evankelis-luterilaisen seurakunnan papilta, Antti Kruusilta.

– Antti oli itse saanut idean Kölnin tuomiokirkosta, jossa tällainen suoja on jo käytössä. Näin itsekin kuvan Kölnistä ja kun kuulin, että Antti oli valmistanut samanlaisen Olarin seurakunnan käyttöön, päätin kysyä häneltä tekisikö hän meille samanlaisen, tosin ”ortodoksisilla mausteilla”, kertoo pastori Petri Korhonen Tapiolasta.

Antti rakensi Tapiolaan isä Petrin toiveiden mukaan.

– Omassa versiossamme on pieni aukko, jonka kautta ehtoollisen jako onnistuu lusikalla. Pyysin kokeilulle arkkipiispa Leon siunauksen, jonka hän antoi korostaen, että tämä suoja ei tee tarpeettomaksi muita suojautumiseen liittyviä toimenpiteitä, vaan tulee koekäyttöön niiden lisäksi. Tämä ei siis kumoa jo aiemmin annettuja hygieniaohjeita.

Isä Petrin mielestä suojus sopii esteettisestikin oikein hyvin kirkolliseen käyttöön.

– Tämä on vähemmän sairaalamainen kuin esimerkiksi kasvovisiiri. Varmasti tämäkin herättää tunteita moneen suuntaan – aivan samoin kuin puukuitulusikat ensi alkuun. Toivon kuitenkin, että pleksi madaltaisi ehtoolliselle tulemisen kynnystä erityisesti niiden seurakuntalaisten kohdalla, joita siihen osallistuminen on ehkä tartunnan pelossa jännittänyt nyt koronaepidemian aikaan.

Jotkut ovat suhtautuneet koronaviruksen leviämistä ehkäiseviin toimiin penseästi, mutta isä Petri muistuttaa, että kaikissa jumalanpalveluksiin liittyvissä ohjeistuksissa ja rajoituksissa on kysymys sekä seurakuntalaisten että työntekijöiden suojelemisesta.

– Ajatus ei siis ole, että pappi suojautuu pleksin taakse seurakuntalaisilta, vaan suojan on tarkoitus toimia molemmin päin. Seurakuntalaisissa on myös paljon riskiryhmiin kuuluvia ja me työntekijät olemme vastuussa heidän terveydestään yhtä hyvin kuin kaikkien seurakuntalaisten terveydestä, kun he osallistuvat kirkon tilaisuuksiin. Suojautumisen ei myöskään pidä ajatella vievän pois mitään ehtoollisen pyhyydestä. Kirkko opettaa, että ehtoollinen ei voi olla sairauden lähde. Samalla todetaan kuitenkin, että me ihmiset voimme olla. On tärkeää, että nojaamme myös kaikkeen siihen ymmärrykseen, joka lääketieteellä tämänkaltaisesta viruksesta on ja toimimme sen mukaan. Onhan Jumala antanut meille tieteessä lahjan tutkia ja ymmärtää luomakunnan salaisuuksia. Suojautumalla asianmukaisesti olemme sitten tehneet sen mikä meille on inhimillisesti mahdollista ja lopun voimme luottavaisina jättää Jumalan armon varaan.

Uusi suoja otetaan Tapiolassa koekäyttöön, kun suunnitelmat ulkona toimitettavia palveluksia varten ovat valmiit ja niillä on kirkkoherran hyväksyntä.

– Toivon että suoja toimii hyvin ja on käytännöllinen. Vielä hartaammin toivon, että se joskus määrittelemättömässä tulevaisuudessa kävisi tarpeettomaksi, kun tämä epidemia on ohi, toteaa isä Petri.

Pleksisuojasta ja kiinnostuneet voivat olla yhteydessä suoraan Antti Kruusiin sähköpostilla antti.kruus@evl.fi tai puhelimitse 040 5460844.