Helsingin hiippakunnan koronatiimi kokoontui

Ajankohtaista | 13.05.2020

Linjauksia tehdään ja punnitaan tiiviissä yhteistyössä arkkipiispa Leon kanssa.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon 12.5. nimittämä hiippakunnallinen koronatiimi on aloittanut toimintansa. Tiimin tehtävänä on toimia arkkipiispan apuna koronaviruspandemian aikaisten käytännön ohjeistusten laatimisessa.

Koronatiimin puheenjohtajana toimii Lahden seurakunnan kirkkoherra Jonas Bergenstad ja varapuheenjohtajana Suomen ortodoksisen kirkon vastaava tiedottaja Maria Hattunen. Tiimiin kuuluvat lisäksi kirkkoherrat Markku Salminen (Helsinki) ja Timo Tynkkynen (Lappeenranta) ja ylilääkäri, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Paula Pallasaho, sairaanhoitaja ja hygieniahoitaja, diakoniatyöntekijä Elina Pale sekä tiedottaja Vlada Wahlstén.

Tiimi ryhtyy laatimaan aiempaa konkreettisempia ohjeita siihen, kuinka toimintaa jatketaan kesäkuusta lähtien valtioneuvoston ja aluehallintoviranomaisten tekemät linjaukset huomioiden.

– Ensivaiheessa käsittelemme ehtoolliskäytäntöjen yhtenäistämistä sekä mahdollisuuksia kokoontua muun muassa ulkotiloissa ja eri seurakuntien väljemmissä tiloissa, kertoo tiimin puheenjohtaja Jonas Bergenstad. 

Tiimin tavoitteena on luoda selkeät reunaehdot Helsingin hiippakunnan seurakuntien toiminnalle epidemia-aikana. Koko hiippakuntaa koskeva selkeä ohjeistus tarjoaa samalla seurakunnille suuntaviivat sille, kuinka ohjeita voidaan soveltaa paikallisesti. Tiimin työskentely jatkuu heti torstaina 14. toukokuuta.