Täyttymyksen päivä

Kirkkovuosi | 09.04.2020

Arkkipiispa Leon videotervehdys Suurena torstaina 9. huhtikuuta 2020.

Kristuksessa rakkaat isät, sisaret ja veljet!

Koronapandemia on siirtänyt meidät kaikki haavoittuvaisten joukkoon. Samalla kun hyvinvointivaltiomme yrittää pehmentää iskuja, kaikilta kolhuilta emme voi välttyä. Emme ehdi niitä väistää. Samaan aikaan valtio tekee parhaansa lievittääkseen kriisin vaikutuksia. Uudenmaanläänin eristämisellä epidemian keskuksena muusta Suomesta, ja koko maata ja kaikkia kansalaisia koskevilla rajoittamistoimenpiteillä viruksen leviämistä pyritään hillitsemään ja kärsimystä vähentämään.

Poikkeusoloista kotiemme seinien sisältä kantautuu myös huolen ääniä. Stressin sietokyky ja jaksaminen voi olla nyt äärirajoilla. Kriisi vaikuttaa ihmissuhteisiimme monella tavalla. Hyvin toimivat parisuhteet ja perheet selviävät kriisistä ja saattavat jopa entisestään tiivistyä ”pakotetusta” lisätystä yhdessäolosta, mutta ympärivuorokautinen yhdessäolo saattaa käydä sietämättömäksi siellä, missä yhdessäoloa on paettu töihin ja harrastuksiin.

Kriisi tuntuu erityisesti lapsiperheissä. Pahimmillaan lapsen tai lasten etäkoulu voi viedä koko perheen uupumuksen partaalle. Erityisen kuormittuneita ollaan niissä perheissä, joissa yritetään selvitä koulunkäynnistä omin voimin keskimääräistä vilkkaampien ja huonosti keskittyvien lasten kanssa ilman koulunkäyntiohjaajia ja erityisopettajia. Jotta pandemian aiheuttamasta hädästä selvittäisiin mahdollisimman vähäisin vaurioin, perheitä tulisi tukea nyt kaikin mahdollisin keinoin. Pyydänkin jokaista pohtimaan, kuinka voisimme lähimmäistämme auttaa. Vähäinenkin käytännön apu, kuten kaupassa tai apteekissa käynti riittää.

Poikkeusaika on muuttanut koko paaston luonnetta siitä mihin olemme tottuneet, sillä yleensä tänä juhlien juhlaan valmistautumisen aikana me kokoonnumme yhteen. Vaikka tämä pakotettu toisistamme eristäytyminen antaakin mahdollisuuksia itsetutkisteluun ja rukoukseen, jotka kuuluvat muutenkin jokaiseen paastoon, me ortodoksit olemme siitä huolimatta yhteisökeskeinen joukko. Siksi ymmärrän ja jaan jokaisen rakkaasta seurakuntayhteisöstä erossa olevan huolen.

Sekaannuksen keskellä ja epävarmuuden kalvaessa moni varmasti kysyy, onko palvelusten sulkeminen kirkkokansalta netissä seurattavaksi, ja se, ettemme aseta sakramentteja etusijalle, merkki siitä, että olemme antaneet kuolemalle vallan?

Ensiksikin, kuolemalla ei ole mitään valtaa. Sen on jo pian juhlittava Herran Pyhä Pääsiäinen riistänyt. Toiseksi, me emme ota etäisyyttä Kristukseen. Me emme ota etäisyyttä evankeliumiin. Me emme ota etäisyyttä kirkkoonkaan. Sen sijaan me astumme lähemmäs Kristusta. Otamme askeleen kohti evankeliumia. Sillä vaikka kirkossa paikan päällä koettu liturgian kauneus ylittääkin ymmärryksemme ja on varsin holistinen kokemus, niin jokainen ihminen, joka säästyy pandemialta siksi, että on ottanut askeleen taaksepäin, on arvokas ja käsittämättömän tärkeä kuva itse Kristuksesta.

Liturgioitamme voi lykätä tai juhlistaa totutusta poikkeavasti ja ehtoolliseen osallistumistakin voi lykätä hiukan. Kaikki, mikä on nyt väliaikaisesti keskeytetty, voidaan joskus tuoda takaisin. Mutta ihminen, joka kuolee koronaviruksen takia, ei voi tässä elämässä palata osaksi seurakuntayhteisöämme. Sanotaan, että suurinta rakkautta on antaa henkensä toisen puolesta. Meitä ei nyt pyydetä antamaan henkeämme kenenkään puolesta, vaan ainoastaan huolehtimaan siitä, ettemme tartuta omilla valinnoillamme lähimmäisiämme.

Tänään, suurena torstaina, Kristuksen viimeisen aterian ja ehtoollisen asettamisen iltana, toivomme asettuu uuden liiton ehtooseen. Tämä päivä kietoutuu vastakkaisuuksiin: ilman menettämistä ei ole löytämistä, ilman murhetta ei ole iloa. Ennen kaikkea iloitsemme tästä päivästä, jona kirkolle annetaan iankaikkinen elämä Kristuksessa, hänen ruumiissaan ja veressään.

Kristuksen yhtäältä näennäinen poismeno, mutta toisaalta hänen jatkuva läsnäolonsa meidän luonamme on suuri salaisuus. Kristus astui ajan ja paikan tuolle puolen voidakseen olla kaikkialla Efesolaiskirjeen sanoin: ”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.” (Ef. 4:10)

Kristus on tullut maailmaan maailman ravinnoksi. Hän itse on elämän leipä. Hänen kauttaan on tarjolla koko taivas; hänen kauttaan me siirrymme ”illattomaan päivään.” Raamatussa ja kirkkomme traditiossa ehtoollista on vaikeaa typistää yhteen seikkaan. Tänään voimme Matteuksen evankeliumista kuitenkin lukea, että ehtoollinen on Kristuksen läsnäolon ateria: Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini” (Matt. 26:26); se on armoa ja pelastusta välittävä ateria: Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi” (Matt. 26:28) ja eskatologinen juhla-ateria taivaassa: Tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.” (Matt. 26:29)

Kristuksen elämä oli lyhyt, mutta rikas, painava, täysi. Hänen elämänsä viimeisestä viikosta on sanottu, ettei siihen voi verrata mitään muuta viikkoa ihmiskunnan historiassa. Jeesuksen koko kärsimyshistoria sisältyy erityisesti yhteen vuorokauteen: tästä illasta huomiseen iltaan. Pitkä päivä. Täyttymyksen päivä. ”Se on täytetty!” kuten viimeinen voiton sana kuuluu.

Täyttäköön Jumala armollaan ja siunauksellaan edessä olevat päivät, jotta iloisina ja luottavaisina vastaanottaisimme kohta koittavan ilosanoman Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta. Jatkakaamme kotona rukoilemista luottavaisin mielin. Rukoilkaamme koronan tähden edesmenneiden puolesta. Rukoilkaamme toistemme puolesta. Rukoilen teidän puolestanne. Muistakaa minuakin esirukouksissanne.