Ristin kautta tulee ilo koko maailmaan

Kirkkovuosi | 07.04.2020

Oulun metropoliitta Elian sana suurella viikolla.

Olemme päättäneet viime viikonvaihteessa nelikymmenpäiväisen suuren paaston matkan ja viettäneet pääsiäisen esijuhlaa. Kristus herätti kuolleista kärsimyksiensä edellä ystävänsä Lasaruksen ja ratsasti voittosaatossa Jerusalemiin kansan hurratessa Hänelle.  

Palmusunnuntain riemu on kuitenkin suurella viikolla jäänyt taakse. Suuren paaston oma sisäinen matkamme on ohi ja tällä viikolla katseemme kääntyvät yhä enemmän kohti Jerusalemia seuratessamme Kristuksen matkaa kohti ristin tietä, Golgataa ja ylösnousemusta. 

Kirkko opettaa, etteivät evankeliumin tapahtumat ole lyhyitä historian hetkiä, vaan tapahtumia, joiden todistajia me olemme tässä ja nyt. 

Viikon ensimmäisinä päivinä meitä kutsutaan valvomaan, sillä ”Ylkä tulee puoliyöstä”. Meitä kehotetaan olemaan valppaina ja odottamaan Kristuksen toista tulemista, joka tapahtuu kuin varkain: "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” (Matt. 24:42-44, suuren tiistain evankeliumiluvusta)

Suuren viikon aamupalveluksissa maanantaista keskiviikkoon kuulemme kaksi erityisen koskettavaa veisua, joista ensimmäinen on yllä viitattu ”Katso, Ylkä tulee puoliyöstä” ja toisessa lauletaan ”Minä näen, oi Vapahtajani, Sinun häämajasi kaunistettuna, mutta minulla ei ole vaatetta siihen sisälle mennäkseni; valista, oi Valonantaja, minun sieluni puku ja pelasta minut!” 

Jälkimmäisessä veisussa me anomme Kristusta valmistamaan meidät Hänen häähuoneeseensa eli Taivaalliseen valtakuntaansa, jonka me jo näemme, mutta johon emme vielä ole valmiita astumaan sisään.

Nämä veisut ovat luonteeltaan haikeita ja kaipaavia, jopa odottavia, koska tiedämme mitä viikon lopulla tapahtuu. Veisuista kuulee myös ihmisen kaipuun, joka suuntautuu kohti Jumalaa.

Keskiviikkoiltana luemme viimeisen kerran pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukouksen ja saamme kuulla, kuinka Juudas sopii Jeesuksen kavaltamisesta ylipappien kanssa. Torstaina Kristus kokoontuu viimeiselle aterialle opetuslastensa kanssa ja asettaa ehtoollisen. Perjantaina hänet pidätetään, ruoskitaan, pahoinpidellään ja hänelle ilkutaan. Lopulta Vapahtaja kuolee häpäistynä ja pilkattuna ristillä.

Suuren perjantain kärsimysevankeliumien lukukappaleet ovat rankkaa kuunneltavaa, mutta ylösnousemuksen valo läpäisee pimeyden kärsimyksestä ja kuolemasta huolimatta. Seuraavana päivänä, Suurena lauantaina olemme odottavissa tunnelmissa, sillä liturgiassa kuulemme jo useita profetioita ylösnousemuksesta. Lisäksi palveluksessa lauletaan veisu ’Nouse Jumala ja tuomitse maa sillä kaikki kansat ovat omiasi.’  Elämänantaja on yhä kuolleena, mutta pian hauta on tyhjä. 

Suuri viikko on oma upea liturginen kokonaisuutensa, jonka keskeinen sanoma on siinä, että tie iloon ja ylösnousemukseen käy aina tuskan ja kuoleman kautta. Ilman tuskaa ei kuitenkaan ole iloa, sillä ristin kautta tulee ilo koko maailmaan.