Ohjeistusta kirkkojen oville

Ajankohtaista | 14.03.2020

Ohessa suomen-, ruotsin-, kreikan-, englannin-, venäjän-, romanian- ja koltankieliset ohjeet tulostettavaksi.

 

Kirkkojen oville on hyvä sijoittaa kirjalliset ohjeet siitä, miten koronavirusaikana toimitaan. Vaikka papisto kertaisi ohjeet palveluksen alussa, kaikki eivät välttämättä ole niitä kuulemassa. Pelkkä suomenkielinen ohjeistus ei myöskään riitä.

Ohjeistus löytyy nyt tästä suomeksi, ruotsiksi, venäjäksi, kreikaksi, englanniksi, romaniaksi ja koltaksi. Tälle sivulle päivitetään myös kaikki muut mahdollisesti tuotettavat kieliversiot sitä mukaa kun ne valmistuvat. Tekstit voi kopioida käyttöön tästä tai sivun lopusta, josta samat ohjeet löytyvät pdf-muotoisina. Liitteissä ohjeet on kirjattu kirkon logopaperille. Kaikki kieliversiot lähetetään seurakuntiin ja luostareihin myös sähköpostitse.

Ohjeita kirkossa toimimiseen koronavirusaikana

  • Mikäli olemme sairaana tai mahdollisesti altistuneet viruksille, emme osallistu yhteisiin tilaisuuksiin.
  • Emme ole fyysisessä kontaktissa toisen ihmisen kanssa.
  • Emme suutele ikoneja tai ristiä. Pappi antaa siunauksen ilman käsikontaktia.
  • Jumalanpalveluksiin kokoontuessa pyrimme pitämään riittävästi etäisyyttä toisiin ihmisiin.
  • Herran pyhä ehtoollinen jaetaan jokaiselle ehtoolliseen osallistuvalle erillisellä puukuidusta valmistetulla kertakäyttölusikalla. Pappi antaa osallistumisesta tarkemmat ohjeet jumalanpalveluksessa.
  • Ehtoolliseen osallistumisesta voi onnitella suusanallisesti ilman poskisuudelmia. Liturgiassa ei jaeta jälkiviiniä.
  • Mikäli et voi osallistua yhteisiin jumalanpalveluksiin, voit olla yhteydessä pappiin ja sopia erikseen mahdollisuudesta ehtoolliseen osallistumiseen.
  • Jumalanpalvelusten toimittamista jatketaan, mutta kaikista muista seurakuntalaisten kokoontumisista, myös kirkkokahveista luovutaan toistaiseksi.

Tukekaamme toinen toistamme!

Rukoilkaamme kaikkien kärsivien ja sairastavien puolesta!

Anvisningar för besök i kyrkan i corona-tider

  • Om vi är sjuka eller kan ha utsatts för viruset kommer vi inte till kyrkan.
  • Vi undviker kroppskontakt med andra.
  • Vi kysser inte ikoner eller korset. Prästen välsignar utan att låta sin hand kyssas eller beröras.
  • Under gudstjänsterna försöker vi undvika att stå alldeles bredvid varandra.
  • Herrens heliga nattvard utdelas med engångssked av trä skilt till var och en. Prästen ger närmare anvisningar innan nattvarden delas ut.
  • Vill vi lyckönska andra med anledning av nattvarden gör vi det muntligen utan kroppskontakt. Inget vin erbjuds efter nattvarden.
  • Ifall du inte kan delta i gudstjänsterna kan du komma överens med prästen om att få delta i nattvarden på annat sätt.
  • Församlingens gudstjänstliv fortsätter men alla andra aktiviteter tar paus, inklusive kyrkkaffet.

Låt oss stödja och uppmuntra varandra!

Kom ihåg att be för alla lidande och sjuka!

Μέτρα πρόληψης για τον κορωνοϊό

  • Τηρούμε όλους τους όρους υγιεινής, καθαριότητος.
  • Αποφεύγουμε τις κοντινές επαφές. Δεν φυλάμε τις εικόνες, το σταυρό και το χέρι των ιερέων. Όταν βρισκόμαστε στην εκκλησία, κρατάμε μια απόσταση από τους υπόλοιπους.
  • Δεν ερχόμαστε στην εκκλησία με συμπτώματα γρίπης, για όσο καιρό χρειάζεται για την αποκατάσταση της υγείας μας.
  • Κοινωνούμε των Αχράντων Μυστηρίων σύμφωνα με τις οδηγίες των ιερέων.
  • Εάν δεν μπορείς να παρευρεθείς στην εκκλησία, και επιθυμείς να κοινωνήσεις των Αχράντων Μυστηρίων επικοινώνησε με τον ιερέα του Ναού.
  • Η ενορία συνεχίζει την τέλεση των μυστηρίων και των λοιπών ακολουθιών. Όλες οι υπόλοιπες δραστηριότητες της ενορίας αναστέλλονται μέχρι νεωτέρας.

Στις Ιερές Ακολουθίες προσευχόμαστε «ὑπὲρ τῶν ἐν ἀσθενείαις κατακειμένων», ἀλλὰ καὶ «ὑπὲρ τῶν δι΄ εὐλόγους αἰτίας ἀπολειφθέντων».

Emergency instructions for church services during the Corona virus crisis

  • Do not take part in public events if you are ill or have been in contact with sources of virus infection.
  • Avoid physical contact with other people.
  • Do not kiss the cross or any icon. The priest will give his blessing without any hand contact.
  • Try to keep your distance from other people when choosing a place in which to stand during the service.
  • The Holy Communion will be administered using a separate disposable wood fibre spoon for each participant. The priest will give detailed instructions during the service.
  • Congratulate your friends on their Communion in words, without any embrace. No antidoron will be distributed.
  • If you are unable to attend services, contact a priest and ask him to arrange some other possibility for you to receive Communion.
  • Church services will continue during the emergency, but all other meetings and gatherings, including the serving of coffee after church, will be cancelled until further notice.

Remember that we should support each other in this crisis, and that we should pray for all those suffering from the virus!

Рекомендации относительно поведения в храмах во время эпидемии корона-вируса

  • Если вы больны или являетесь потенциальным носителем вируса откажитесь от посещения общественных мероприятий.
  • Не вступайте в физический контакт с другими людьми.
  • Не лобызайте икон и крест. Священник даёт благословение без физического контакта.
  • На богослужении оставайтесь на должной дистанции по отношению к другим молящимся.
  • Святые Дары преподаются каждому причащающемуся на одноразовой лжице. Священник более подробно разъяснит практику причащения на богослужении.
  • Поздравление с причастием осуществляется без лобызаний. Запивка на Литургии не раздаётся.
  • Если Вы не можете принять участие в общественных богослужениях, Вам необходимо договориться о возможности причащения со священником.
  • Совершение богослужений продолжается, однако иные приходские мероприятия, а также кофепития после богослужений отменяются.

Берегите друг друга!

О болящих и страждущих помолимся!

Instrucțiuni pentru comportamentul în biserică în perioada virusului corona

  • Daca suntem răciți, bolnavi sau am fost expuși la virus, nu participăm la activități cu alții.
  • Nu atingem în nici un fel alți oameni.
  • Nu pupăm icoane sau cruci. Preotul binecuvântează fără atingerea credinciosului.
  • Când participăm la slujbele religioase, stăm destul de departe de ceilalți oameni.
  • Împărtășania Domnului se va distribui fiecărei persoane folosind lingurițe de unică folosință din fibre de lemn. Preotul va specifica exact instrucțiunile în timpul slujbei.
  • Felicitarea pentru participarea la împărtășanie se va face doar prin cuvinte, fără sărutarea pe obraji. La liturghie nu se distribuie vinul de după.
  • Daca nu poți participa la slujbele religioase, ia legătura cu preotul și aranjează să te poți împărtăși.
  • Continuăm slujbele religioase, dar toate celelalte adunări, cluburi și altfel de întâlniri sunt anulate momentan, inclusiv cafeaua de după liturghie.

Să ne susținem unul pe altul!

Să ne rugăm pentru cei care suferă și sunt bolnavi!

Vuäppõõzz ceerkvest tuåimmʼmõʹšše koronavirusäiʹǧǧen

  • Jõs leäʹp puõccmen leʹbe vueiʹtlvânji tauddõõvvâm viruuzzid, jeäʹp vuässõõđ õhttsaž noorõõttmõõžžid.
  • Jeäʹp leäkku fyyslaž kontaaktâst nuuʹbb oummin.
  • Jeäʹp cuuʹmmest kavvsid leʹbe riist. Papp blouslââvv ǩiõttkontaaktʼtää.
  • Sluuʹžvid noorõõđeen põrggâp ââʹnned riʹjttjeei kõõsk jeeʹres oummid.
  • Šuur pââʹss pričeeʹsja jueʹjjet juõʹǩǩ pričeeʹsja vuässõõttja jiijjâs muõrrlaʹnnjõõzzâst rajjum pâʹsttmin, koon ââʹnet tåʹlǩ õʹhttešt. Papp oudd vuässõõttmõõžž pirr tääʹrǩab vuäppõõzzid sluuʹžvest.
  • Pričeeʹsja vuässõõttmest vuäitt äʹjsted leekk saaʹnivuiʹm kristâttmõõžžtää. Liturgiast jie jueʹjj mâʹŋŋviin.
  • Jõs jiõk vueiʹt vuässõõttâd õhttsaž sluuʹžvid, vuäitak väʹldded õhttvuõđ paappin da suåppâd jeeʹrab vueiʹttemvuõđâst pričeeʹsja vuässõõttmõʹšše.
  • Sluužžâm jueʹtǩet, leâša pukin jeeʹres seäʹbrrkåʹddniiʹǩǩi noorõõttmõõžžin, ceerkavkaaʹffin še, luõvât täʹst ooudårra.

Tuärjjâkap kueiʹmm kuõiʹmeen!

Moʹlidvâʹsttep puki muõkkšõõvvji da puõccji peäʹlest!