Ugandan naiset ja oikeus omistaa

Ajankohtaista | 13.03.2020

Tampereella julkaistiin 8.3. toimittaja Eveliina Talvitien ja Petrus Palolan dokumentti Filantropian työstä naisten ihmisoikeuksien edistämiseksi.

Miksi suomalainen ortodoksi kantaisi huolta kaukana elävien naisten ihmisoikeuksista? Kysymys on yhä ajankohtainen, vaikka ortodoksista lähetystyötä on tehty jo yli 40 vuotta, Ortaidin perustamisesta on 20 vuotta ja Filantropiakin on ollut olemassa jo pitkään.

Filantropia on työskennellyt naisten omistusoikeuksien edistämiseksi Ugandassa vuodesta 2014 asti. Oikeus omistaa maata tai mitään muutakaan ei ole itsestäänselvyys maassa, jossa nainen mielletään varsinkin maaseudulla osaksi miehen omaisuutta.

Kun puhutaan ihmisoikeuksista, pyrkimyksenä on varmistaa jokaiselle ihmisarvoinen elämä. Kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu ovat ihmisoikeuksien lisäksi niitä sanoja, joilla yhteiskunnassa keskustellaan Filantropian työstä. Kirkossa samasta asiasta voidaan puhua osana kansainvälistä diakoniaa ja kirkon lähetysvastuuta. Kristittynä ei voida ajatella vain ortodoksista kirkkoa Suomessa, vaan rukoilemme koko maailman ja kaikkien ihmisten pelastuksen puolesta.

Köyhyyden poistaminen on ylevän kuuloinen tavoite YK:n tavoitteiden listalla maailman parantamiseksi. Yksi järjestö pienien hankkeiden kautta ei siihen pysty, mutta oman osansa sekin voi tehdä. Yksittäisten ihmisten kohdalla hankkeeseen mukaanpääsy voi olla lottovoitto. Köyhyys on usein seurausta siitä että ihmiset eivät tiedä oikeuksiaan. Se, jolle on kerrottu, vie viestiä puolestaan eteenpäin. Taloudellisiin ihmisoikeuksiin kuuluu esimerkiksi se, että ihminen voi osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Jos viljelen tämän kesän ahkerasti niin syksyn tullen kukaan muu ei tietämättäni myy satoa ja käytä saatuja varoja omiin tarkoituksiinsa.

Rovasti Heikki Huttunen on pohtinut samaa teemaa: ”Kirkkoisät eivät kieltäneet taloudellista vaurastumista ja hyvinvointia, mutta vaativat niiden jakamista kaikkien kesken. He puhuvat pyhän ehtoollisen, alttarin sakramentin, ja diakonian, lähimmäisen sakramentin, yhteydestä. […] Lähimmäinen, toinen ihminen, on absoluuttinen arvo, koska hänessä Kristus tulee lähelle. Kärsivän ihmisen vastaanottaminen on pyhä sakramentti, jossa kohdataan Kristus. Johannes Krysostomoksen mukaan tämä kohtaaminen on liturgiaa, jonka alttari on pyhempi kuin se, jolla eukaristia toimitetaan; hän samastaa Kristuksen ja lähimmäisen, joka tarvitsee apua: toinen on arvokas Kristuksen ruumiin tähden, jonka otamme siltä vastaan, ja toinen on arvokas siksi, että se on Kristuksen ruumis.”

Oikean tiedon saaminen lisää itsekunnioitusta. Kun ihminen ymmärtää olevansa arvokas ja että hänelläkin on oikeuksia, muutos näkyy myös ulkoisessa olemuksessa. Filantropian hankkeissa eri maissa naiset ovat alussa usein arkoja ja heitä pitää rohkaista tulemaan mukaan. Vähitellen ryhti oikenee, nauru on herkässä ja silmissä hohtaa ilo.

Tiedon lisäksi tarvitaan toki muutakin, että vanhaan arkeen voisi tehdä muutoksia. Sen vuoksi Filantropian monissa hankkeissa pyritään antamaan keinoja toimeentulon parantamiseen. Starttirahat, osuuskuntapankit, yhdessä säästämisen opettelu ja kirjanpitokoulutukset tähtäävät kaikki sellaisten mahdollisuuksien luomiseen, joissa muutos olisi pysyvä ja konkreettinen. Kevään suuren paaston keräyksen juliste iloisesti toisiaan tervehtivistä naisista kertoo juuri tällaista tarinaa.

Vahvistunut nainen pystyy pitämään paremmin huolta perheestään ja vahvempi perhe jaksaa kantaa kortensa myös seurakunnan kekoon. Sikäli paikallisten kirkkojen vahvistaminen myös taloudellista itsenäisyyttä kohti on taka-ajatuksena mukana näissä projekteissa.

Filantropian vierailuilla seurakunnissa asiaa on mietitty kysymysten kautta. Näitä kysymyksiä ovat olleet esimerkiksi seuraavat: Onko lähimmäinen kaukana yhtä tärkeä ja saman arvoinen kuin se, jonka arjessa näkee usein? Paljonko pystyy jokapäiväisen elämän valinnoilla vaikuttamaan toisen elämään maapallon toisella laidalla?