Tradition ja tieteen vuoropuhelua

Ajankohtaista | 19.02.2020

Isä Teo Merras sai äskettäin valmiiksi akateemisen jatkotutkinnon Pyhän Vladimirin ortodoksisessa teologisessa seminaarissa.

Isä Teo Merras pitää kiitospuhetta Pyhän Vladimirin seminaarissa

Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappi Teo Merras suoritti ensimmäisenä Suomen ortodoksisen kirkon pappina Doctor of Ministry -tutkinnon Yhdysvalloissa. Valmistujaisia vietettiin kolmen esipaimenen juhlan yhteydessä 30. tammikuuta Crestwoodissa, New Yorkissa. 

Harvinaisen tutkintonimikkeen tuoneet opinnot on hieman vaikeaa sijoittaa suomalaiselle koulutuskentälle. Kyseessä on ammatillinen tohtorin tutkinto, jonka suorittamisessa tähdätään nimenomaan ammatillisten taitojen syventämiseen ja kehittämiseen. 

– Opintojen suhde käytännön työhön näkyi jo hakuvaiheessa, sillä opinnot tuli suorittaa oman työn ohessa, ei opintovapaalla. Tavoitteena oli siis hankkia osaamista, jota voi soveltaa käytännössä omaan työhön, painottaa isä Teo.

Käytännönläheisyys ymmärrettiin kuitenkin opinnoissa varsin laveasti. Lähes kolme vuotta kestäneet opinnot heittivät isä Teon monta kertaa aivan tuntemattomille vesille. Esimerkiksi bioetiikan kurssilla perehdyttiin geenimuunteluutekniikkkojen – kuten Crispr/Cas9 -menetelmän ja vastaavien – nykyvaiheisiin alan huippuihin lukeutuvan professori Gayle Woloschakin opastuksella.

– Perinteisissä teologian opinnoissa tähänkään aihepiiriin liittyviä kysymyksiä ei juuri lähestytä tai jos lähestytään, niin tulokulma on – no, teologinen. Nyt meillä teologeilla oli luennoitsijana ortodoksiseen kirkkoon kuuluva professori, joka auttoi meitä pääsemään keskustelussa ikään kuin samalle sivulle asiaa tieteen näkökulmasta katsovien kanssa. Tämä oli mielestäni hieno lähestymistapa, sillä kirkon on kyettävä vastaamaan myös nykyajassa esiin nouseviin kysymyksiin. Uskon, että me emme kykene siihen nojautumalla yksin kirkon traditioon – aivan kuten tiedekään ei voi yksin tarjota vastauksia ihmisenä olemisen peruskysymyksiin. Mielestäni avain on näiden kahden näkökulman yhdistäminen. Juuri tästä saimme nauttia opintojen aikana.

Bioetiikka oli yksi opintojen kahdeksasta kurssikokonaisuudesta. Muita aiheita olivat esimerkiksi missiologia, kasvatus- ja nuorisotyö, liturginen teologia, seurakuntatyö, sairaiden ja kuolevien kohtaaminen ja puhetaito.

– Viimeisenä mainitun kurssin tiimellyksessä opin mm. sen, että William Shakespearen käyttämä englanti poikkeaa aika rajusti siitä englannista, jonka opin koulussa, naureskelee isä Teo.

Myös nuorisotyön kurssi tarjosi tärkeän oivalluksen.

– Heräsin huomaamaan, että oma kirkkomme ei lainkaan kouluta kasvatus- ja nuorisotyöntekijöitä. Osalla tätä työtä tekevistä on teologinen tutkinto ja osalla on takanaan nuorisotyön opintoja, mutta nuorisotyöhön ei ole mahdollista kouluttautua tai erikoistua teologisten opintojen sisällä ja nimenomaan oman kirkkomme tarjoamassa viitekehyksessä. Nyt tämä näyttäytyy itselleni vakavana puutteena.

Vapaa-ajat e-kampuksella

Opintojen suorittaminen työn ohessa edellyttää opiskelijalta aina ylimääräistä venymistä. Monien opintojen kohdalla aikatauluja voi kuitenkin muokata esimerkiksi työn tai perhe-elämän rytmiin sopivaksi. Isä Teon opinnoissa oli toisin.

– Opinnot oli rytmitetty hyvin tarkasti ja aikatauluissa oli pysyttävä mukana. Opiskeluvuosi sisälsi kaksi jaksoa, jotka sijoittuivat syksyyn ja kesään. Jokaisen jakson jälkeen kirjoitettiin lähes kandityötä vastaava kurssipaperi, jonka aihepiiristä kukin opiskelija piti esityksen Vladimirin seminaarilla järjestetyllä intensiiviviikolla. Yhdysvalloissa kävin opintojen aikana vain neljä kertaa, mutta e-kampus kulki mukana jatkuvasti.

Intensiiviviikon jälkeen opiskelijoilla oli neljä viikkoa aikaa kirjoittaa loppuun intensiivijaksolla saatujen kommenttien myötä kurssin päättöpaperi. Tiukka ja joustamaton tahti ei sopinut kuitenkaan kaikille: yhdestätoista kurssilla aloittaneesta vain kolme valmistui.

– Valmistuneiden joukossa oli muuten myös ensimmäinen Pyhän Vladimirin seminaarissa kyseisen tutkinnon suorittanut nainen. Hän toimii sairaalateologina saattohoidon parissa.

Perhetyö opinnäytteen keskiössä

Tutkintoon sisältyi myös laaja opinnäytetyö. Opintojen perusajatuksen mukaisesti tässäkään ei ollut tarkoitus tuottaa pelkästään uutta akateemista tieteellistä tutkimusta, vaan pikemminkin hyödyntää opittua ja syventyä akateemisia metodeja käyttäen johonkin omassa työssä ilmenevään käytännön kehityskohteeseen. Isä Teo tarkasteli omassa työssään sitä, kuinka kirkko voisi kohdata nuoret perheet paremmin ja tukea heidän osallistumistaan seurakunnan elämään. Työn otsikko oli Baptismal practice and teaching in the contemporary orthodox church in Finland. A search for new tools to retain families within parish life after baptism, vapaasti käännettynä Nykyajan kastekäytäntö ja kasteopetus Suomen ortodoksisessa kirkossa. Etsimässä uusia työkaluja siihen, kuinka saada perheet pysymään osallisina seurakunnan elämästä kasteen jälkeen.

Mistä on siis kysymys?

– Lapsen kaste on usein yksi niitä harvoja kertoja, jolloin koko perhe tulee yhdessä kirkkoon. Joskus se on jopa ainoa kerta kun näin tapahtuu. Minua kiinnosti pohtia tämän ”perävaloilmiön” syitä ja sitä, miten seurakunnan toimintaa voisi kehittää niin, että perheet kokisivat seurakunnan osaksi omaa elämäänsä ja turvaverkkoaan.

Yksi ratkaisu voisi olla se, että tarjolla olisi silloin tällöin myös hieman aamukymmentä myöhemmin toimitettava liturgia.

– Joillekin perheille sunnuntai saattaa olla ainoa yhteinen vapaapäivä tai ainakin ainoa kiireetön aamu. Kirkkoreissu saattaa silloin jäädä tekemättä, vaikka ajatus muuten kävisikin mielessä. Itse ajattelen, että lapsiperheiden tarpeet voitaisiin ottaa seurakunnan jumalanpalvelusten suunnittelussa paremmin huomioon.

Seurakunnan olisi hyvä olla myös itse aktiivinen yhteydenpidossa kasteen jälkeen, eikä jäädä vain odottelemaan perhettä kirkkoon. Lisäksi perheille tulee tarjota riittävästi tietoa siitä, millaista toimintaa seurakunnassa on tarjolla juuri perheille ja eri-ikäisille lapsille.

Isä Teo nostaa esiin myös aina ajankohtaisen kysymyksen seurakuntaopetuksesta.

– Seurakunnassa tulee olla tarjolla kirkollista opetusta kaikenikäisille. Tähän olisi hyvä rakentaa malleja jo nyt, sillä koulun uskonnonopetuksen tulevaisuus on epävarma.

Isä Teo on kiitollinen kirkollishallitukselle, joka tuki opintojen suorittamista taloudellisesti. 

– Mielestäni tämä on osoitus siitä, että olemme kirkkona kiinnostuneita uudesta osaamisesta ja hengellisen työn tekijöiden osaamisen kehittymisestä. Pyhän Vladimirin seminaarissa painotettiinkin, että opitun jakaminen eteenpäin kuuluu osaksi kehitysprosessia. Tähän olen enemmän kuin valmis.

Lisätietoa Doctor of Ministry -koulutusohjelmasta: https://www.svots.edu/doctor-ministry-d-min

Teksti: Maria Hattunen
Kuvassa isä Teo pitämässä kiitospuhetta tutkinnon myöntämisen jälkeen. Kuva: Krista Merras.