Jos haluat osallistua koko ohjelmaan, ilmoittaudu 31.1. mennessä.
19. valtakunnalliset ortodoksiset kirkkolaulupäivät järjestetään Joensuussa pääsiäiskaudella, Sokeana syntyneen sunnuntain viikonloppuna 15.–17.5.2020. Tapahtumapassi, jolla voi osallistua kaikkeen ohjelmaan, maksaa 40 euroa, lapsilta 10 euroa. Konsertteihin myydään luonnollisesti myös yksittäislippuja.
Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan kirkkolaulupäivien omalla sivustolla 31.1. mennessä: https://ort.fi/klp/
Päivät järjestetään tällä kertaa Joensuussa erityisesti siksi, että kirkkomusiikin ja teologian koulutus tulisi tutuksi kirkkomme jäsenille ja innostaisi ehkä uusia opiskelijoita hakeutumaan alalle. Laulupäiville kutsutaan mukaan myös erityisesti laulavia lapsia ja nuoria, joille on tiedossa osittain omaa ohjelmaa.
Lauantaille suunnitellut työpajat, kuorokavalkadi sekä ruokailut järjestetään yliopiston tiloissa. Sunnuntai-aamun liturgia toimitetaan yliopistolla Carelia-salissa ja palveluksessa laulaa laulupäivien osallistujista muodostuva suurkuoro. Viikonlopun aikana kuullaan useita konsertteja Joensuun evankelisluterilaisessa kirkossa. Perjantaina ja lauantaina toimitetaan jumalanpalveluksia seurakunnan Pyhän Nikolaoksen kirkossa ja seminaarin Pyhän Johannes Teologin ja Karjalan Valistajien kirkossa.
Laulupäivien teemasäveltäjänä on tamperelainen Timo Ruottinen. Suurkuoro laulaa liturgiassa tutun nuottiliturgian sävelmien lisäksi Ruottisen sävellyksiä, jotka julkaistaan erillisenä vihkosena. Lisäksi Ruottisen tuotantoa kuullaan konserteissa ja sunnuntain päiväjuhlassa.
Myös Ristisaatto 2020 –hanke näkyy tapahtumassa. Lauantai-iltana Suomen ortodoksisen kanttorikuoron konsertin jälkeen kuljetaan ristisaatossa evankelisluterilaiselta kirkolta torille, jossa toimitetaan ehtoopalvelus. Palveluksen jälkeen ristisaatto jatkaa ortodoksisen seminaarin pihalle, jossa järjestetään illanvietto kreikkalaiseen tyyliin.
Kirkkolaulupäivien järjestämisessä ovat mukana PSHV ry, Ortodoksisten Kanttorien Liitto ry, Joensuun ortodoksinen seurakunta, Ortodoksinen seminaari sekä Itä-Suomen yliopiston teologian osaston kirkkomusiikin oppiaine.