ONL ry hakee ortodoksisia leirinohjaajia

Ajankohtaista | 21.01.2020

Ohjaajia tarvitaan lasten ja varhaisnuorten leirille Puroniemeen (2.–5.6.) sekä Valamon kristinoppileirille (7.–14.6.) – muista myös ”ohjaajapankki”.

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry etsii ohjaajia liiton omille kesäajan leireille. Valinnassa on eduksi, jos on suorittanut leirinohjaajien peruskurssin aiemmin tai kuluvana keväänä.

ONL ylläpitää myös ”ohjaajapankkia”, josta välitetään pyydettäessä ohjaajien yhteystietoja seurakuntien ja Puroniemen Ystävät ry:n leireille. Ohjaajapankkiin voi ilmoittautua, vaikka ei hakisi ONL:n leireille töihin.

ONL ry:n leireillä ohjaajat saavat kultakin leiripäivältä palkkaa kokemuksen ja tehtävien mukaan, sekä ilmaisen majoituksen ja ruokailut. Matkakulut asuinpaikan ja leiripaikan välillä korvataan edullisimman mahdollisen kulkuneuvon mukaan.

Leireille tarvitaan monenikäisiä ohjaajia erilaisiin tehtäviin. Etsinnässä on mm. ryhmänohjaajia, eri aiheiden asiaohjaajia, yleisohjaajia, kanttoreita sekä Valamon kriparille leiriteologi.

Kaikkien ohjaajiksi valittavien tulee osallistua leirien ennakkosuunnitteluun sovittavalla tavalla (esim. sähköpostitse). Käytännön työskentely alkaa jo leiriä edeltävänä päivänä, lasten ja varhaisnuorten leirin palkallinen suunnittelupäivä on 1.6. ja Valamon kristinoppileirin 6.6.2020.

Kirjalliset hakemukset on lähetettävä ONL:n toimistolle 9.3.2020 mennessä osoitteella: ONL ry, Kirkkokatu 18 A+B 17, 80100 Joensuu tai sähköpostitse liitetiedostona osoitteella onl@ort.fi. Kaikille hakeneille ilmoitetaan valinnoista huhtikuussa.

Hakemuksessa on mainittava ainakin seuraavat asiat:

  • Nimi ja syntymäaika
  • Yhteystiedot (osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite)
  • Miksi leirinohjaustyö kiinnostaa, miksi hakija olisi hyvä leirinohjaaja?
  • Aiempi työ- ja leirikokemus, harrastukset, mahdollinen kielitaito
  • Minkä ajan hakija on käytettävissä?
  • Mille leirille hakija erityisesti haluaisi ohjaajaksi?
  • Ilmoittautuuko hakija samalla ns. ohjaajapankkiin?

Lisätietoja: onl@ort.fi tai 050 4658173