Turun tiistaiseura: nuorekas lähes satavuotias

Ajankohtaista | 20.01.2020

Tiistaiseuratoiminnan ei tule vain jatkua – sen tulee kehittyä ja parantua, totesi Turun tiistaiseuran 90-vuotisjuhlassa puhunut kirkkoherra Ioa Durac.

Turun seurakunnalla oli sunnuntaina 12. tammikuuta monta syytä juhlaan. Arkkipiispa Leo toimitti Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkossa liturgian, jonka yhteydessä hän myönsi koruristin kirkkoherra Ion Duracille ja kultaristin pastori Mikko Yliselle. Palveluksen yhteydessä muistettiin myös kirkkoherran 65-vuotissyntymäpäivää ja ennen kaikkea 90 vuotta täyttävää Turun tiistaiseuraa.

Arkkipiispa Leo totesi opetuspuheessaan, että Turun tiistaiseuraa on ihmisiässä laskettuna vanhus, mutta sen voidaan ajatella olevan myös nuori, koska sillä on edessään vielä runsaasti tulevia toimintavuosia. Tiistaiseuran aktiivi Anne Hokkinen nosti puolestaan juhlapuheessaan esiin sen tosiasian, että harva yhdistys pääsee nykyisin juhlimaan 90-vuotista taivalta.

– Suomessa lasketaan olevan jopa 40 000 toimimatonta yhdistystä; näistä osassa jäsenten aktiivisuus on sammunut vain muutaman toimintavuoden jälkeen. Niinpä Turun tiistaiseuran saavuttama 90 vuoden ikä on todella arvostettava ja osoittaa sen jäsenten sitoutumista toimintaan sukupolvien ajan, totesi Hokkinen.

Juhlassa ei tyydyttykään vain muistelemaan menneitä, vaan puheissa nostettiin rohkeasti esiin myös kysymys siitä, kuinka tiistaiseuratoiminta lunastaa paikkansa tulevien sukupolvien elämässä.

Yksi harvoista ennen toista maailmansotaa perustetuista tiistaiseuroista

Turun tiistaiseura on yksi harvoista ennen toista maailmansotaa perustetuista tiistaiseuroista. Sen toimintasuunnitelmaan sisältyi viisi peruspilaria: ompeluiltojen pito vähintään joka toinen tiistai (paitsi kesän ja joulun aikana), myyjäisten järjestäminen keväällä ja ennen joulua, kirkon tarpeista huolehtiminen, seurakunnan köyhien auttaminen ja yhteydenpito muihin tiistaiseuroihin.

Toisen maailmansodan jälkeen myös karjalaisuus toimi vahvana ihmisiä yhdistävänä siteenä ortodoksisen uskon lisäksi.

– Monet löysivät tiistaiseurasta paikan, jossa he saattoivat käyttää karjalan kieltä ja puhua kotiseutumuistoistaan. Tiistaiseuran iltoihin saavuttiin jopa koko perheen voimin, ja parhaassa tapauksessa lapset saivat jo silloin virikkeitä aikuisuutensa tiistaiseura-aktiivisuuteen. Näissä tapaamisissa häivytettiin monia ennakkoasenteita ja solmittiin uusia, koko loppuelämän kestäneitä ihmissuhteita, kertoi Hokkinen.

Milloin oli kirkkoon hankittu kukkia, milloin tuoleja, matto tai kirkkotekstiilejä. Hyväntekeväisyyttä oli harjoitettu muistamalla vanhuksia ja sairaita erilaisin tervehdyksin. Vähävaraisille turkulaisperheille lahjoitettiin polttopuita, vaatteita ja selvää rahaa arkipäivästä selviytymiseen. Ortodoksioppilaille oli annettu rahaa raitiovaunulippuihin, jotta he saattoivat saapua tänne kaupungin keskustaan uskonnon oppitunneille. Kiinnostava tieto oli sekin, että naisvangille Hämeenlinnaan oli lähetetty tervehdyksenä ruokapaketteja.

Varsinkin alkuvuosikymmenet tiistaiseuratoimintaa pyörittivät erityisesti aktiiviset naiset.

– Heitä olivat ne lukuisat vanhoissa asiakirjoissa mainitut "kaupunkilaisrouvat ja -neidit", joille kirkko ja sen opetus lähimmäisten huomioimisesta olivat rakkaita. On hämmentävää, kuinka paljon nämä vaatimattomat ahertajat saivat aikaan: milloin oli kirkkoon hankittu kukkia, milloin tuoleja, matto tai kirkkotekstiilejä. Hyväntekeväisyyttä harjoitettiin muistamalla vanhuksia ja sairaita erilaisin tervehdyksin. Vähävaraisille turkulaisperheille lahjoitettiin polttopuita, vaatteita ja selvää rahaa arkipäivästä selviytymiseen. Ortodoksioppilaille oli annettu rahaa raitiovaunulippuihin, jotta he saattoivat saapua tänne kaupungin keskustaan uskonnon oppitunneille. Kiinnostava tieto oli sekin, että naisvangille Hämeenlinnaan oli lähetetty tervehdyksenä ruokapaketteja, kertoo Hokkinen.

Arkistojen kätköistä löytyy myös nykytiistaiseuralaisen silmissä huvittavia merkintöjä.

– Seurakuntamme legendaarinen voimahahmo ja aktiivinen tiistaiseuralainen, neiti Kaija Saulanto on kirjannut 1950-luvulla muistiin, että tiistaiseuran toimesta Turussa päätettiin tarjota papistolle lauantai-iltaisin teetä ja voileipiä, sunnuntaisin puolestaan voileipien lisäksi vehnäskahvit.

Kohti lähimmäistä ja kohti Jumalaa

Toiminnan perusperiaatteet ovat säilyneet hyvin samankaltaisina näihin päiviin saakka, mutta paljon on myös muuttunut.  Nykyisin Turun tiistaiseura on yksi Suomen yli 70:stä aktiivisesti toimivasta tiistaiseurasta. ”Neitien” ja ”rouvien” lisäksi toimintaan on saatu mukaan myös nuoria miehiä. Avustustoiminta ulottuu puolestaan jo ulkomaille saakka.

– Virossa Kuressaaren kupeessa pienessä Reon kylässä sijaitsevasta Pyhän Edelläkävijän skiitasta on muodostunut Turun tiistaiseuralle mieluisa vierailu- ja avustuskohde, kertoo Hokkinen.

Onko tiistaiseuratoiminnalla tulevaisuutta? Arkkipiispa Leon tavoin myös Anne Hokkinen ja juhlassa puhunut kirkkoherra Ion Durac uskovat vakaasti siihen, että pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen.

– Tiistaiseuratoiminta kuuluu yhteiskunnan niin kutsuttuun kolmanteen sektoriin, jonka tunnusmerkkejä ovat voittoa tavoittelematon talous, yhteisöllisyys ja eettinen arvopohja, pyrkimys yhteiseen hyvään. Tällainen toiminta kiinnostaa ihmisiä myös omana aikanamme, mutta meidän on pidettävä silmät auki ja tarkkailtava yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia, jotta osaamme kehittää omaa toimintaamme. Tiistaiseuratoiminnan näkyvyyttä on parannettava ja lähimmäispalvelumahdollisuuksia päivitettävä esimerkiksi yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, toteaa Hokkinen.

Turun tiistaiseuran puheenjohtajana viimeiset 17 vuotta toiminut kirkkoherra Ion Durac korosti omassa puheessaan toiminnallisuutta ja ihmisten osallistamista.

– Näen, että meidän ei tule tähdätä pelkästään tiistaiseuratoiminnan jatkumiseen, vaan myös sen kehittymiseen ja monipuolistumiseen. Nykyisin tiistaiseuratoiminta on liian usein luentovetoista. Kutsutaan vieras puhumaan, puhujalle esitetään muutamia kysymyksiä ja ilta päätetään siihen. Tärkein asia, eli jäsenten osallistuminen iltaan, saattaa unohtua kokonaan. Meilläkin on järjestetty toisinaan luentoja, mutta useimmiten tapaamiset ovat yksinkertaisesti keskustelu- tai seurusteluiltoja. Minulla on sellainen kokemus, että monet tapaamisiin tulevat ovat suurimman osan päivästään yksin: he haluavat jutella ja keskustella toisten kanssa. Yhteisöllisyydellä on tärkeä tehtävä myös hengellisessä mielessä: kun ihminen lähentyy muiden ihmisten kanssa, hän astuu samalla askeleen lähemmäs Jumalaa.

Tiistaiseurassa toimiminen tarjoaa myös konkreettisen tavan elää ortodoksisen kirkon ihanteita todeksi.

– Tiistaiseurassa kyse on konkreettisesta, arkisesta, ruohonjuuritasoisesta lähimmäisen kohtaamisesta, mutta myös rakkauden osoittamisesta omaa seurakuntaa ja omaa pyhäkköä kohtaan. Eettisimmillään tämän vapaaehtoistoiminnan ydintehtävä on heijastaa Jumalan suuruutta ja kirkkautta sekä elää todeksi sanomaa ihmisestä – niin itsestä kuin lähimmäisestä – Jumalan kuvana, summaa Hokkinen.

Turun tiistaiseuran juhlassa jaettiin myös maallikoille kaksi huomionosoitusta. Pirjo Kaski sai piispallisen siunauskirjan ja Anne Fomin-Santonen PSHV:n pronssisen ansiomerkin. Monia armorikkaita vuosia heille, Turun tiistaiseuralle, isä Ionille, isä Mikolle ja kaikille tiistaiseuratyössä ahkeroiville!

Teksti: Maria Hattunen