Kajaanissa juhlitaan 60-vuotiasta kirkkoa

Ajankohtaista | 05.11.2019

Jälleenrakennuslain nojalla rakennettu Kristuksen kirkastumisen kirkko on yksi Suomen harvoista freskomaalatuista kirkoista.

Kristuksen kirkastumisen kirkko ulkoa

Kajaanin ortodoksisen seurakunnassa vietetään 10.marraskuuta seurakunnan pyhäkön 60-vuotisjuhlaa. Metropoliitta Elia toimittaa kirkossa yhdessä muun papiston kanssa juhlaliturgian, joka alkaa kello 10. Palvelusta voi seurata kirkon sivuilta suorana verkkolähetyksenä noin kello 9.50 alkaen.

Kajaanin ortodoksinen seurakunta aloitti toiminnan itsenäisenä seurakuntana 1.1.1950. Oman kirkon valmistumista saatiin kuitenkin odottaa pitkään.

Aluksi neuvotteluja käytiin Kajaanin kaupungin kanssa, mutta tarjotut tontit sijaitsivat seurakunnan mielestä liian syrjässä. Yksityiseltä puolelta löytyi useitakin mahdollisia tontteja ja pitkän harkinnan jälkeen seurakunta osti kirkolle tontin nykyisen Sissikadun ja Pohjolankadun risteyksestä. Asemakaavassa tontti oli kuitenkin merkitty liiketontiksi ja sekä kaupunginvaltuusto että Oulun lääninhallitus hylkäsivät seurakunnan anomuksen kaavamuutoksesta. Kirkkoa tontille ei siis rakennettu, mutta se palvelee seurakuntaa edelleen, sillä tontilla toimii vuokralaisena huoltamoketju ja hampurilaisravintola.

Kirkolle haettiin rakennuslupaa myös toiselle seurakunnan omistukseen hankitulle tontille (nykyinen Pappilan tontti), mutta lupaa ei saatu.

Vuonna 1956 asiat nytkähtivät eteenpäin Kajaanin kaupungin ja seurakunnan välisissä neuvotteluissa. Neuvottelujen tuloksena seurakunta päätti ostaa Kajaanin kaupungilta pienen tontin Sammonpuistosta. Vaikeudet jatkuivat kuitenkin edelleen: Oulun lääninhallitus kumosi kaupan valituksen jälkeen muotovirheen takia.

Kauppa otettiin uudelleen käsittelyyn kaupunginvaltuustossa syksyllä 1957. Nyt seurakunnalle tarjottiin ostettavaksi toistakin houkuttelevaa tonttia (nykyisen Hotelli Kajanuksen ja Kaukaveden uimahallin paikalta), mutta seurakunta päätti odottaa Sammonpuiston tonttiasian lopullista ratkaisua.

Kauppa hyväksyttiin viimein ja kauppakirja kirkon nykyisestä tontista allekirjoitettiin 30.9.1957. Jos tontin hankinta olikin vienyt aikaa, niin rakentaminen sujui nopeasti. Kirkon peruskivi laskettiin 25.7.1958 ja 10.1.1959 rakentaja luovutti kirkon seurakunnalle. Apulaispiispa Paavali vihki kirkon käyttöön 14.11.1959.

Kirkon historian merkittävin uudistustyö alkoi vuonna 1988, kun ikonimaalari Petros Sasaki (1939–1999) alkoi maalata kirkkoon uutta ikonostaasia alkuperäisen, Helge Dahlmanin maalaaman ikonostaasin tilalle. Sasaki työskenteli Kristuksen kirkastumisen kirkon parissa kuolemaansa saakka ja sitä on pidetty yhtenä hänen päätöistään. Hänen käsialaansa ovat ikonostaasin lisäksi myös osa kirkon freskoista. Sasakin kuoltua työtä jatkoi kyproslainen Alkiviades Kepolas. Viimeiset seinämaalaukset valmistuivat vuonna 2005. Tämän kaksikon työn tuloksena Kajaanista löytyy nyt bysanttilaista noin 500-luvulle ajoittuvaa tyyliä edustava ortodoksinen kirkko, jonka sisätiloihin on kuvattu noin 500 pyhää ihmistä tai enkeliä.

Yleisradio julkaisi vuonna 2017 artikkelin Kristuksen kirkastumisen kirkosta: https://yle.fi/uutiset/3-9456398

Teksti: Reijo Marjomaa / Maria Hattunen
Kuva: Kajaanin ortodoksinen seurakunta