Ikonimaalari on nyt Ikoni & kulttuuri

Ajankohtaista | 23.10.2019

Kristillistä kulttuuria aiempaa laajemmin käsittelevän julkaisun uutena päätoimittajana on aloittanut professori Serafim Seppälä.

Suomen ainoana kirkkotaiteeseen keskittyneenä julkaisuna tunnettu Ikonimaalari -lehti on uudistunut. Aiemmin selkeästi ikonitaiteeseen keskittynyt julkaisu tunnetaan jatkossa nimellä Ikoni & kulttuuri. Kuten uusi nimi kertoo, julkaisu käsittelee nyt entistä laajemmin kristillistä kulttuuria – esimerkiksi kirjallisuutta, elokuvia, musiikkia ja näyttelyitä.

Myös päätoimittaja on vaihtunut. Lähipäivinä ilmestyvästä numerosta 2/2019 alkaen lehden päätoimittajana toimii Itä-Suomen yliopiston systemaattisen teologian professori Serafim Seppälä.

– Haluamme tehdä enemmän avauksia kulttuurin eri sektoreille ja ikonikulttuurin raja-alueille. Itseäni kiinnostaa esimerkiksi bysanttilaisen ikonisen kielen suhde elokuviin ja abstraktiin taiteeseen. Kulttuurimme on muuttumassa koko ajan visuaalisemmaksi, mutta visuaalisuudesta ja kuvantulkinnasta keskusteleminen on Suomessa lähes lähtöruudussa. Tekemistä on siis paljon, kertoo Serafim Seppälä.

Seppälä muistuttaa, että julkaisu perehdyttää jatkossakin ikonimaalauksen traditioihin ja tekniikoihin.

– Idän kirkon pyhien kuvien maalaaminen, historia ja tulkitseminen ovat tietysti tärkeässä roolissa. Eikä ikonimaalareita suinkaan unohdeta: he ovat äänessä tulevissakin lehdissä.

Ikonimaalarit ry jatkaa lehden julkaisijana yhdessä Valamo Kustannuksen kanssa. Jälkimmäinen toimii myös lehden kustantajana. Lehti ilmestyy jatkossakin tuttuun tapaan teemoittain kahdesti vuodessa.

Tuoreet linjaukset näkyvät selvästi jo ensimmäisessä Ikoni & kulttuuri -nimellä ilmestyvässä numerossa. Lehden teemana ovat pyhät kasvot. Teema-artikkeleissa perehdytään muun muassa Suomen ortodoksisen kirkon uusien pyhien ikoneihin. Serafim Seppälä analysoi artikkelissaan Kristuksen kasvoja. Kulttuurisivuilla käsitellään muun muassa kreikkalaisen taide-elokuvan ikonisia piirteitä sekä esitellään Valamon uuden ja paljon kiitosta saaneen luostarimuseon kokoelmaa. Taidehistorioitsija Hanna Kemppi analysoi Laatokan Valamon maisemia kuvaavia 1800-luvun maalauksia.

Mutta missä menevät Ikoni & kulttuuri -lehden mielikuvituksen rajat? Voisiko päätoimittaja kuvitella, että lehdestä löytyisi jonain päivänä esimerkiksi tanssiin liittyviä artikkeleita?

‒ Tanssihan voi olla mitä ikonisinta. Ikonikulttuurin ja ortodoksisuuden kannalta olisi mielekkäintä keskittyä esimerkiksi kreikkalaisiin, balkanilaisiin tai armenialaisiin tansseihin, jotka ovat itäistä kristillistä kulttuuria ja ortodoksisen yhteisöllisen eetoksen ilmaisua. Mielikuvituksen rajat eivät ole ongelma, mutta asiantuntijuuden rajat voivat tulla vastaan: Suomesta voi olla vaikea löytää traakialaisia tansseja tuntevia tasokkaita kirjoittajia. Läntistä yksilökeskeisyyttä taas Suomessa edustavat suunnilleen kaikki muut lehdet, joten meidän kannattanee keskittyä etsimään itäisiä ja ortodoksisia näkökulmia – myös tanssiin.

Entä esikuvat? Onko Ikoni & kulttuuri -lehdellä ”sukulaisia” maailmalla?

‒ Ei suoranaisesti, olemme aika ainutlaatuisia! Haluaisin ehkä mainita Kreikassa ilmestyneen Synaksis-aikakauskirjan, joka takavuosina kokosi yhteen kirjoittajia varsin erilaisista taustoista. Haluaisin edistää sellaista taiteelliseen ylevyyteen pohjaavaa moniäänisyyttä, joka voisi olla kirkollisten riitojen yläpuolella. Jää nähtäväksi, miten tämä onnistuu, toteaa Seppälä.