Tampereen seurakunnan kuoro esittää Heikki Hattusen säveltämän Jumalansynnyttäjän kontakin ”Kristittyjen varma puolustaja”.

Tänään kirkko viettää Jumalanäidin suojeluksen juhlaa eli Pokrovaa. Juhlan kunniaksi julkaistaan uusi rukousveisu Jumalanäidille.
– Vuonna 2018 sävelletty kappale on syntymäpäivälahja läheiselle, joka viettää syntymäpäiväänsä Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlan eli uspenian aikaan. Ajattelin ensin säveltää uspenian troparin, mutta koska siihen on jo olemassa kelpo sävellys, kollegani ehdotti sävellettäväksi tätä rukousta. Kyseessä on siis kontakki Jumalansynnyttäjälle, tuttu ehtoollisen jälkeen luettavien kiitosrukousten lopusta. Sillä on myös muuta, päivittäistä käyttöä, mutta siihen ei ole aiemmin tehty suomeksi sävellyksiä. On tunnettua, että hyvä musiikki helpottaa rukousteksteihin tarttumista ja lisää niiden käyttöä. Nähtäväksi jää, täyttyykö tavoitteeni tämän rukouksen esiin nostamisesta tämän sävellyksen myötä, toteaa veisun säveltäjä, Tampereen ortodoksisen seurakunnan kanttori, diakoni Heikki Hattunen.
Heikki Hattunen: Kristittyjen varma puolustaja. Veisun esittää Tampereen ortodoksisen kirkon kuoro säveltäjän johdolla. Nauhoite on tehty 19.9.2019 Tampereen seurakunnan 120-vuotisjuhlaa viettävässä pääpyhäkössä.
Kuva: RIISA Suomen ortodoksinen kirkkomuseo