Neitsyt Maria – ihmiskunnan ikoni

Kirkkovuosi | 01.10.2019

Arkkipiispa Leon opetuspuhe Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlapäivänä 1.10. Kirkkonummen Pokrovassa.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tänään vietettävä Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhla on yksi viidestä syyskauden suuresta Neitseen Marian juhlista. Marian kuolonuneen nukkumisen juhlaa vietettiin 15. elokuuta, Jumalansynnyttäjän syntymäjuhla oli syyskuun 8. Runsaan kuukauden kuluttua 21. marraskuuta vietämme Marian temppeliin tuomisen juhlaa ja vuoden viimeinen suuri Marian juhla on toisena joulupäivänä 26.12.

Päivän evankeliumin tekstissä ollaan jälleen Betaniassa. Tilanne on tavanomainen ja tuttu melkein mistä tahansa perheestä. Martta on kodin avainten haltija, tarkoittaahan hänen nimensä sananmukaisesti ”valtiatarta.” Martta oli emäntä, jolla oli vastuu vieraiden viihtymisestä ja tarjoilun tasosta. Hän huolehti henkilökohtaisesti siitä, että kaikki vieraanvaraisuuden edellyttämät asiat hoidettiin. Myös ensimmäisten kristittyjen agape- aterian valmistaminen oli vastaavanlaista pöytäpalvelusta, tämän päivän diakoniaa.

Päivän teksti ei kerro, kuinka paljon vieraita tuli paikalle. Sanotaan vain, että ”Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään.” Mutta voimme olettaa, että saapunut joukko oli melko suuri. Palveltavana ei ollut ainoastaan Jeesus vaan muutakin väkeä, kuten Jeesuksen oppilaita, seuraajia, ja muita satunnaisia uteliaita ihmisiä. Martan vastuulla oli siis ison joukon ruokkiminen ja huoltaminen. Ja Martta tunsi vastuunsa.

Herra etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Tämä on Martan oikeutettu pyyntö, joka meidän on helppo ymmärtää ja hyväksyä. Marian olisi noustava ylös Jeesuksen jalkojen juuresta uneksimasta. Joku varmasti rohkenisi kysymään, eikö Maria tuntenut vastuutaan? Jättikö hän velvollisuutensa suorittamatta? Miksi ihmeessä Martan täytyi yksin huolehtia kaikesta?

Sympatiamme ovat Martan puolella. Mutta kuten aina, evankeliumin todellisuus asettaa asiat päälaelleen ja siksi Jeesuksen kommentti tänään on niin hämmentävä, yllättävä ja tutut kuviot sekoittava: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Jeesus ei varmastikaan tarkoittanut sanomaansa moitteeksi Martalle. Ystävyyden osoittaminen ja huolenpito ovat hyviä asioita. Ei ihme, että Betanian Martan esikuvan mukaan Suomeenkin on syntynyt kokonainen Martta-järjestö, jossa naisia – ja nykyisin myös miehiä – kasvatetaan hyviksi taloudenpitäjiksi. Voidaan sanoa, että tämä kaikki on kristillisen kutsumuksen toteuttamista.

Olennaista Jeesuksen sanoissa oli jälleen kerran aivan jokin muu asia kuin palvelutehtävän moittiminen. Ytimeltään kyse on siitä, mihin sydän on kiinnittynyt. Onko se aina hätäilemässä ja huolehtimassa, että kaikki on siistiä ja tarjoilu on kunnossa? Onko se suorittamassa kristityn velvollisuutta ja täyttämässä uskovaisen mittaa? Onko ulkonainen hovikelpoisuus sivuuttanut sisäisen tarkkaavaisuuden, kaikkein kalleimman asian?

Tärkeintä tekstissämme ei lopulta ole Martta eikä Maria. Heitä ei tarvitse asettaa vastakkain. Päivän evankeliumin keskiössä on Kristus itse. Hänen puhuessaan monitouhuinenkin ihminen voi saada levon. ”Sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa,” tunnusti innokas mies, jonka me tunnemme historiasta kirkkoisä Augustinuksena. Kokeiltuaan elämässään kaikkea, hän kohtasi Kristuksen ja sai Marian osan. Silloin hänen elämänsä sai täyttymyksen.

Pokrovan juhlan hymneissä toistuu viesti Jumalansynnyttäjästä kirkon suojelijana. Hän on läsnä rukoilemassa yhdessä pyhien ja meidän kanssamme iankaikkista Jumalaa. Me emme ole yksin. Rukous yhdessä Jumalansynnyttäjän ja pyhien kanssa on vastauksemme meille hyviä sanoja eli evankeliumia puhuneelle Jumalalle.

Maria on kirkkomme opetuksessa ihmiskunnan ikoni. Hän antoi ihmiskunnan edustajana Kristukselle ihmisluonnon. Suuri osa Jumalansynnyttäjälle omistetuista tropareista ja lauselmista, kuten myös theotokionit korostavat ensisijaisesti – ja joskus yksinomaan – pyhän Neitseen jumalallista äitiyttä ja ylistävät hänessä sitä, jonka kautta Jumalan Sana tuli lihaksi pelastaakseen ihmisen.

Liturgian alussa piispan tullessa kirkkoon sisään kuoro laulaa Marialle omistettua lyhyttä veisua: Totisesti on kohtuullista ylistää autuaaksi Sinua, Jumalansynnyttäjä, aina autuas ja viaton ja meidän Jumalamme Äiti. Me ylistämme Sinua, joka olet kerubeja kunnioitettavampi ja serafeja verrattomasti jalompi, Sinua, puhdas Neitsyt Sanan synnyttäjä, Sinua, totinen Jumalansynnyttäjä. Seurakunnan ollessa paikalla ja piispan johtaessa rukousta, on koko Kirkko täyteydessään läsnä. Juuri tuo Marialle omistettu veisu on koko Kirkon veisu tuossa tilanteessa. Kirkko on Kristuksen ruumis maan päällä ja Jumalanäiti on tuon Ruumiin ikoni.

Kirkon perinteessä Neitsyt Marian kunnioitus periytyy varhaiselta ajalta, joka ilmenee lukuisten juhlapäivien ohella laajana hänen muistokseen sepitettynä rukouksellisena runoutena. Myös tänään Pokrovan juhlana me kerromme Jumalalle vain kaiken sen kauniin, mitä Hän on jo puhunut meille. Yksi tunnetuimmista hymneistä Marialle laadittiin jo 200-luvulla. Tunnemme tuon latinaksi alun perin kirjoitetun hymnin myös meillä Suomessa, koska sitä on laulettu suomen kielellä ahkerasti kirkoissamme, kerhoissamme ja tiistaiseuroissamme.

Sinun armosi suojaan me kiiruhdamme oi Jumalanäiti Neitsyt. Älä ylenkatso rukouksiamme, vaan päästä meidät vaaroista. Sinä ainoa puhdas ja siunattu.” Rukoilkaamme siis Jumalanäitiä, että hän kirkastaisi sydämemme silmät näkemään pelastuksen, tekisi meidät eläviksi vanhurskauden, puhtauden ja totuuden hengellä. Pyytäkäämme häneltä tätä tärkeintä hyvyyttä, sillä silloin me kykenemme näkemään ja tuntemaan hänen armollisen suojeluksensa päällämme. Aamen.

Kuva: Andreas Salminen