Karjalan hiippakunnan säätiön apurahat haettavissa

Ajankohtaista | 25.09.2019

Hakijana voi olla yksityinen henkilö tai yhdistys, hakuaika päättyy 15.10.2019.

Karjalan hiippakunnan säätiön hallitus on julistanut vuoden 2019 apurahat haettavaksi. Apurahoja myönnetään yhteensä enintään 3 000 euroa.

Haettava apuraha voi olla suuruudeltaan enintään 1 000 euroa. Apurahat myönnetään Karjalan hiippakunnan alueen hyväksi tapahtuvaan ortodoksisen ja karjalaisen kulttuuri-, koulutus-, opetus-, kasvatus- tai tutkimustyön tukemiseen tai kansainvälistymisen edistämiseen.

Apurahahakemuksia toivotaan erityisesti ortodoksisen kulttuurin edistämiseen nuorten parissa, kirkkotekstiili-, kirkollinen kirjallisuus-, musiikki- ja ikonimaalausaloilta sekä Iisalmen seurakunnan alueella tapahtuvaan ortodoksisen ja karjalaisen kulttuurin edistämistyöhön.

Apurahaa voi hakea myös projekteihin tai tapahtumiin, jotka liittyvät edellä mainittuihin toiminta-alueisiin. Hakijana voi olla yksityinen henkilö tai yhdistys.

Sätiön hallitus pidättää oikeuden päättää apurahojen suuruudesta ja määrästä hakemuksista riippumatta. Apurahojen saajilta pyydetään erillinen raportti apurahan käytöstä.

Hakemukset tulee toimittaa säätiön asiamies Jari Niemelälle 15.10.2019 mennessä. Hakemus suositellaan tehtäväksi sähköisesti Apurahojen haku -sivulla olevalla lomakkeella: http://karjalanhiippakunnansaatio.fi/apurahojen-haku/

Vaihtoehtoisesti hakemuksen voi tehdä sähköpostitse osoitteella jariyniemela@gmail.com.