Ortodoksinen kirkkolaulu esillä Sacred Music -festivaalilla

Tapahtuma | 16.09.2019
Tapahtuma alkaa
Tapahtuma päättyy

Uspenskin katedraalissa 19.9. kello 18 järjestettävä konsertti alkaa kirkonkellokonsertilla.

Kirkonkelloja

Helsingissä järjestetään 16.–22.9. Sacred Music -festivaali, jonka tarkoituksena on tutustuttaa yleisöä eri uskontojen piirissä esitettävään musiikkiin sekä ulkomaalaisten että kotimaisten yhtyeiden, kuorojen ja solistien esittämänä.

Viime syksynä ensi kertaa järjesteyn tapahtuman tämänvuotisena pääesiintyjänä on islamin mystistä suuntausta, suufilaista musiikkia esittävä yhtye Ibn Arabi Marokosta. Toinen ulkomainen esiintyjäkokoonpano on juutalaista ja venäläistä musiikkia esittävä nuorisokuoro Eva Pietarista. Mukana on myös aimo kattaus kristillistä sekä muiden uskontojen musiikkia kotimaasta sekä luentoja ja Pop up -tapahtuma, jossa vietetään päivää musiikin, tanssin ja ruoan parissa.

Torstaina 19.9. festivaalilla vietetään kirkkomusiikin päivää. Ortodoksisuutta edustaa Uspenskin katedraalissa järjestettävä kirkonkello- ja kuorokonsertti. Konsertti alkaa kello 18 ulkona katedraalin pihatasanteella, missä kuunnellaan erilaisia kirkonkellojen soittosävelmiä. Konsertti jatkuu sisällä kirkkosalissa ortodoksisen kirkkolaulun esittelyllä ja kuorojen laululla.

Konsertissa esiintyvät kellonsoittaja Vladimir Belov oman ensemblensä kanssa, Uuden-Valamon mieskuoron kvartetti munkkidiakoni Jaakobin johdolla sekä Uspenskin katedraalikuoro dir.cant. Varvara Merras-Häyrysen johdolla.

Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma 15€.