Pyhityksen polulla

Kirkkovuosi | 01.09.2019

Metropoliitta Elian kirkkovuoden alkaessa 1.9.2019 Oulussa Pyhän Kolminaisuuden katedraalissa pitämä opetuspuhe.

Syyskuun 1. päivänä aloitamme uuden kirkkovuoden. Vuodenkiertoa seuratessamme kuljemme pyhityksen polkua, joka on annettu meille sielujemme pelastukseksi. Meidän tehtävämme on joko seurata tätä polkua tai vaihtoehtoisesti kulkea omaa polkuamme. Kaiken kattava periaate on vapaaehtoisuus, Jumala ei pakota ketään vaan Hän kutsuu meidät yhteyteensä sanoen ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”. (Mark. 8:34). Tässä kohtaa on siis täysi valinnan vapaus.

Sen sijaan valinnan vapautta meillä ei ole jo aiheutettuihin ongelmiin. Ihmiskunnan ja samalla tämän planeetan tulevaisuus on pitkälti meidän käsissämme. Viime aikojen tutkijoiden erittäin huolestuttavat viestit kertovat karua kieltä kärsivästä maapallosta. Ihmisen itsekkyys, rahanahneus ja välinpitämättömyys kostautuvat ennen näkemättömällä tavalla. Kalleimman hinnan maksavat jälleen kerran kolmannen maailman maat ja miljoonat köyhyydessä elävät. Surullista on, että vasta nyt kun katastrofi lähestyy omaa tonttia, rikkaat länsimaatkin ovat tosissaan heränneet.

Patriarkkamme Bartholomeos on jo 1980-luvulta lähtien herättänyt keskustelua aiheen tiimoilta. Hänen kirjoituksensa koko maapalloa koskettavasta ekokriisistä on ajankohtaisempaa luettavaa kuin koskaan. Patriarkkamme lähestyy kysymystä nöyryyden ja asketismin näkökulmasta. Luontoa ei tule tarkastella poliittisesta näkökulmasta tai hyötynäkökulmasta, vaan sillä on syvä hengellinen ulottuvuutensa.

”Rikokset luontoa kohtaan ovat syntiä: lajien kuolema, Jumalan luoman biologisen moninaisuuden tuhoaminen, ihmisen itsensä aiheuttamien ilmastonmuutoksen, luonnonmetsien ja vesialueiden tuhoaminen ja saastuttaminen, maan ja ilman myrkyttäminen, kaikki tämä on syntiä.” (Patriarkka Bartholomeos, Santa Barbara 1997)

Jo 30 vuoden ajan olemme kirkon vuosittaisessa kulussa viettäneet syyskuun 1. päivää luomakunnan päivänä. Nyt näyttää siltä, että tätä päivää tulee viettää hieman useammin. On kysymys arjessa tehtävistä valinnoista, niistä pienistä jokapäiväisistä valinnoista, joita päivittäin teemme.

Vastuuta emme voi siirtää kenellekään toiselle emmekä odottaa ’jonkun muun’ tarttuvan ohjaksiin. Patriarkan kehotus yksinkertaiseen ja askeettiseen elämäntapaan toimikoon ohjenuorana. Kysymys kuuluu: onko luomakunta vain ihmisen loputtomia tarpeita tyydyttävä aarreaitta vai onko sillä syvempi ja hengellisempi merkitys kuvastaa Jumalan hyvyyttä ja rakkautta ihmiskuntaa kohtaan? Jos vastaamme tähän kyllä niin on aika toimia.

Sinä toit minut tähän elämään kuin ihastuttavaan paratiisiin. Olemme nähneet sinisen taivaan, joka soi lintujen laulusta, olemme kuunnelleet metsän rauhoittavaa huminaa ja vesien suloista solinaa, olemme maistaneet makeita, tuoksuvia hedelmiä ja täyteläistä hunajaa- Kuinka hyvä on olla luonasi maan päällä, ilo olla vieraanasi. ” (Kiitosakatistos, 2. iikossi)