”Ympäristöstä huolehtiminen on liturginen palvelutehtävä”

Kirkkovuosi | 31.08.2019
Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos metsässä

Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen paimenkirje uuden kirkkovuoden alkaessa 1.9.2019.

Rakkaat hierarkit ja rakkaat lapset Herrassa,

Jumalamme, kaiken hyvän antajan armosta tänään tulee 30 vuotta kuluneeksi siitä kun Kristuksen suuri Kirkko julisti kirkkovuoden ensimmäisen päivän, indiktion, ”ympäristön suojelun päiväksi”. Emme puhutelleet vain ortodoksisia uskovaisia, emmekä vain kristittyjä ylipäänsä tai edes toisten uskontojen edustajia, vaan myös poliittisia johtajia, ympäristön tutkijoita ja muita tiedemiehiä, älymystöä ja kaikkia hyvää tahtovia ihmisiä, kehottaen kaikkia tarttumaan toimeen.

Ekumeenisen patriarkaatin ekologinen toiminta inspiroi teologiaa kehittämään edelleen kristillistä ihmiskuvaa ja kosmologiaa, eukaristista maailmankuvaa ja luomakunnasta huolehtimista sekä tarjoamaan ortodoksisen askeettisen perinteen henkeä perustaksi ymmärrykselle ja toiminnalle ekologisten kriisien edessä.

Teologista ekologiaa tai ekologista teologiaa käsittelevän kirjallisuuden määrä on nyt mittava ja kokonaisuutena se muodostaa ihailtavan ortodoksisen todistuksen nykypäivän ihmisyyden ja maanpäällisen elämän suurien haasteiden luonteesta. Ympäristökriisin tarkastelu sekä ajatukset synnin globaaleista ulottuvuuksista ja seurauksista – ihmiskunnan sisäisten arvojen vieraannuttavasta kääntymisestä päälaelleen – ovat tuoneet esiin ekologisten kriisien ja yhteiskunnallisten ongelmien keskinäisen riippuvuuden ja myös tarpeen paneutua niihin yhdessä. Voimavarojen keskittäminen luomakunnan eheyden ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden turvaamiseen ovat keskenään erottamattomia ja toisiinsa kytkeytyviä toimia.

Ekumeenisen patriarkaatin kiinnostus ympäristönsuojeluun ei herännyt reaktiona nykypäivän ekologiselle kriisille tai sen seurauksena. Paremminkin kriisi oli yksinkertaisesti heräte ja tilaisuus Kirkolle ilmaista, kehittää, julistaa ja edistää sen ympäristöystävällisiä periaatteita.

Kirkon katoamaton huolenpito luonnollista ympäristöä kohtaan nousee kirkon omasta ekklesiologisesta identiteetistä ja teologiasta. Luomakunnan kunnioitus ja huolenpito on uskomme sisäinen ulottuvuus, Kirkon elämää Kirkkona. Itse Kirkon elämä on ”kokemuksellista ekologiaa”, käytäntöön pantua luomakunnan varjelua ja kunnioitusta, ja näin se toimii Kirkon ympäristöön liittyvien pyrkimysten pohjana.

Pohjimmiltaan Kirkon näkemys luonnonsuojelun tärkeydestä on seurausta pyhästä eukaristiasta, joka määrittää kirkon kaikkia suhteita maailmaan. Kirkon liturginen elämä, sen askeettinen perinne, pastoraalinen työ ja uskovaisten kokema risti ja ylösnousemus, sammumaton kaipaus kohti ikuisuutta – kaikki nämä pohjautuvat persoonien yhteyteen, jossa luonnollista todellisuutta ei voida palauttaa esineen tasolle tai yksittäisen henkilön tai yhteisön hyötyyn. Sen sijaan tätä todellisuutta katsotaan tekona, elävän Jumalan kätten työnä, Jumalan, joka kutsuu meitä kunnioittamaan ja suojelemaan sitä, tehden meistä luomakuntansa ”työtovereita”, ”paimenia”, ”vartijoita” ja ”pappeja”, jotta eukaristinen suhde maailmaan olisi sen vaalimisen perusta.

Näin ympäristöstä huolehtiminen ei ole vain lisäaktiviteetti, vaan Kirkon elämän oleellinen ilmaisu. Se ei ole luonteeltaan maallista, vaan pikemminkin kirkollista. Se on liturgista palvelutehtävää. Kaikki Kirkon aloitteet ja toimet ovat käytäntöön pantua kirkollisuutta. Tässä mielessä teologinen ekologia ei viittaa vain ekologisen tietoisuuden kehittämiseen tai kristillisestä ihmiskuvasta tai kosmologiasta nouseviin vastauksiin ekologian ongelmiin. Teologiseen ekologianäkyyn kuuluu sen sijaan kutsu uudistamaan luomakuntaa Kristuksessa, sellaisena kuin se totetuu ja on koettavissa pyhässä eukaristiassa, joka on eskatologinen, säkenöivän kirkkauden, taivaallisen valtakunnan, kuva ja esimaku, jumalallisen huolenpidon ylistettävä täyteys.

Mitä kunnioitettavimmat veljet ja mitä rakkaimmat lapset Herrassa,

maailman ekologinen kriisi paljastaa meille, että maailmamme on oleellisesti yksi kokonaisuus, ja sen ongelmat globaaleja ja yhteisiä. Voidaksemme vastata näihin haasteisiin, tarvitsemme monitasoista toimintaa, yhteistä säveltä, suuntaa ja tekoja. On yksinkertaisesti mahdotonta ihmiskunnalle jättää tilanteen vakavuus huomiotta ja elää kuin mitään ei tapahtuisi. Vaikka taloudellisen kehityksen hallitseva malli – joka nostaa markkinoiden ja velan fetissiksi ja korostaa taloudellisen hyödyn maksimointia – on viime vuosikymmeninä kiihdyttänyt ympäristö- ja talousongelmia, on edelleen yleistä ajatella ”ettei toista vaihtoehtoa ole” ja maailmantalouden armottoman logiikan kieltäminen johtaisi hallitsemattomiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin tilanteisiin. Tällä tavoin, ilman vaihtoehtoja, toisenlaiset kehitysnäkymät, kuten yhteiskunnallisen solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden voima, jäävät huomiotta tai niitä vähätellään.

Tämän hyväksymisen sijaan meillä on velvollisuus omaksua uskomme yhteiskunnallisten ja ekologisten käytänteiden asettamat suuremmat vaatimukset. On aivan elintärkeää, että arkkihiippakuntamme ja metropoliamme, seurakuntamme ja pyhät luostarimme ovat järjestäneet erilaisten luonnonsuojeluprojektien lisäksi myös ympäristötietouteen liittyvää opetusta. Meidän tulisi kiinnittää erityistä huomiota nuorisomme kristilliseen kasvatukseen, jotta se voisi toimia alustana ekologisen mielenmaiseman ja yhteiskunnallisen vastuunkannon vaalimiselle. Lapsuus ja nuoruus ovat erityisen herkkiä aikoja ympäristönsuojelun ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden tajun herättämiselle. Opetuksen ja ohjauksen tarve näissä asioissa heijastui ekumeenisen patriarkaatin Istanbulissa (31.5.-4.6.2019) järjestämään kolmanteen Halkin teologiseen kokoukseen (”Theological Education and Ecological Awareness”), jossa keskityttiin teologisen koulutuksen ja ympäristötietoisuuden yhteyteen ja pohdittiin näiden sisällyttämistä teologisten koulujen ja seminaarien opetusohjelmaan. Maailmamme valtavat haasteet eivät ole ratkaistavissa ilman hengellistä suuntaa.

Lopuksi toivotamme teille kaikille suotuisaa ja siunattua uutta kirkkovuotta: olkoon se täynnä Jumalalle mieluisia tekoja. Kutsumme äitikirkon lapsia ympäri maailman rukoilemaan luomakunnan eheyden puolesta, elämään kestävästi ja rakkaudellisesti kaikilla elämän alueilla, pyrkimään luonnonympäristön suojeluun ja myös edistämään rauhaa ja oikeudenmukaisuutta.

Jälleen kerran julistamme, että todellinen kehitys ei ole mahdollista, jos Jumalan hyväksi julistamassa luomakunnassa tai hänen kuvansa ja kaltaisuuteensa mukaan luodussa ihmiskunnassa on kärsimystä.

Lopuksi, kaikkeinpyhimmän ja pyhien joukosta ensimmäisen vertaistensa joukosta, Jumalansynnyttäjän esirukousten kautta toivotamme teille kaiken antajan, meidän Luojamme elämää antavaa ja rajatonta armoa.

1.9. 2019
+ Konstantinopolin Bartolomeos
Palava esirukoilijanne Jumalan edessä

Suomennos: Ari Koponen
Kuva: Ekumeeninen patriarkaatti / Nicolaos Manginas