Tampereen kirkko viettää 120-vuotisjuhlaa

Ajankohtaista | 21.08.2019

Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaoksen kirkkoa juhlitaan koko syksyn kestävällä tapahtumien sarjalla.

Tampereen kirkon kupolit

Tampereen ortodoksisen seurakunnan pääpyhäkön 17 metrin korkeuteen nouseva keskikupoli pienempine seuralaisineen hallitsee vielä kaupunkinäkymää Sorinaukiolla, Tampereen liikekeskustan ytimessä. Parin vuoden kuluttua kirkko menettää tämän hallitsevan asemansa, sillä aivan sen tuntumaan, ratapihan päälle, on rakenteilla mm. viisi korkeaa tornitaloa sisältävä rakennuskompleksi, Tampereen Kansi. Kokonaisuuden ensimmäinen vaihe valmistuu vuoteen 2022 mennessä, toinen vaihe vuonna 2025.

Seurakunnassa ei kuitenkaan surra maiseman muutosta, vaan kiinnitetään pikemminkin huomio siihen, kuinka kaupunki kehittyessään rakentuu ikään kuin kirkon ympärille. Nyt rakenteilla oleva Kansi sijoittuu kirkon itäpuolelle, mutta kaupunkikuva on muuttunut aivan äskettäin myös kirkon länsipuolella. Aivan kirkkoa vastapäätä, Ratinan ränsistyneessä funkkiskorttelissa sijaitsi vielä pari vuotta sitten autokorjaamo. Nyt nämä 1930-luvun lopun rakennukset on entisöity alkuperäiseen loistoonsa ja liitetty toiminnallisesti osaksi vuonna 2018 avattua kauppakeskusta, josta on vain muutama askel kirkolle. Parhaillaan kaupunki selvittää myös mahdollisuutta sisällyttää rakenteilla olevan raitiotiehankkeen ensimmäiseen, vuonna 2021 valmistuvaan vaiheeseen osuus, joka toisi ratikkapysäkin suoraan kirkon edessä sijaitsevan Sorinaukion laidalle.

Vuosina 1896–1899 rakennettu kirkko sijaitsee siis nykyisin aina vain entistä selvemmin keskellä kylää. Tämä tarjoaa seurakunnalle mahdollisuuksia toimia ja näkyä keskuspaikassaan uudella tavalla ja nostaa samalla ortodoksisen kirkon profiilia Tampereella.

Juhlavuoden ohjelmassa onkin haluttu huomioida seurakuntalaisten lisäksi myös laajempi yleisö. Jo tapahtumasarjan avaus, 8.8. Tapahtumien yön osana järjestetty Tuohusten yö osoitti, että kaupunkilaiset ovat innokkaita tutustumaan kirkkoon ja ortodoksiseen kulttuuriin. Illan aikana järjestetyt rukoushetket, konsertit ja esittelykierrokset toivat kirkkoon yli 900 vierasta ja ovensuuhun ruuhkaa tungokseksi saakka.

Tätä laajemmallekin yleisölle suunnattua ohjelmaa edustavat syksyn kalenterissa esimerkiksi teemaluennot, joista yksi perehdyttää juhlivan kirkkorakennuksen monivaiheiseen historiaan ja toinen ortodoksiseen ristisaattoperinteeseen. Kolmantena teemapuhujana kuullaan myös Mokoma -yhtyeen perustajana ja laulajana tunnettua kirjailija Marko Annalaa, jonka vuonna 2018 ilmestynyt toinen romaani, Paasto, käsittelee uskonkriisiä. Ortodoksista kirkkomusiikkia tehdään tutuksi marraskuussa järjestettävässä Tampereen ortodoksisen kirkon kuoron juhlakonsertissa. Joulun alla seurakunnan kuorossa laulava Kai Hyttinen isännöi laulu- ja yhteislauluiltaa. Kirkkoon liittymistä harkitseville suunnattu katekumeeniopetus käynnistyy 3.9. ja päättyy Lasaruksen lauantaihin 4.4.2020.

Ekumeenista antia ohjelmassa edustaa lokakuussa järjestettävä Pyhän Birgitan ja pyhittäjä-äiti Maria Pariisilaisen ekumeeninen kaupunkivaellus.

Seurakunnalla on myös ilo saada syksyn aikana vieraakseen kaikki kirkkomme toimessa olevat piispat. Arkkipiispa Leo vierailee seurakunnassa marraskuussa Pyhän Aleksanteri Nevskin praasniekassa. Metropoliitta Arseni toimittaa lokakuussa kirkossa liturgian, jonka jälkeen Nikolainsalilla vietetään Lintula-aiheista päivää metropoliitan johdolla. Ensimmäisenä vierailulle ehtii metropoliitta Elia, joka toimittaa syyskuun alussa kirkossa Neitseen Marian syntymän juhlan jumalanpalvelukset. Samalla seurakuntalaisilla on tervetullut tilaisuus tutustua uuteen ”omaan” metropoliittaan – siirtyyhän Tampereen seurakunta vuoden 2020 alusta osaksi Oulun hiippakuntaa.

Lokakuussa seurakunnassa järjestetään seurakuntamatka Turkuun Suomen ortodoksisen kanttorikuoron konserttiin. Suunnitteilla on myös muuta ohjelmaa – esimerkiksi pyhittäjä Johannes Valamolaiseen ja marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalaiseen tutustuttavat illat, joiden yhteydessä toimitetaan pyhille myös akatistokset.

Lämpimästi tervetuloa vierailulle juhlivaan seurakuntaan!

Varmistunut ohjelmarunko

  • 22.–25.8. Trifonin pyhiinvaellus Lappiin PSHV:n kanssa
  • 7.–8.9. Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymän juhla, metropoliitta Elia vierailee seurakunnassa ja toimittaa juhlan jumalanpalvelukset
  • 10.9. Teemaluento: Juha Järvinen – Tampereen kirkon historia, alkaen klo 18
  • 5.10. Pyhän Birgitan ja Maria Pariisilaisen ekumeeninen kaupunkivaellus
  • 8.10. Teemaluento: Maria Hattunen – Ristisaatot ja praasniekat, alkaen klo 18
  • 27.10. Liturgia klo 10, Lintula-aiheinen päivä metropoliitta Arsenin johdolla
  • 29.10. Seurakuntamatka Turkuun, Suomen ortodoksisen kanttorikuoron konserttiin
  • 9.11. Ehtoopalvelus ja Tampereen ortodoksisen kirkon kuoron juhlakonsertti
  • 12.11. Teemaluento: kirjailija Marko Annala – Paasto-kirja, alkaen klo 18
  • 22.–23.11. Nevskin praasniekka. 22.11. rukouspalvelus Aleksanteri Nevskille klo 18, 23.11. klo 10 liturgia arkkipiispa Leon johdolla, palveluksen jälkeen yhteinen lounas
  • 5.–6.12. Nikolaoksen praasniekka. 3.12. rukouspalvelus pyhälle Nikolaokselle, 5.12. klo 18 vigilia, 6.12. liturgia ja yhteinen lounas, lasten Nikolaosjuhla
  • 10.12. Kai Hyttisen laulu- ja yhteislauluilta alkaen klo 18

Päivittyvät ohjelmatiedot: www.tampereort.fi ja Tampereen ortodoksinen seurakunta Facebookissa.

Teksti: Maria Hattunen
Kuva: Heikki Santasalo