Ohjausta kirkkoon liittymistä harkitseville

Ajankohtaista | 13.08.2019

Katekumeenikurssit ja ortodoksiapiirit käynnistyvät taas syksyn tullen monilla paikkakunnilla.

Mirhavoitelun sakramentti

Ortodoksiseen kirkkoon liittymistä edeltää aina ajanjakso, jonka kuluessa kirkosta kiinnostunut perehtyy tavalla tai toisella kirkon oppiin ja jumalanpalveluselämään.

Monissa seurakunnissa järjestetään kirkkoon liittymistä harkitseville ryhmämuotoista opetusta, joka alkaa tyypillisesti syksyllä ja jatkuu aina kevääseen saakka. Opetuksen tavoitteena on antaa osallistujille sellaista tietoa ja kokemusta, jonka pohjalta he voivat arvioida, haluavatko he liittyä kirkkoon. Opetuksessa tutustutaan aktiivisesti ortodoksiseen jumalanpalveluselämään ja perehdytään esimerkiksi ortodoksiseen ihmiskuvaan, sakramenttiopetukseen ja dogmatiikkaan. Myös seurakuntayhteisö tulee opetuksessa tutuksi.

Varsinainen kirkkoon liittäminen tapahtuu pääsiäisen edellä joko kasteen ja mirhavoitelun sakramentin tai – jos liittyjä on aiemmin saanut kasteen Pyhän Kolminaisuuden nimeen esimerkiksi evankelis-luterilaisessa kirkossa – pelkän mirhavoitelun sakramentin kautta.

Tänä syksynä ryhmäopetukseen voi osallistua ainakin Helsingin, Tampereen, Lappeenrannan, Oulun, Saimaan ja Turun seurakunnissa. Monissa näistä opetusta järjestetään useilla paikkakunnilla.

Helsingin seurakunta tarjoaa syksystä kevääseen opetusta Helsingin keskustassa, Myllypurossa, Lohjalla, Porvoossa, Espoossa ja Vantaalla. Ryhmien yhteinen aloitustilaisuus järjestetään torstaina 5. syyskuuta klo 18.00 seurakuntasalilla (Unioninkatu 39, sisäpiha). Mukaan voi ilmoittautua tästä: https://www.mvsoy.fi/ort/helsinki/ilmoittautuminen/ilmoittautuminen.php?add=3dd50785323d6acde9567e77f8713f65176&lang=fi

Muissa seurakunnissa opetukseen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Tampereen seurakunnassa kauden 2019–2020 opetus alkaa tiistaina 3.9. kello 18 Nikolainsalilla (kirkon vieressä, Tuomiokirkonkatu 27 B). Katekumeenikurssista järjestetään ennakkoinfotilaisuus Nikolainsalilla tiistaina 20.8. kello 18.

Lappeenrannan seurakunnassa opetusta järjestetään sekä Lappeenrannassa että Imatralla. Imatralla ensimmäinen kokoontumiskerta on 4.9. kello 18 (Vuoksenniskantie 3), Lappeenrannassa 18.9. kello 18 (Kristiinankatu 3). Molempia kokoontumisia edeltää ehtoopalvelus, joka alkaa kello 17.30.

Oulun seurakunnassa katekumeenikurssin ensimmäinen tapaaminen järjestetään Pyhän Kolminaisuuden katedraalissa (Torikatu 74) torstaina 19.9. kello 17. Tapaamiset jatkuvat joka toinen torstai.

Saimaan seurakunnassa ortodoksiakerhon toimintaan voi osallistua Varkaudessa, Savonlinnassa, Mikkelissä ja Pieksämäellä. Ioetus järjestetään seurakunnan pyhäköissä. Varkaudessa syyskausi alkaa torstaina 26.9. kello 17.30 (Relanderinkatu 5), Savonlinnassa (Erkonkatu 11) 19.9. kello 17.30, Mikkelissä 4.9. kello 17.30 (Paavalinkatu 4) ja Pieksämäellä 6.10. kello 12 (Vanha Mikkelintie 18).

Turun seurakunnassa ortodoksiapiirin syyskausi avataan seurakuntasalilla (Yliopistonkatu 19 B) 4.9. kello 17.30.

Opetusta lienee tarjolla syksyn mittaan monissa muissakin seurakunnissa – esimerkiksi Haminan, Joensuun, Jyväskylän, Lahden ja Kuopion seurakunnissa – mutta kaikkien seurakuntien aikataulut eivät ole vielä täsmentyneet. Lisätietoja käynnistyvästä opetuksesta saa ottamalla yhteyttä paikalliseen seurakuntaan. 

Jos yhteistä opetusta ei ole tarjolla, siihen osallistuminen ei ole syystä tai toisesta mahdollista tai kirkkoon liittyvä toivoo henkilökohtaisempaa ohjausta, seurakuntien papisto ohjaa mielellään kirkkoon liittymistä harkitsevia. Parhaiten asia edistyy, kun sopii puhelimitse tai sähköpostitse tapaamisen paikallisen seurakunnan papin kanssa. 

Uskovaiset, rukoilkaamme opetettavien puolesta, että Herra armahtaisi heitä ja opettaisi heitä totuuden sanalla, avaisi heille vanhurskauden evankeliumin ja yhdistäisi heidät pyhään, yhteiseen ja apostoliseen seurakuntaan.” (Opetettavien ektenia)