Konstantinopolin nuoret vierailulla Suomessa

Ajankohtaista | 25.07.2019

Vuorovuosina toteutuvat vierailut luovat henkilökohtaisia siteitä äitikirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon välille.

Nuoret ja arkkimandriitta Sergei Valamossa

Suomen ortodoksisen kirkon läheinen suhde äitikirkkoon näkyy monilla tavoilla. Yksi niistä on Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen aloitteesta vuonna 1995 käynnistetty nuorisovaihto-ohjelma, jonka puitteissa Suomen ja Konstantinopolin nuoret vierailevat toistensa luona vuorovuosina.

Viime vuonna Suomesta vieraili ryhmä Konstantinopolissa, joten tänä kesänä oli Konstantinopolin nuorten vuoro käydä meillä. Perinteen jatkuvuudesta kertoi omalla hauskalla tavallaan se, että yhden vieraan isä oli mukana ensimmäisellä Suomeen tehdyllä visiitillä vuonna 1995.

Diakoni Alexandros Koutsiksen luotsaama kuuden nuoren ryhmä saapui Helsinkiin keskiviikkona 10. heinäkuuta. Ryhmän emäntänä ja oppaana toimi Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n puolesta Anna Kasdaglis, joka lahjoitti vieraille ensi töikseen mukana kannettavat vesipullot.

– Ensimmäinen opetus Suomesta oli siis se, että meillä vesijohtovesi on kaikkialla juomakelpoista. Tämä ihastutti vieraita – ehkä mekin voisimme joskus muistaa, että kyseessä ei ole itsestäänselvyys, toteaa Kasdaglis.

Vierailun ensimmäinen etappi oli Joensuu, jossa vieraat tutustuivat Ortodoksiseen seminaariin ja Pyhän Johannes Teologin ja Karjalan valistajien kirkkoon sekä Pyhän Nikolaoksen kirkkoon.

Paikallisiin pyhäköihin tutustuminen on itsestäänselvä osa kirkollista matkailua, mutta vielä tärkeämpää on tutustua ihmisiin ja vahvistaa henkilökohtaista ymmärrystä kirkon olemuksesta eri puolilla maailmaa toimivana yhteisönä. Niinpä kirkkoihin tutustumisen jälkeen vuorossa oli vapaa-aikaa kaupungilla yhdessä ONL ry:n toiminnanjohtaja Maria Kauppilan ja joensuulaisten nuorten kanssa. Pojat pelasivat mm. katukorista tyttöjen suunnatessa luontoretkelle.

– Luonto, rauha ja hiljaisuus olivat 20 miljoonan asukkaan suurkaupungista kotoisin oleville nuorille ehtymättömiä ihastuksen kohteita. Suomen kesän vihreys ja kaikkialla vastaan tulevat järvet  olivat nuorten mielestä satumaisia. Metsä veti heitä kovasti puoleensa, joten kävimme poimimassa esimerkiksi mustikoita ja ahomansikoita. Nämä meille arkiset asiat olivat tietysti heille aivan uusia elämyksiä, kertoo Kasdaglis.

Perjantaina 12. heinäkuuta nuoret vierailivat Heinävedellä sekä Valamon että Lintulan luostareissa. Vehreän luonnon sylissä sijaitsevat luostarit olivat mieluisa kohde – samoin Sikrenvaaran leirikeskus, jossa ryhmä tutustui Joensuun ja Ilomantsin seurakuntien yhdessä järjestämän perheleirin iltaohjelmaan. Illan kruunasi Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon tapaaminen Ilomantsissa.

Lauantai oli vierailun juhlavin päivä, sillä vieraat osallistuivat Sonkajanrannalla pyhän marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalaisen pyhien joukkoon liittämisen liturgiaan. Vaikuttavan juhlan jälkeen ryhmä tutustui Ilomantsin nähtävyyksiin ja osallistui vigiliaan Profeetta Elian kirkossa. Vigilian jälkeen nuoret viettivät illan Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arsenin seurassa Ilomantsin kirkkoherra Ioannis Lampropouloksen kodissa.

Sunnuntaina ryhmä suuntasi Möhkön Ruukkikylään, jossa vietetyn Ruukkipäivän ohjelmaan kuului myös liturgia. Iltapäivä ja ilta vietettiin rennosti isä Ioanniksen luona ennen paluuta Joensuuhun.

– Pojille yksi vierailun kohokohdista oli kalareissu isä Ioanniksen kanssa. Nuoret pääsivät kokeilemaan myös saunaa ja jäivät kerrasta koukkuun: sauna lämmitettiin seuraavana iltana myös seminaarilla, jossa ryhmä majoittui. Myös viimeisen illan hotellisaunamahdollisuus Helsingissä tuli visusti hyödynnettyä, kertoilee Kasdaglis.

Maanantaina oli edessä paluu Helsinkiin, jossa nuoret viettivät puolitoista päivää. Maanantai-iltana vierailtiin Linnanmäellä ja tiistaina tutustuttiin kaupunkiin ja lähisaaristoon kiertoajeluilla. Tiistai-ilta vietettiin leppoisasti yhdessä Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuorten kanssa.

Keskiviikkona ryhmä ehti vielä osallistua liturgiaan Uspenskin katedraalissa ja tutustua kirkkoon opastetusti ennen lähtöä lentokentälle.

– Jumalanpalvelukset itsessään olivat tietysti nuorille tuttuja, mutta yksi asia jaksoi heitä ihmetyttää: miten kummassa suomalaiset jaksavat seistä palveluksissa alusta loppuun? Ja jopa sateessa, kuten Sonkajanrannalla!

Vaikuttaa siis siltä, että vaihto-ohjelma tarjoaa myös vierailun isännille ja emännille tilaisuuden nähdä oman kirkon tutut piirteet uudesta, tuoreesta näkökulmasta.

Ensi vuonna on toivottavasti jälleen suomalaisnuorilla mahdollisuus lähteä reissuun. Nuorisovaihto-ohjelman toteutuksesta vastaa meillä Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry, joka tiedottaa tulevan matkan hakukierroksesta todennäköisesti ensi vuoden alkupuolella.

Teksti: Maria Hattunen