Mielenterveyden ensiapu® 2 Valamossa 22.–23.10.

Tapahtuma | 24.07.2019
Tapahtuma alkaa
Tapahtuma päättyy

Koulutus on kohdistettu erityisesti ortodoksisten seurakuntien työntekijöille ja aktiivisille vapaaehtoisille vastuunkantajille.

Symbolikuva

Ihmisen mieli on haavoittuvainen. Samalla tavalla kuin kehomme myös mielemme voi väsyä, kuormittua liikaa ja kipuilla. Mielenterveyden ongelmat ovat tavallisia. Niitä kohtaa lähes jokainen jossakin vaiheessa elämäänsä. Millaiset merkit kertovat mielen hyvinvoinnin säröistä? Kuinka kohtaamme ihmisen, joka kärsii psyykkisestä kivusta? Mitä kuka tahansa meistä voi tehdä tukeakseen tai auttaakseen tällaisessa tilanteessa?

Suomen mielenterveysseuran järjestämä Mielenterveyden ensiapu® 2-koulutus tarjoaa asianmukaista tietoa tavallisimmista mielenterveyden häiriöistä ja niiden oireista. 15 tunnin mittaisen koulutuksen tavoitteena on vähentää mielenterveyden ongelmiin liittyvää häpeäleimaa ja antaa valmiuksia toimia, jos kohtaa mielenterveyden ongelmia. Koulutuksessa harjoitellaan ottamaan puheeksi vaikeitakin asioita. Ohjaajana toimii Heli Koivula Suomen mielenterveysseurasta.

Lokakuun koulutus on kohdistettu erityisesti ortodoksisten seurakuntien työntekijöille ja aktiivisille vapaaehtoisille vastuunkantajille. Osallistumisesta kiinnostuneiden kannattaa kysyä seurakunnasta, voisiko seurakunta osallistua koulutuskustannuksiin tai maksaa sen kokonaan.

Kurssin hinta on majoitusvaihtoehdosta riippuen 133–222 euroa. Hinta sisältää opetuksen, majoituksen, aamiaisen ja lounaan ravintola Trapesessa. Kurssi saa tukea Suomen ortodoksiselta kirkolta.

Ilmoittautumiset 30.9. mennessä joko osoitteella kurssit@valamo.fi tai puhelimitse: 017 570 1401.