Kristuksen työ jatkuu maailmassa

Kirkkovuosi | 31.05.2019
Arkkipiispa saarnaa Tikkurilassa 30.5.2019

Arkkipiispa Leon opetuspuhe Herran taivaaseenastumisen päivänä Tikkurilassa, Kristuksen taivaaseenastumisen kirkossa.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Olemme tänään kirkkovuoden kierrossa viettäneet neljäkymmentä päivää siitä juhla-ajasta, joka päättyy kymmenen päivän kuluttua helluntaina. Olemme eläneet ylösnousemuksen riemua ja nyt jäämme odottamaan Pyhän Hengen vuodattamisen juhlaa. Tänään on helatorstai, tämän kirkon temppelijuhla ja kuulimme päivän evankeliumin kertovan, kuinka Jeesus vei opetuslapsensa ulos Jerusalemin kaupungista, kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä ja hänet otettiin ylös taivaaseen. Tänään maa ja taivas yhdistyvät Kristuksessa yhdeksi, jotta me voisimme ”elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi.” (Ef. 1:12) Tänään Jumala astuu ylös riemun raikuessa.

Useimmissa kielissä päivän nimi viittaa juhlan aiheeseen. Kreikaksi juhla on ”Analipseos” ja tarkoittaa samaa kuin ”ylösottaminen.” Ortodokseina Suomessa puhumme tuttavallisemmin Kristuksen taivaaseenastumisesta.

Päivän tekstin mukaan Jeesus seisoessaan opetuslastensa keskellä sanoi heille: ”Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut.” (Luuk. 24: 46–47, 49). Näillä sanoilla hän valmisti opetuslapsiaan tulevaa Kirkon palveluvirkaa varten. Hän myös lupasi heille Pyhän Hengen lahjan ja siksi päivän sanomaa voidaan tulkita ennustukseksi helluntaista, sillä Pyhä Henki ei ollut vielä maailmassa ennen kuin Kristus oli kirkastettu. Johanneksen evankeliumissa helluntain ennustus ilmoitetaan seuraavasti: ”Mutta minä sanon teille totuuden; teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne.” (Joh. 16:7) Markuksen evankeliumi puolestaan liittää helatorstain kertomukseen hyvin tuntemamme lähetyskäskyn: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” (Mark. 16:15)

Tänä juhlapäivänä seisomme ennen kaikkea yhdessä ja yhtenä seurakuntana taivaaseenastumisen vuorella. Katselemme ylös kirkkauteen, jonne ristiinnaulittu Kristus ”meidän edelläkävijänämme meni,” (Hepr. 6:20) jonne Hän nousi valtaistuimelleen ja jolle riemuhuudot kaikuvat sekä pasuunat soivat, kuten voittopsalmissa 47 julistetaan. Tämä juhlapäivä on Kristuksen voittomarssi, kuten oli myös hänen Jerusalemiin ratsastamisensakin 46 päivää sitten. Toisin kuin palmusunnuntaina, tätä voittomarssia oli todistamassa oliivilehtojen keskellä vain kourallinen opetuslapsia sekä Maria, Jeesuksen äiti. Palmusunnuntain hurraava väkijoukko ei välttämättä tiennyt mitä Kristuksen kuninkuus merkitsi, mutta voimme kuvitella, että kaiken koetun jälkeen opetuslapset tiesivät viimeistään helatorstaina, mitä hänen kuninkuutensa on.

Ehkä siksi onkin hämmästyttävää lukea vielä uudemman kerran Apostolien teoista opetuslasten kysyvän: ”Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?” (Ap.t. 1:6) Ja jälleen he joutuivat oppimaan, ettei Kristuksen kuninkuus ole tästä maailmasta: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut,” (Ap.t. 1:7) hän vastasi. Kristuksen korottaminen kirkkauteen ei erottanut häntä maailman kärsimyksestä ja ristin tiellä kilvoittelevista uskovista. Päinvastoin. Vasta korotettuna, ajan ja paikan rajoituksista ja kuoleman vallasta vapautuneena hän voi kirkkaudessaan olla läsnä kaikkialla ja omiensa luona heidän ristin tiellään.

Kristuksen työ jatkuu maailmassa. Hän voi olla yhtaikaa lähellä kaikkialla. Eikä tämä koske vain hänen henkeään vaan myös hänen ruumistaan, sillä inhimillistä ruumista ei voi Kristuksessa erottaa hänen jumalallisuudestaan. Korotettuna taivaassa, Isän oikealla puolella istuessaan, hän on ruumiillisestikin läsnä täällä meidän keskellämme. Juuri näillä hetkillä ortodoksisissa seurakunnissa eri puolilla maailmaa tulemme osallisiksi Kristuksen pyhästä ruumista ja verestä Herramme ehtoollisessa. Jumala on siis kerta kaikkiaan sitoutunut Kristuksessa meidän inhimilliseen, ruumiilliseen ja näkyvään todellisuuteemme. Hän myös sitouttaa meidät näkyviin merkkeihinsä sakramenttien kautta.

Helatorstain sanoma ei jätä meitä vain toimettomiksi sivustakatsojiksi, vaan se kutsuu meidät mukaan Kristuksen työhön. ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” on Kristuksen käsky. Kristus toimii meidän kauttamme ja hän tahtoo käyttää meitä työssään. Hän ottaa meidät omaan rakkauteensa ja voimaansa ja lähettää meidät – ei korkealle kunniaan – vaan alas ja häpeään, heikkojen, kaltoinkohdeltujen ja epäonnistuneiden ihmisten keskelle armahtamaan, nostamaan ja kantamaan heidän kuormiaan. Mieleeni muistuu nyt Hänen Pyhyytensä Ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen muutama vuosi sitten helluntaina Kreetalla pitämä opetuspuhe ja sen sanat: ”Ortodoksisen kirkon lahja ja siunaus on Pyhän Hengen antama totuuden aarre, joka on täyttänyt koko maailman. Tästä lahjasta kirkko on velvoitettu todistamaan maailmalle rakkaudessa ja ykseydessä sillä tavalla, että siihen kätkeytyvä toivo tulee oikeasti esille.”

Tähän liittyen iloitsen suuresti, että kanssamme palvelee Ruandan ja Burundin metropoliitta Innokentios Aleksandrian patriarkaatista. Olemme kiitollisia, ettei ortodoksisuus ollut Afrikan mantereella valloittajien vaan rauhan apostolien uskonto. Afrikassa apostolisen kirkon vanhoja alueita olivat nykyisen Sudanin, Etiopian ja Egyptin seudut. Kristukseen uskovina meidän tulee tehdä rakkauden tekoja eli tuottaa hedelmää meille annettujen mahdollisuuksien rajoissa omalla paikallamme kuin muuallakin. Suomen ortodoksisen kirkon työ Afrikassa alkoi jo 1970-luvulla. Keniasta alkanut yhteistyö on levinnyt sittemmin myös muualle ja tämän työn hedelmiä me saamme tänään yhdessä todistaa. Kirkkomme kansainvälisen lähetystyö- ja diakoniajärjestön Filantropian tukeman työn keskiössä on muun muassa papiston koulutus, kehitysyhteistyö ja terveyskasvatus. Ansiokasta työtä tehdään erityisesti naisten ja lasten koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa.

Jumala ei lopulta vaadi meiltä mahdottomia, mutta pysyminen hänessä vaatii pysymistä hänen käskyissään. ”Pysykää minussa niin minä pysyn teissä,” (Joh. 15:4) kehottaa Jeesus. Meidän ei tarvitse kurkottaa kauas ja ylös, sillä Herramme itse tulee alas meitä vastaan, meidän luoksemme, alemmaksi kuin koskaan osaamme kuvitella, omaan inhimilliseen ja ruumiilliseen todellisuuteemme käsin kosketeltavaksi. Ja tästä hetkestä – täällä, tänä juhlapäivänä – alkaa uuden sadon odotus, vaikkei mitään vihreää vielä näkyisikään, sillä päivän juhlaveisun sanoin me jäämme odottamaan puolustajaksemme ja tueksemme Pyhää Henkeä: ”Oi Elämänantaja Kristus, kun apostolit näkivät sinut pilvien päällä, he kyynelsilmin ja murheen murtamina sanoivat: Valtias, älä jätä orvoiksi meitä palvelijoitasi, joita suuressa laupeudessasi rakastat, vaan lähetä lupauksesi mukaan pyhin Henkesi valistamaan meidän sielumme!” Aamen.