Osallistumisen hetki

Kirkkovuosi | 14.04.2019
Arkkipiispa Leo saarnaa

Arkkipiispa Leon opetuspuhe palmusunnuntain liturgiassa Uspenskin katedraalissa Helsingissä 14.4.2019.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Aloitamme huomenna Herramme ylösnousemusjuhlaa valmistavan viimeisen eli suuren viikon. Sitä ennen päivän evankeliumi vie meidät vierailulle tuttuun kotiin. Siihen samaan, jossa Martta palveli vieraita hänen sisarensa Marian kuunnellessa Jeesuksen opetusta. Kuluneen viikon keskiviikkona Martan ja Marian veli Lasarus haudattiin, mutta perjantaina sisaret jo iloitsivat, sillä eilen Kristus saapui sanallaan tekemään eläväksi heidän veljensä. Ja tänään Lasarus on jo osa pöytäseuruetta. Samalla viivytään jo ensi hetkestä alkaen tulevien päivien tapahtumissa. Pääsiäiseen on kuusi päivää ja Vapahtajamme on jäähyväiskäynnillä Betaniassa.

Me tiedämme mitä tuleman pitää, me tunnemme suuren viikon kärsimystarinan, mutta tiesivätkö Betanian kodin ystävät? Aavistiko Martta? Tiesikö Lasarus? Ymmärsivätkö opetuslapset? Emme tiedä varmasti. Sen sijaan päivän evankeliumin kaksi henkilöä näyttävät enteilleen tulevaa. Ensinnäkin Maria, uskollinen kuuntelija, käytti hetkessä pullollisen aikansa kalleinta parfyymia – nardusöljyä – voidellakseen Jeesuksen maantien rasittamia jalkoja. Maria ymmärsi, että tämä mies oli menossa kuolemaan, eikä mikään ihmisen teko olisi verrattavissa siihen, minkä Jumalan Poika lopulta antaisi ihmiskunnalle. Pyhän Johannes Krysostomoksen mukaan ”Maria lähestyi Jeesusta niin kuin Jumalaa.” ”Hän tekee tämän hautaamistani varten,” totesi puolestaan itse Kristus. (Joh. 12:7)

Mutta paikalla oli myös toinen, nimittäin Juudas Iskariot, Jeesuksen kavaltaja. Hän huomasi mihin kaikki lopulta päättyisi. Juudas ei ollut huolissaan köyhistä saatikka laupeuden teoista, kun hän kuuli Kristuksen ilmoittavan, että ”Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.” (Joh. 12:8). Hän ehkä kuului tuolloin vielä ulkoisesti opetuslasten joukkoon, mutta sisäisesti hänen jumalansa oli jotain muuta. Hänen ajatteluaan hallitsi kolmensadan denaarin voitto Marian hyväntuoksuisesta öljypullosta. Ja Kristus tiesi näiden kahden tietävän hänen tulevan kohtalonsa. Heistä toinen oli uskollinen kuuntelija, toinen Herransa kavaltaja. Toisen ajatukset elävät edelleen keskuudessamme ja pyrkivät ohjailemaan meitä pörssikurssien maailmassa. Toisen rakkautta ylistää koko maailma tänäkin päivänä. Todellinen rakkaus kasvaa korkoa koron päälle.

Betanian kodissa saadaan vihje siitä, ettei kärsimys ja kuolema ole lopullista. Pimeys ei tule peittämään kaikkea alleen ja vihjeen tästä haudan takaa heijastuvasta valonsäteestä, uudesta aamusta, antaa evankelista Johannes, kun hän korostaa Lasaruksen mukanaoloa pöytäseurueessa. Köyhä ja orjuutettu kansa kohisi vielä Lasaruksen ihmeestä ja odotti yhä suurempia ihmetekoja, parempia aikoja, Messiasta. Mutta Kristuksen näköpiirissä on jotain vielä ihmeitäkin suurempaa. Pääsiäisen uuden luomisen tuoksu täytti Martan, Marian ja Lasaruksen kodin. On siirryttävä Jerusalemiin.

Ristin tie alkaa palmusunnuntain hoosiannasta. Ajan ja paikan raja hämärtyy. On aikakausien käännekohta ihmisyyden historiassa. On tapahtumassa jotain, mitä ei koskaan aikaisemmin ole tapahtunut. Ja tästä huolimatta Kunnian Kuningas ei saavu suuruudessaan kultaisilla vaunuilla ja kerubien kannattelemana juhlivan kansan keskelle, vaan hiljaisena ja nöyränä aasin selässä jalat maata viistäen päämääränään Daavidin kaupunki. Näemme kansan heiluttavan hänelle palmunoksia. Näemme, kuinka hän oli laskenut kätensä auraan katsomatta enää taakse kohti entistä elämäänsä. Alkoi valmistautuminen uuteen.

Suuri kreikkalainen kirjailija, runoilija ja filosofi Nikos Kazantzákis kertoo kirjassaan Viimeinen kiusaus Jeesuksesta, jolle tarjotaan toisenlaista tietä, eikä sitä, jota palmusunnuntain ratsastaja kävi. Ristinkuoleman sijasta hänelle tarjotaan toista mahdollisuutta. Syvimmän tuskan hetkellä Jeesus näkee unen, jossa hän ei riipukaan häpeän puulla vaan elää tavallisena ihmisenä tavallisen ihmisen onnellista elämää. Kirjan loppusivut palautuvat kuitenkin todellisuuteen. Jeesus herää ja havahtuu: tämäkö oli minun elämäni tarkoitus? Ei, hän vastaa ja valitsee ristin.

Osoitettuaan rakkautta ihmisyksilöille Kristus siirtyy osoittamaan rakkautensa koko ihmiskuntaa kohtaan. Hän valitsee sinut – minut – meidät kaikki! Sanoillaan ja teoillaan Kristus osoittaa, että kaikki, mitä hän teki, oli riipivän totta. Ja juuri tästä todellisuudesta syntyi se ihme, jossa me tänäkin päivänä elämme. Kaikki se, mitä kärsimys on luonut, muuttuu kuolemassa ylösnousemuksen lahjaksi.

Kaikki tämä on vielä edessäpäin. Elämä kulkee kohti suuren perjantain kärsimyksiä. Kohta veriset askeleet vievät Yrttitarhasta Golgatan mäelle, sille emme voi mitään. Mutta nyt on osallistumisen hetki, yhdessä ja yksin, tapahtumia liturgisesti muistaen ja niihin mietiskelyn kautta samaistuen. Tähän kaikkeen osallistumisen merkiksi ja ilmentäjäksi olemme siunanneet virpovitsoja, joita kannamme tänään voitonmerkkeinä.

Jerusalemin tieltä eivät ole koskaan tyystin kadonneet näkyvistä Vapahtajamme askelten jäljet. Ne ovat riittäneet opastamaan perille niitä, jotka ovat ottaneet ristinsä, kieltäneet itsensä ja seuranneet suurta edelläkulkijaa, orjantappuroilla kruunattua Kunnian Kuningasta. Samalla emme ole jääneet osattomaksi Betanian kodin ateriasta, kun olemme tänään samassa pöydässä valmistautuneina ottamassa vastaan Kristuksen ruumiin ja veren, meidän puolestamme annetun ja vuodatetun. Se on Mariankin hyvä osa, joka kuuluu meille jokaiselle.

Luokoon kohta koittava Kristuksen valoisa ylösnousemusjuhla meihin toivoa saada kerran olla siellä, jossa ikuinen ilo ja rauha ovat saavuttaneet täyden päämääränsä. Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Aamen.

Kuva: Tiina Ryynänen