Steinbergin teos Piinaviikko Uspenskissa 14.4.

Tapahtuma | 11.04.2019
Tapahtuma alkaa
Tapahtuma päättyy

Uspenskin katedraalikuoroa ja Kamarikuoro Addictiota johtaa dir.cant. Varvara Merras-Häyrynen, solistina Heikki Hattunen.

Neuvostovallan jalkoihin jäänyt ortodoksinen merkkiteos, Maximilian Steinbergin Strastnaja Sedmitsa (suomenkieliseltä nimeltään Piinaviikko) sai ensiesityksensä Suomessa vuosi sitten palmusunnuntaina. Tänä vuonna teos on mahdollista kuulla jälleen samassa paikassa samana päivänä.

Maximilian Steinberg (1883-1946) oli säveltäjä Nikolai Rimski-Korsakovin oppilas, assistentti ja vävy. Hänet muistetaan myös Dmitri Šostakovitšin opettajana.

Steinberg syntyi Vilnassa juutalaiseen perheeseen, mutta liittyi ortodoksiseen kirkkoon naimisiin mennessään ja alkoi perehtyä ortodoksiseen kirkkomusiikkiin sen kaikissa muodoissa. Hän toimi sävellyksen ja harmoniaopin opettajana sekä vararehtorina Pietarin ja edelleen Leningradin konservatoriossa kuolemaansa asti.

Vuosina 1921–23 sävelletyn Strastnaja Sedmitsa -teoksen esikuvana oli samanniminen Aleksander Gretshaninovin teos vuosilta 1911–12, mutta teosten osat eroavat hieman toisistaan. Steinberg on myös käyttänyt jokaisen osan temaattisena pohjana vanhoja, venäläisiä rospeveja (znamenni, kiovalainen, bulgarialainen).

Strastnaja sedmitsa -teosta ei voitu julkaista eikä esittää Neuvosto-Venäjällä. Dmitri Šostakovitš toi partituurin Yhdysvaltoihin vuonna 1957, mutta kesti useita vuosikymmeniä ennen kuin teokselle löytyi julkaisija (Musica Russica) ja perinteeseen sekä tyyliin perehtyneet osaavat esittäjät.

Suuren viikon veisuista koostuvan teoksen osat ovat seuraavat:

1. Alliluija (Halleluja, lauselmat Jesajan kirjasta)
2. Se zhenih grjadet (Katso, Ylkä tulee puoliyössä)
3. Tshertog tvoj (Minä näen, oi Vapahtajani)
4. Jegda slavnii utshenitsy (Silloin kun kunnialliset opetuslapset)
5. Stranstvija Vladytshnja (Tulkaa uskovaiset, suuren torstain kanonin 9.veisu)
6. Vetsheri tvojeja tainyja (Sinun salaiseen ehtoolliseesi)
7. Blagoobraznyj Iosif (Kunniallinen Joosef)
8. Razbojnika blagorazumnago (Viisaan ryövärin)
9. Ne rydaj mene, Mati (Älä itke minua, Äitini)
10. Voskresni Bozhe (Nouse, Jumala)
11. Da moltshit vsjakaja plot (Vaietkoon jokainen ihmisen liha)

Teos on dir.cant. Varvara Merras-Häyrysen näkemyksen mukaan hyvä esimerkki siitä, minne venäläisen ns. hopeakauden innovaatiot olisivat voineet viedä ortodoksista kirkkomusiikkia, ellei sitä olisi kokonaan kielletty. Hiljaisen viikon nöyrtymisen ja itsetutkiskelun välineenä Steinbergin teos kuuluu Gretshaninovin ja Rahmaninovin suurten sävellysten rinnalle.

Maksimilian Steinberg: Strastnaja Sedmitsa (Piinaviikko, opus 13) Uspenskin katedraalissa sunnuntaina 14.4. kello 16. 
Uspenskin katedraalikuoro & Kamarikuoro Addictio, johtaa dir.cant. Varvara Merras-Häyrynen. Solisti Heikki Hattunen (tenori). Vapaa pääsy, käsiohjelma 15€.