Pyhittäjä Nasari Valamolainen 23.2.

Kirkkovuosi | 22.02.2019
Pyhän Nasari Valamolaisen ikoni

Pyhittäjä Nasari toimi Valamon luostarin johtajana 1782–1801 ja hänet on luettu pyhien joukkoon vuonna 1988.

Yksi merkittävimmistä henkilöistä Valamon luostarin historiassa on pyhittäjä Nasari Valamolainen, jonka muistopäivää vietetään 23.2. Nasari toimi luostarin johtajana 1782–1801 ja hänet on kanonisoitu pyhäksi vuonna 1988.

Valamon luostarissa on haluttu nostaa esiin luostarin jumalanpalveluselämässä luostarin omien pyhien muistoa. Vuonna 2017 vietettiin ensimmäistä kertaa pyhittäjä Nasari Valamolaisen päivää polyeleojuhlana. Vuonna 2018 luostarissa vietettävien polyeleojuhlien joukkoon lisättiin myös pyhittäjä Antipa Valamolainen, jonka muistopäivä on 10.1., ja hänen Valamoon tuomansa ihmeitätekevä Jumalansynnyttäjän Suloisesti suuteleva -ikoni, jonka muistopäivää vietetään Tuomaan sunnuntaina eli viikko pääsiäisestä.

Pyhittäjä Nasari Valamolainen, maallikkonimeltään Nikolaj, aloitti luostarielämänsä Sarovin luostarissa, josta hän vielä kuuliaisuusveliaikanaan siirtyi luostarin johtajan siunauksella Astrahaniin Kristuksen kirkastumisen luostariin. Syyskuussa 1760, 23 vuoden ikäisenä, Nikolaj vihittiin munkiksi Astrahanissa ja sai munkkinimekseen Nasari. Kuukautta myöhemmin hänet vihittiin diakoniksi. Nasari piti edelleen yhteyttä Sarovin luostariin hengelliseen ohjaajaansa skeemapappismunkki Varlaamiin. Astrahanin luostari sijaitsi kaupungissa, eikä siksi voinut vastata Nasarin hiljaisuuden kaipuuseen. Elettyään Astrahanissa munkiksi vihkimisensä jälkeen kolme ja puoli vuotta, Nasari palasi takaisin Sarovin luostariin.

Pyhittäjä Nasarin elämässä on Sarovin luostariin paluun jälkeiseltä ajalta mielenkiintoinen episodi, jossa hän 29-vuotiaana munkkidiakonina oli puolentoista kuukauden ajan karkuteillä Sarovin luostarista. Tapauksen tutkintaraportin mukaan hän poistui luostarista metsään kenellekään mitään sanomatta otettuaan mukaan eväitä, ja eksyi sitten metsässä. Löydettyään takaisin ihmisten ilmoille hän kuuli, että hänen luostarista poistumisestaan oli jo raportoitu kirkolliselle esivallalle, ja seurauksia peläten hän meni takaisin metsään ja eli  olkimajassa kuukauden ajan, kunnes voimiensa loputtua palasi takaisin luostariinsa. Nasari sai rangaistukseksi paastoamista ja maahankumarruksia. Katumuksen kautta hän kuitenkin pääsi eteenpäin tällaisesta vakavasta luostarielämän periaatteiden rikkeestä, ja jo kuuden vuoden kuluttua hänet vihittiin pappismunkiksi ja noihin  aikoihin häntä pidettiin jo jonkinlaisena hengellisenä ohjaajana.

Vuonna 1782 Pietarin ja Novgorodin arkkipiispa Gabriel kutsui Nasarin Sarovin luostarista Valamon luostarin johtajaksi. Nasari oli tuolloin 45 vuoden ikäinen. Tätä edelsi kirjeenvaihto, jossa Sarovin luostarin johtaja Pahomi luonnehti Nasari vähäjärkiseksi ja hengellisesti kokemattomaksi, koska ei tahtonut luopua hänestä, mutta arkkipiispa Gabriel vastasi, että hänellä on tarpeeksi älykköjä ja pyysi lähettämään hänelle Sarovin tyhmyrin.

Pyhittäjä Nasarin elämässä yhdistyivät koko hänen elämänsä ajan kaksi pyrkimystä, toisaalta pyrkimys yksinäiseen rukoukseen ja sisäiseen katselemiseen ja toisaalta pyrkimys lähetystyöhön ja aktiiviseen  luomistyöhön. Tämä näkyi erityisesti hänen työssään Valamon luostarin rakentajana ja hengelliseen kukoistukseen nostajana.

Nasari oli Valamon luostarin johtajana kaksikymmentä vuotta. Tänä aikana hän saattoi luostarin kukoistukseen niin materiaalisesti kuin hengellisestikin. Nasarin tullessa luostarin johtajaksi, luostarissa oli ainoastaan neljä munkkia, ja luostarin puiset rakennukset olivat huonokuntoisia. Nasarin aikana rakennettiin luostarin kivinen  rakennuskehä, jotka rajasivat samalla luostarialueen neliöksi, sekä kolme kivikirkkoa. Veljestön määrä kasvoi voimakkaasti. Kahdeksan vuotta Nasarin Valamon tulon jälkeen luostarissa oli jo 12 munkkia ja viisi vuotta myöhemmin 17. Vuonna 1800 eli 17 vuotta Nasarin Valamoon tulon jälkeen veljestön määrä oli kasvanut jo kolmeenkymmeneen. Nasari toi Valamoon myös Sarovin luostarin luostarisäännön. Luostarisääntö oli 124 sivua pitkä ja koostui kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa esitettiin säännöt käytännön luostarielämälle ja toisessa osassa määriteltiin järjestys, jonka mukaan luostarissa tuli toimittaa palvelukset, niin veljestön oma rukoussääntö kuin kirkossa toimitettavat yhteiset palvelukset. Tämä luostarisääntö oli yhteiselämäluostarin sääntö, mutta Nasarin seuraajan igumeni Innokentin aikana laadittiin myös säännöt skiitta- ja erakkoelämää  varten. Ennen erakkoelämää oli sääntöjen mukaan elettävä pitkään yhteiselämäluostarissa, ja vasta sitten voi siirtyä erakkoelämään.

Luostarin kivirakennustan rakentaminen kesti kahdeksan vuotta. Sen jälkeen veljestölle jäi enemmän aikaa muihin kuuliaisuustöihin. Veljestö teki puulusikoita, rukousnauhoja ja veisti sypressiristejä. Kesällä oltiin työssä puutarhassa ja niitettiin heinää. Paikallisilta kalastajilta hankittiin kalaa. Ruoka oli tavallisesti kalakeittoa,  kaalikeittoa ja puuroa. Igumeni Nasari itse otti aikalaisten todistuksen mukaan osaa kaikkiin töihin veljestön kanssa. Hän teki muun muassa maanmuokkaustöitä, keräsi lääkeyrttejä ja hoisi sairaita. 

Igumeni Nasarin hengelliset neuvot olivat täynnä Jumalan rakkautta ja käsittelivät munkkielämää, turhamaisuutta, ehtoolliseen osallistumista ja rukousta. Nasari ei mielellään puhunut tyhjistä maailmallisista  asioista. Aikalaisten kertomusten mukaan Nasarin sanat olivat totuudenmukaisia, suoria ja joskus teräviä. Kuitenkin Nasarin rakkaus langenneeseen maailmaan ja myötätunto lähimmäisiään kohtaan herättivät  kiitollisuutta ja valmiutta kuunnella hänen neuvojaan.

Yksi Pyhittäjä Nasarin korostamista asioista oli ajatusten ja pienimpienkin rikkeiden tunnustaminen rippi-isälle tai toisilleen, jotta ne eivät yksinäisyydessä pääsisi kypsymään hengelliseen tuhoon asti. Hänen ohjeidensa mukaan tunnustaa täytyi joka päivä iltapalveluksen jälkeen, ja mielellään jopa päivän aikana, jos oli  tehnyt jotain pahaa syntiä. Jos ei ollut mahdollista tunnustaa rippi-isälle, niin sitten jollekin muulle luotetulle luostariveljelle. 

Nasari myöskin opetti olemaan tuomitsematta hengellistä ohjaajaansa. Vaikka kuvittelisi näkevänsä hengellisen isänsä tekevän syntiä, oli kuitenkin parempi nuhdella vain itseään kuin mielessään syyttää ja tuomita hengellistä ohjaajaansa. Jos hän tekikin syntiä, niin ehkä hän jo oli katunut tekemäänsä. Pyhittäjä Nasari opetti myös muutoin olemaan tuomitsematta. Ainoastaan Jumala voi tuomita luotunsa, hän koettelee heidän sydämensä ja ajatuksensa. Pyhittäjä Nasari myös opetti, että tuomitsee eri tavalla kuninkaat, eri tavalla piispat, eri  tavalla papit, eri tavalla pappismunkit, eri tavalla munkit, ja eri tavalla maallikot, eri tavalla lapset, eri tavalla terveet ja eri tavalla sairaat.

Iltapalveluksen jälkeen igumeni Nasari neuvoi tunnustamaan syntinsä ja ajatuksensa hengelliselle isälleen. Hän neuvoi miettimään ja koettelemaan itseään, miten oli päivän aikana ajatellut pahaa, mitä oli puhunut, oliko sallinut itselleen jotain omaa tuntoaan vastoin olevaa, oliko ylpeillyt, loukannut tai tuominnut tai ollut  turhamainen. Hän kehotti pyrkimään siihen, että huomaisi pienimmätkin omantunnon puhtautta rikkoneet ajatukset. Synnintunnustukselta keljaan palattua hän neuvoi kiittämään Jumalaa siitä, että Jumala on suonut  osallistua synnintunnustukseen ja että on saada omantunnon rauhan. Sen jälkeen hän neuvoi rukoilemaan hengellisten paimenten, koko veljestön, sukulaisten, ystävien, hyväntekijöiden ja koko maailman puolesta. 

Tämän jälkeen hän neuvoi lukemaan jotain sielun pelastukselle hyödyllistä kirjallisuutta. Lukemisen jälkeen hän neuvoi keräämään mielensä ja kaikki ajatuksensa ja keskittymään rukoukseen, ja pyrkimään siihen, etteivät ajatukset harhailisi. Hän neuvoi yhdistämään itsensä katujien joukkoon ja rukoilemaan syntiensä anteeksiantoa. Pyhittäjä Nasari kehotti kiinnittämään huomiota siihen, mitkä psalmit herättävät heltymistä, särkymistä ja kyyneliä, ja käyttämään erityisesti niitä psalmeja rukouselämässään. Pyhittäjä Nasari opetti myös, että lähimmäisen palvelemiseksi voi lyhentää rukouksiaan, mutta muuten piti olla tarkkana, ettei jättänyt pois omavaltaisesti mitään siitä, mitä hengellinen ohjaaja oli rukoussäännöksi antanut.

1700-luvun loppu oli Venäjällä luostarielämän voimistumisen aikaa. Yhtenä tärkeänä tekijänä olivat Venäjälle palanneet monet pyhittäjä Paisi Velitshkovskin oppilaat. Tähän liittyy myös Filokalian kääntäminen kreikasta kirkkoslaaviksi. Filokalia sisältää kreikkalaisten, syyrialaisten, koptilaisten ja latinalaisten isien  opetuksia rukouksesta ja kilvoituksesta. Paisi Velitshkovski käänsi itse jonkin verran sitä kirkkoslaaviksi, mutta ei katsonut taitojensa riittävän julkaisukelpoisen käännöksen laatimiseen. Varsinaisen käännöstyön teki Venäjällä käännöstyöryhmä, mutta Pietarin metropoliitta Gabriel ohjeisti kääntäjiä kysymään neuvoja hänen  tuntemiltaan hengellisesti kokeneilta henkilöiltä, joista yksi oli Nasari Valamolainen. Metropoliitta Gabrielin mukaan näillä hengellisesti kokeneilla isillä oli oman hengellisen kokemuksensa perusteella kääntäjiä parempi kyky ymmärtää Filokalian opetusten merkitys. Igumeni Nasari myöskin huolehti kirjan painatuksesta ja  julkaisuluvan saamisesta Pyhältä Synodilta. Filokalian julkaisemisella oli suuri merkitys Venäjän luostarielämän kehitykselle.

Igumeni Nasari toimi Pietarin metropoliitan Gabrielin siunauksella myös luostareiden tarkastajana. Tässä yhteydessä hän raportoi metropoliitalle ongelmasta, jossa vastavihityt munkit siirtyvät omasta luostaristaan toiseen luostariin ennen kuin ovat edes eläneet vuottakaan alkuperäisessä luostarissaan, eivätkä elä sielläkään edes vuotta vaan valittavat ja pyytävät päästä siirtyä kolmanteen luostariin. Jotkut munkit siirtyvät luostarista toiseen jopa ilman luostarin johtajan siunausta. Tähän igumeni Nasarin ratkaisuehdotus oli, että luostarissa olisi elettävä vähintään kolme vuotta ennen kuin voi pyytää siirtoa toiseen luostariin. Luostarista toiseen voi hänen mukaansa siirtyä vain, jos sekä munkki itse, että luostarin johtaja sekä vastaanottavan luostarin johtaja ovat suostuvaisia siirtoon. 

Sellaiset munkit, jotka eivät olleet asettuvaisia luostarin järjestykseen ja kuriin, sekä juopottelevat ja helposti riitaantuvat munkit igumeni Nasari suositteli lähetettäväksi maailmasta eristäytyneeseen kaukaiseen Solovetskin luostariin, jossa oli hänen mielestään parhaat olosuhteet nöyryyden kasvattamiseksi.

Metropoliitta Gabrielin siirryttyä eläkkeelle Pietarin metropoliitaksi tuli Amvrosij, joka alkoi syyttää igumeni Nasaria siitä, että hän otti luostariin ihmisiä, joilla ei ollut passeja. Igumeni Nasari oli ottanut luostariin passittomia, koska näki heissä vilpittömän halun elää Jumalan mielen mukaista elämää luostarissa. Tämän episodin jälkeen igumeni Nasari päätti pyytää eroa igumenin tehtävistä vanhuuden heikkouteen vedoten ja esitti toivomuksenaan, että taloudenhoitaja Innokentij valittaisiin luostarin johtajaksi. 

Luostarin johtajan tehtävistä vapauduttuaan Nasari eli vielä muutaman vuoden Valamossa, mutta pyysi vuonna 1804 siirtoa takaisin Sarovin luostariin. Jo samana vuonna hän lähti Sarovista matkalle Krasnodarin alueelle Mustan meren rannikolla olevaan luostariin ja poikkesi matkalla Voronezhin alueella. Siellä eräässä maaseutuseurakunnassa Nasari ihmetteli, ettei pappi lähtenyt lauantai-iltana toimittamaan vigiliaa. Papin mukaan ei kannattanut, koska paikallinen väestö ei käynyt kirkossa. Nasarin vastasi, että tämä ei ollut mikään pätevä puolustus, koska kirkkoa vihittäessä sen alttari saa aina suojelijakseen oman enkelin, ja vaikka pappi toimittaisikin palvelusta ihmisistä tyhjässä kirkossa, se on kuitenkin aina täynnä enkeleitä. 

Lisäksi Nasari kehotti pappia kuitenkin toimittamaan palveluksia ja rukoilemaan seurakuntalaistensa puolesta, jotta Jumala lämmittäisi heidän sydämensä ja kääntäisi katumukseen ja rukoukseen. Pyhittäjä Nasarin innoittamana paikallinen pappi lähti yhdessä hänen kanssaan toimittamaan vigiliaa, ja kansaa tuli vähitellen kirkkoon. Pyhittäjä Nasari viipyi paikkakunnalla pari viikkoa sai aikaan hengellistä innostusta paikallisessa väestössä.

Krasnodarin alueelta Pyhittäjä Nasari palasi Sarovin luostariin vuonna 1806. Sarovin aikana hän kävi kirjeenvaihtoa Tambovin ja Nizhnij Novgorodin hiippakunnissa olevien nunnaluostareiden kanssa ja toimi  heidän hengellisenä ohjaajanaan. Nasari kuoli Sarovissa vuonna 1809 ja haudattiin Jumalansynnyttäjän Elävöittävä Lähde -ikonin kirkon alttarin taakse. Haudalle rakennetut kaksi muistomerkkiä ovat kadonneet, eikä tarkkaa hautapaikkaa ole merkitty.

Teksti: Pappismunkki Mikael
Kuva: Valamon luostari