Kristus syntyy – kiittäkää!

Kirkkovuosi | 21.12.2018
Jouluikoni

Piispainkokouksen yhteinen joulutervehdys Kristuksen syntymäjuhlana vuonna 2018.

Joulukertomus on tunnetuin kristillisen kirkon kertomuksista. Kaikki ovat lapsesta asti kuulleet Jeesus-lapsesta, seimestä, paimenista ja itäisten maiden tietäjistä. Tässä on joulun vahvuus, se on kaikille tuttu. Samalla tässä on joulun vaara. Se on niin tuttu, että me ortodoksitkin asennoidumme jouluun kuten olemme vuosia tai vuosikymmeniä tehneet. Kristuksen syntymäjuhla ansaitsee kuitenkin enemmän kuin aina vain samanlaisen vastaanoton. Tällä emme tarkoita kaupallisuutta tai hälinää tai joulupukkia. Mikä sitten voisi olla toisin?

Ajatelkaamme mitä elämässä kaipaamme ja ikävöimme? Millaiset asiat voivat murtaa yksinäisyytemme, ahdistuneisuutemme ja masentuneisuutemme? Missä tilassa viihtyisimme ja missä seurassa viettäisimme aikaa, jos saisimme valita?

Jokainen ihminen haluaa olla rakastettu, hyväksytty ja pidetty. Jokainen meistä kaipaa ympärillemme lämpöä, hyvyyttä ja anteeksiantoa. Viihdymme siellä, missä olemme tervetulleita ja odotettuja, missä tulemme ymmärretyiksi. Jouluna emme puhukaan siitä, missä tällainen todellisuus on vaan siitä, kuka tämä on! Hän on Kristus, Jumala Poika, joka tuli maailmaan pienenä vauvana, vähäisenä, nöyränä, rauhallisena ja seimessä makaavana. Kun vietämme joulua emme todellakaan mene jonkun suuren tuomarin juhliin, joissa meidän on pakko tehdä niin tai noin. Menemme Jumalan pojan syntymäluolalle, missä meitä ei pakoteta mihinkään. Siellä löydämme rauhan ja hiljaisuuden. Siellä on läsnä niin anteeksianto kuin hellyyskin. Vapahtajamme luona koemme olevamme rakastettuja ja ymmärrettyjä.

Jeesus-lapsen syntymässä, seimeä ja luolaa ihmetellessämme alkaa tapahtua ihmeellisiä asioita. Ortodoksisen kirkkomme perinteisen opetuksen mukaan Jeesus-lapsi toi maailmaan jumaloituneen ihmisyyden, josta mekin tulemme vähän kerrallaan osallisiksi. Ihmisyyden kylmyyteen on nyt tullut mukaan jumalallinen lämpimyys. Joulun sanomassa puhutaan Jumalan lihaksitulemisesta. Sen uutisen merkitys on juuri ihmisluonnon jumaloituminen. Kristuksen luo rientäminen muuttaa meidän ihmisyyttämme. Jumaloituminen on uusi normaali. Joulu on muuttanut kaiken.

Kun joululla on näin suuri merkitys koko elämällemme ja olemassaolollemme, kuinka siihen pitäisi suhtautua. Katsommeko ympärillemme ja huomaamme, että mikään ei ole muuttunut? Vilkaisemmeko televisiota tai nettiä ja näemme, että tontut laulavat ja syövät riisipuuroa kuten joka joulu – ja hautausmaille viedään kynttilöitä?

Mitä tekee ortodoksi? Hän katsoo, mitä itäisten maiden viisaat tekivät, nuo oman aikansa parhaat osaajat ja asiantuntijat. He riensivät palvomaan Kristusta. He ryhtyivät toimittamaan jumalanpalvelusta. Lähtekäämme siis kirkkoon kumartamaan Kristusta, Jumalan Poikaa. Toimikaamme näin tämän suuren ihmeen edessä ja älkäämme pyrkikö järjellisesti selittämään joulun mysteeriä, sillä tietäjien tavoin ymmärrämme, milloin on aika vaieta, hiljentyä ja kumartaa Kunnian Kuningasta.

Kuva: RIISA Suomen ortodoksinen kirkkomuseo