Skeemaigumeni Johannes ja Johannes Karhapää pyhien joukkoon

Ajankohtaista | 30.11.2018

Konstantinopolin Ekumeenisen patriarkaatin Pyhä Synodi on hyväksynyt Suomen ortodoksisen kirkon esityksen kanonisoinnista.

Tiistaista 27.11. torstaihin 29.11. kokoontunut Konstantinopolin Ekumeenisen patriarkaatin Pyhä Synodi on yksimielisesti hyväksynyt Suomen ortodoksisen kirkon aloitteen skeemaigumeni Johanneksen ja Johannes Karhapään liittämisestä pyhien joukkoon nimillä Pyhittäjä Johannes Valamolainen ja Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen.

Suomen ortodoksinen kirkko on ollut tähän saakka ainoa paikalliskirkko, jolla ei ole ollut ainoatakaan kirkon hallinnollisen itsenäisyyden ajalla kanonisoitua ja kansallisuudeltaan suomalaista pyhää.

Tämä ei luonnollisestikaan merkitse, ettei pyhiä olisi, vaan että heitä ei vain ole kanonisoitu” totesi piispa Arseni maaliskuussa 2014 piispainkokoukselle tekemässään aloitteessa. Piispa Arseni esitti piispainkokoukselle, että kirkkoon asetettaisiin muutaman henkilön toimikunta perehtymään kanonisointiasiaan.

Piispainkokous asetti 1.4.2014 kolmijäsenisen työryhmän tutkimaan mahdollisuuksia löytää pyhien joukkoon virallisesti luettavia edesmenneitä kirkon jäseniä Suomesta ja Karjalasta. Piispa Arsenin puheenjohtajuudella toimineeseen työryhmään nimettiin lisäksi rovasti Sergius Colliander ja diakoni Johannes Korpela.

Lokakuussa 2014 piispainkokous vahvisti työryhmän esityksen muutamista keskeisistä pyhyyden kriteereistä:

Henkilö on saanut aikaan suuren positiivisen muutoksen, jota voidaan kutsua ihmeeksi.
Henkilö tekee yleisesti ihmeteltävää hyvää.
Henkilö luo lohduttamalla, opettamalla tai ohjaamalla pysyvästi hyvää.
Pyhä on kärsinyt marttyyrikuoleman tai osoittanut kestävyyttä ankarassa vainossa.

Lisäksi pyhän pitää täyttää kummatkin seuraavista vaatimuksista:

Henkilön muisto on säilynyt kristittyjen piirissä, muodostunut pysyväksi ja kunnioitusta herättäväksi.
Kirkko pitää saavutuksia esimerkillisinä ja pyhää niiden vuoksi esirukoilijana.

Piispainkokous asetti samalla työryhmälle jatkotehtäväksi etsiä mahdollisesti pyhäksi luettavia henkilöitä. Jatkotyöhön kutsuttiin pysyviksi asiantuntijoiksi pastori Marko Mäkinen ja nunna Ksenia. Työryhmä kuuli lisäksi erikseen asiantuntijana metropoliitta Panteleimonia.

Helmikuussa 2016 työryhmä totesi loppuraportissaan piispainkokoukselle löytäneensä huolellisen pohdinnan jälkeen kaksi henkilöä, joiden osalta ortodoksisen kirkon perinne ja piispainkokouksen vahvistamat kriteerit tukevat voimakkaasti ajatusta heidän lukemisestaan kirkon virallisesti muistelemiksi pyhiksi ja tässä tarkoituksessa kalenteriin merkittäviksi. Nämä henkilöt ovat Johannes Karhapää ja Ivan Aleksejevitš Aleksejev eli skeemaigumeni Johannes.

Kuukautta myöhemmin piispainkokous teki päätöksen lähettää työryhmän loppuraportin kreikaksi ja englanniksi käännettynä ja arkkipiispan saatekirjeellä varustettuna Konstantinopolin Ekumeenisen patriarkaatin Pyhän Synodin käsittelyyn.

Johannes Karhapää (1884–1918)

Johannes Karhapää toimi Suomen ortodoksisen kirkon muodostumisvaiheessa 1900-luvun alun vaikeissa olosuhteissa aktiivisena, työhönsä koko olemuksellaan sitoutuneena kansanvalistajana, joka puolusti suomalais-karjalaisen ortodoksisuuden asiaa. Hänellä oli laaja ja merkittävä panos silloisen Kuopion läänin ortodoksien sivistystyössä ja suomenkielisen ortodoksisuuden juurruttamisessa paikallistasolla. Aikanaan hänet tunnettiin koko Suomen suuriruhtinaskunnassa ja myös palkittiin työstään.

Hänen elämäänsä ja toimintaansa leimasi syvä ortodoksisuus, mistä hänet muistetaan. Kansallisen kuohunnan aikana äärisuunnat saivat voimakkaan aseman sekä yhteiskunnassa että kirkossa. Johannes Karhapään toimintaan liitettiin tuolloin siihen todellisuudessa kuulumaton poliittinen ulottuvuus.

Johannes Karhapää kesti vainon ja pilkan nöyrästi antamatta periksi vakaumuksestaan, minkä vuoksi hän kärsi marttyyrikuoleman keväällä vuonna 1918. Hänen muistonsa on säilynyt Sonkajanrannan yhteisössä ja Suomen ortodoksisessa kirkossa. Hänen marttyyriuteensa liitetään ristin kantamisen ja periksiantamattomuuden lisäksi sovinto ja anteeksianto.

Ivan Aleksejevitš Aleksejev eli skeemaigumeni Johannes (1873–1958)

Skeemaigumenni Johanneksen elämää leimasi lapsuudesta alkaen syvä sitoutuminen Ortodoksiseen uskoon. Hän eli hyvin monivaiheisen elämän monen kulttuurin välillä, eikä siitä puuttunut vaikeuksia, vastuuta ja kilvoittelua. Näin hänen elämänkokemuksensa muodostui hyvin rikkaaksi, mikä auttoi ymmärtämään hyvin erilaisiin vaikeuksiin joutuneita ihmisiä ja näin antamaan heille tukea ja lohdutusta.

Skeemaigumeni Johanneksen kirkollinen ura oli merkittävä ja hänet sijoitettiin useaan vastuulliseen tehtävään.

Erityisen merkittävä asema skeemaigumenilla oli Suomen ja Venäjän valtakunnan välille kumpaankin suuntaan muuttaneiden ihmisten keskuudessa, koska varsinkin Venäjän vallankumouksen jälkeen nämä ihmiset jäivät kielellisesti ja kulttuurillisesti omaksi, syrjäytetyksi ryhmäkseen Suomessa, ja isä Johannes itse oli myös osa heitä. Tämän väestön jälkeläiset muodostavat tänään merkittävän osan Suomen ortodokseista.

Lopulta skeemaigumeni Johannes varttui merkittäväksi ja Suomen Kirkossa aivan poikkeukselliseksi ohjaajavanhukseksi, jonka luo tultiin kaukaakin kuulemaan lohdutuksen sanoja ja neuvoja elämään. Isä Johanneksen lohdutuskirjeet julkaistiin jo hänen elinaikanaan. Sittemmin skeemaigumeni Johanneksen kirjekokoelma on käännetty useille kielille, joten hänen lohduttava sanomansa ei ole vain Kristuksen Kirkastumisen luostarin eikä Suomen Kirkon vaan kaikkien maailman ortodoksien yhteinen ja pysyvä lahja Jumalalta yhä tänään ja tulevaisuudessa.

Henkisen lohdutuksen lisäksi skeemaigumenin puoleen käännyttiin usein myös konkreettisissa kysymyksissä. Hän teki pitkiä matkoja sairaiden luo, ja tällöin hänen kauttaan tapahtui todistettuja Jumalan ihmetekoja. Esimerkiksi Marina Latschinoff kertoi, kuinka hänen alun perin pietarilainen, nyt Helsingissä asunut mummonsa Natalia Vasilievna Karhu halvaantui. Hänen tyttärensä Klavdia matkusti Heinäveden Valamoon ja toi mukanaan Helsinkiin isä Johanneksen, jonka useamman viikon rukousten jälkeen mummo tuli terveeksi. Isä Johannes oli jo aiemmin ohjauksellaan hoitanut terveeksi Marinan tämän ollessa pienenä vammautunut.

Skeemaigumeni Johanneksen muisto on säilynyt myös hänen synnyinseuduillaan Keski-Venäjällä tähän päivään asti. Siten isä Johannes yhdistää myös alueen ortodoksia kirkkoja eikä vain suuren raja-alueen väestön ortodokseja ja on niiden yhteinen esirukoilija.