Vuoden 2019 alusta kirkko striimaa esimerkiksi kaikki ne suurten juhlien palvelukset, joita ei voi seurata Yleisradion kanavilta.

Yleisradio lähettää Yle 1 -kanavalla ortodoksisen liturgian noin kahdesti kuukaudessa. Lisäksi vuoteen on tähän asti sisältynyt kolme televisiointia: pääsiäisyön aamupalveluksen ja liturgian lisäksi yksi televisiointi syys-lokakuussa ja yksi joulun aikaan.
Jumalanpalvelusten seuraaminen radiosta tai televisiosta on monille tärkeä tapa osallistua kirkon elämään silloinkin, kun pääsy kirkkoon on syystä tai toisesta estynyt. Viimeisen vuoden aikana tehdyt Facebook live -kokeilut ovat osoittaneet, että ihmiset löytävät hyvin myös nettilähetysten äärelle. Yksittäinen livelähetys voi kerätä lähetyshetkellä satoja katsojia ja tallenteita on katsottu tuhansia kertoja.
Vuoden 2019 alusta jumalanpalvelusten järjestelmällisestä striimaamisesta tulee osa kirkon sivuston arkea. Pääasialliseksi kanavaksi vaihtuu Facebookin sijaan kirkon sivusto. Näin lähetykset tavoittavat myös ne netin käyttäjät, jotka eivät käytä sosiaalista mediaa.
Kirkon sivuille on jo lisätty lista kevätkauden radioitavista ja televisioitavista jumalanpalveluksista ja striimauksista: https://www.ort.fi/radio-ja-televisiolahetykset-seka-striimaukset
Nyt ensi vaiheessa kirkko striimaa kaikki sellaiset suurten juhlien palvelukset, joita ei voi seurata Yleisradion kanavilta. Kevätkaudella striimataan lisäksi myös useita suuren paaston ja suuren viikon palveluksia. Tiedot striimauspaikkakunnista täsmentyvät myöhemmin.
Jatkossa on tavoitteena luoda entistä useampiin seurakuntiin valmius striimata jumalanpalveluksia suoraan kirkon sivustolle.
Palveluksia tullaan striimaamaan jatkossa myös Facebookin välityksellä. Jotta palvelusten maantieteellinen vaihtelu olisi mahdollisimman suurta, kirkon viestintä tulee marras-joulukuussa etsimään Facebook live -lähetysten tekijöiksi vapaaehtoisia eri seurakunnista. Tästä ja kirkon viestinnän muista vapaaehtoistyömuodoista kiinnostuneet voivat jo nyt olla yhteydessä kirkon vastaavaan tiedottajaan (Maria Hattunen, maria.hattunen@ort.fi, 040 481 9240).