Tulipalo Ylienkeli Mikaelin kirkossa Mikkelissä

Ajankohtaista | 08.10.2018

Kirkkorakennus kärsi kohtuullisen vähäisiä vahinkoja, mutta kirkon freskojen ja ikonostaasin tilanteesta tiedetään enemmän iltapäivällä.

Sisäkuva tulipalon jälkeen

Yksi Saimaan seurakunnan pääpyhäköistä, Mikkelissä sijaitsevassa Ylienkeli Mikaelin kirkossa syttyi tulipalo sunnuntai-iltana. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kello 21.43.

Kirkon vieressä asuva pastori Mikko Mentu ja kanttori Maria Mentu olivat palon syttyessä hereillä. 

– Poliisi tuli koputtamaan ovelle ja kertoi hälytyksestä. Lähdimme heti Marian kanssa kirkolle auttamaan palolaitosta irtaimiston pelastamisessa. Myös vahtimestari Esko Kaikkonen tuli välittömästi apuun. Myös Varkaudessa asuva kirkkoherra Bogdan Grosu sai heti tiedon palosta ja yön aikana pidettiinkin jo ensimmäiset työntekijäpalaverit, kertoo isä Mikko.

Palo sai alkunsa alttarin sivuhuoneesta, jossa sijaitsee kirkon sähköpääkeskus. Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Poliisi ja pelastuslaitos aloittavat palotutkinnan aamupäivällä. Jälkisiivouksen ammattilaiset työskentelevät kirkossa parhaillaan.

– Tässä oli käsillä katastrofin ainekset, mutta onneksi palo saatiin hallintaan ajoissa. Pelastuslaitoksen mukaan lämpötila kirkkosalissa oli niin korkea, että leimahtamisriski oli todellinen. Nyt itse kirkkorakennuksen vahingot ovat kohtuullisen vähäiset. Savu ja noki ovat kuitenkin aiheuttaneet kirkkosalissa suurta vahinkoa, eikä kirkkoa voi toistaiseksi käyttää, kertoo isä Mikko.

Kirkon ja sen irtaimiston sekä Petros Sasakin maalamien freskojen ja ikonostaasin kärsimistä vahingoista ja seurakunnan jumalanpalvelustoiminnan järjestämisestä jatkossa saadaan lisätietoa vielä tänään kun Isä Bogdan ja Valamon konservointilaitoksen edustajat saapuvat Mikkeliin. 

– Pidämme rukoushetken kirkon pihalla lähipäivinä. Tästä tiedotetaan vielä erikseen. Tämä on tietysti järkytys seurakunnalle, mutta onneksi palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Voimme olla kiitollisia paljosta, toteaa isä Mikko.

Teksti: Maria Hattunen
Kuva: Saimaan ortodoksinen seurakunta