Joensuun ortodoksisen seurakunnan pitkäaikaisin kanttori siunattiin haudan lepoon lauantaina 29. syyskuuta.
Dir.mus. Pauli Matveinen siirtyi tuonilmaisiin 12.9.2018. Hän oli syntynyt Ilomantsin Mutalahdessa 3.12.1937. Hän oli Joensuun ortodoksisen seurakunnan pitkäaikaisin kanttori työuran kestäessä yli 30 vuotta.
Paulin työpäivät loppuivat dramaattisesti 20 vuotta sitten. Eräänä syyskuisen Marian päivän aamuna odottelimme viraston tiloissa palveluksen alkamista, kun Pauli tuli kalpeana ja huonovointisena sisään. Hän kertoi ajaneensa autoa ikkuna auki saadakseen riittävästi happea. Lääkintäaliupseerina hän ymmärsi, että tilanne oli vakava, mutta hän halusi tulla ilmoittamaan tarvitsevansa sijaista alkavaan liturgiaan. Ambulanssi vei Paulin Tikkamäelle ja myöhemmin hänelle tehtiin ohitusleikkaus. Olimme kiitollisia, että Pauli sai viettää vielä 20 eläkevuotta perheensä ja seurakuntalaisten kanssa.
Opin tuntemaan työtoverini Paulin pienenä poikana, kun hän tuli 19-vuotiaana nuorukaisena Kuopioon kanttorikurssille 1957. Enpä tiennyt silloin, että laulan myöhemmin hänen johtamassaan mieskuorossa 30 vuotta.
Paulin ensimmäinen työpaikka oli Mikkelin ortodoksinen seurakunta. Hänet valittiin Joensuun seurakuntaan vuonna 1966. Täällä hänen työnsä jatkui syksyyn 1998. Pitkän sairasloman jälkeen hän siirtyi eläkkeelle vuonna 2000.
Paulin työtehtävät olivat moninaiset. Jumalanpalveluksissa ja erilaisissa toimituksissa laulamisen lisäksi hän opetti uskontoa lukuisissa seurakunnan alueen kouluissa, osallistui nuorisotyöhön laulattaen lapsia leireillä ja kerhoissa. Pauli osallistui seurakunnanneuvoston työskentelyyn ja edusti kirkkokunnan kanttoreita kirkolliskokouksissa useita vuosia. Valtiovalta myönsi Pauli Matveiselle director musices arvonimen ansiokkaasta työstään ortodoksisen kirkkomusiikin hyväksi.
Pauli johti seurakunnan kirkkokuoroa ja vuodesta 1971 lukien Joensuun ortodoksista mieskuoroa viimeiseen työpäivään asti. Kun lukee molempien kuorojen juhlakirjaa (1994, 2004), saa hämmästellä miten valtavan määrän työtä kuorojen toiminta on teettänyt. Harjoitukset, toimitukset, jumalanpalvelukset, konsertit, matkat ja sovitustyö täyttivät päivät. Pauli sai sitoutettua kuorolaisensa kokoontumaan palveluksiin jopa kolme kertaa saman päivän aikana. Kuoroista muodostui hänelle kuin toinen perhe, sillä vapaa-aikaa vietettiin usein yhdessä.
Pauli Matveisen Kuopion kanttorikurssin (1957–1959) opettajina toimivat kanttori Pauli Koukkunen ja silloinen apulaispiispa Paavali. He olivat Valamon ”luostariyliopiston” kasvatteja. Tunnistin Paulin johtamistyylissä ”paavalilaisen” verkkauden ja pyrkimyksen hartaan tunnelman luomiseen. Paulin johtaessa laulua vokaalit olivat pitkiä ja laulajien hengitystekniikka lujilla. Vaikka Paulia arvosteltiin hänen johtamistavastaan, niin loppujen lopuksi hän sai kuorojen laulajat luottamaan ammattitaitoonsa ja ortodoksisen kirkkolaulun tuntemukseen. Juhlakirjassa lukee: ”Paulin linja oli rauhallinen, vakaa ja rukouksellinen laulanta, jossa sanomalla, sanoilla on ensisijainen merkitys.”
Kiitos, Pauli, yhdessä eletyistä vuosista!
Ollos iäti muistettu!
Teksti: Rovasti Kalevi Kokkonen