Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhla 29. kesäkuuta

Kirkkovuosi | 28.06.2018
Pyhien apostolien ikoni

Kirkon periaatteilla, opetuksilla ja ihanteilla on merkitystä vain kun niitä toteutetaan jokapäiväisessä elämässä.

Apostolien Pietarin ja Paavalin yhteistä juhlaa viettäessämme voimme samalla palauttaa mieleemme kirkon elämän varhaisimpia vaiheita muistellen näiden pyhien apostolien toimintaa evankeliumin julistajina.

Tuo julistustyö alkoi helluntaijuhlana tapahtuneesta Pyhän Hengen vuodattamisesta. Tuolloin apostoli Pietari piti ensimmäisen kristillisen saarnan. Siinä hän selitti Kristuksen kuoleman, ylösnousemuksen, taivaaseen astumisen ja Pyhän Hengen laskeutumisen merkitystä. Tuon saarnan jälkeen kuulijat kysyivät: ”Veljet, mitä meidän pitää tehdä?” Pietarin vastaus kysymykseen kuului: ”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi…Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana…

Näin siis pelastushistorian suuret tapahtumat kokeneiden ja Pyhän Hengen ylitsevuotavat armolahjat vastaan ottaneiden ihmisten saama vastaus heidän esittämäänsä kysymykseen on ollut: teidän tulee kääntyä, katua ja tehdä parannus. Teidän tulee valita kilvoituksen ja katumuksen tie. Toisin sanoen heidän tuli etsiä vastaus kysymykseen, mitä syvimmiltään merkitsee olla Kristuksen seuraaja tavallisessa arkipäivän elämässä.

Juuri tämä on se kysymys, jonka pohtiminen on ollut nyt vietettävään juhlaan päättyneen apostolien paaston tarkoituksena. Paaston aika on ollut kutsu katumukseen ja sen kautta elämän uudistamiseen ja pyhittämiseen. Sen kuluessa meitä on muistutettu siitä, että kristillinen usko ei ole pelkästään oppia, vaan se on elävää elämää. Uskon periaatteilla, opetuksilla ja ihanteilla on merkitystä vain silloin, kun ne toteutetaan jokapäiväisessä elämässä.

Mutta samalla meitä muistutetaan myös siitä, että me emme ole pelkästään omien inhimillisten voimien varassa. Pyhä Henki, joka ensimmäisenä helluntaina laskeutui pyhien apostolien ja opetuslasten päälle, on läsnä ja vaikuttaa kaikkina aikoina, myös tänä päivänä. Pyhä Henki johdattaa oikealle kristillisen elämän tielle, tekee eläväksi, uudistaa, pyhittää ja vahvistaa kaikkea, mikä on heikkoa ja vajavaista.  Olemme siis ennen kaikkea Pyhän Hengen lahjana annetun armon varassa. Vain se viime kädessä kantaa meitä. Pyhä Henki johdattaa meidät Jumalan valtakunnan läsnäolon todellisuuteen.

Juuri tätä ilosanomaa Jumalan valtakunnan lähestymisestä tänään muisteltavat apostolit Pietari ja Paavali kaikkien muiden apostolien tavoin kutsuttiin julistamaan. Heidät lähetettiin inhimillisesti katsoen lähes ylivoimaiseen tehtävään, kastamaan ja opettamaan, julistamaan evankeliumia kaikille kansoille kaikkialle maailmaan. Kirkon historiasta tiedämme, että apostolit suorittivat menestyksekkäästi heille annetun tehtävän osoittaen uskollisuutta aina marttyyrikuolemaan asti.

Evankeliumin kertomuksista muistamme, miten yhdessä veljensä Andreaksen kanssa Galileanjärven rannalla kalastamassa ollut Simon Pietari sai kutsun Jeesukselta: ”Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” Niinpä he jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. Pietarista tuli yksi kolmesta läheisimmästä opetuslapsesta, joka tänään kuulemamme evankeliumitekstin mukaan kaikkien opetuslasten puolesta vastasi Jeesuksen kysymykseen, kuka hän heidän mielestään on: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.” Tämän tunnustuksen kuultuaan Kristus sanoi: ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni.  Sitä eivät tuonelan portit voita.” Pietarin ilmaisemasta uskosta tuli se kallio, jonka varaan Kristus rakensi kirkkonsa.

Apostoli Pietari vaikutti aluksi oman kansansa keskuudessa, myöhemmin Vähässä Aasiassa ja lopulta Roomassa, jossa hän johti paikallista kirkkoa ja todisti uskostaan kärsimällä marttyyrikuoleman. Tarkkaa kuoleman ajankohtaa ei tiedetä, mutta perimätiedon mukaan hänet ristiinnaulittiin 29. kesäkuuta vuonna 67.

Perimätiedon mukaan samana päivänä kärsi marttyyrikuoleman myös apostoli Paavali. Rooman kansalaisena apostoli Paavali mestattiin miekalla. Yhteisen kuolinpäivän vuoksi pyhien apostolien muistopäivääkin vietetään samana päivänä.

Paavali ei ollut Jeesuksen 12 opetuslapsen joukossa, vaan hän sai kutsun evankeliumin julistajan tehtävään kaikista muista apostoleista poikkeavalla tavalla. Hän ei ollut useimpien muiden tavoin kalastaja, vaan oppinut fariseus, joka kiivaili puhtaan juutalaisen uskon puolesta omistautuen kristittyjen vainoamiseen. Apostolien Tekojen kirja kertoo, miten hän kokemassaan ilmestyksessä kohtasi Kristuksen, joka kutsui hänet apostolikseen. Tuota kutsua hän ei voinut vastustaa, vaan otettuaan vastaan kasteen hän omisti koko elämänsä evankeliumin palvelukseen.

Paavalista tuli ”pakanain apostoli”, erityisesti pakanoiden keskuuteen suunnatun lähetystyön suuri uranuurtaja.  Hänen opetuksensa mukaan kristillinen usko ei kuulunut pelkästään juutalaisille, kuten alkuaikoina monet ajattelivat, vaan se oli tarkoitettu kaikille kansoille. Julistuksensa ydinkohtia hän selitti perustamilleen lukuisille seurakunnille ja oppilailleen osoitetuissa lähetyskirjeissä, jotka kuuluvat Uuden testamentin syvällisimpien kirjoitusten joukkoon.

Syvän hengellisen ilon ohella hän näissä kirjeissään kuvaa hyvin vaikuttavalla tavalla myös apostolin kutsumukseen sisältyneittä vaaroja ja vaikeuksia. Juhlan epistolassa hän muun muassa kirjoittaa: ”Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa.  Kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi minua painaa huoli kaikista seurakunnista.  Jos joku on heikko, niin minäkin olen heikko. Jos joku lankeaa, se polttaa minua.”  

Tähän vaikerointiin hänelle vastattiin: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Tähän armoon luottaen hän ei voinut muuta kuin tunnustaa, että hän iloitsee heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingosta, joihin hän joutui Kristuksen tähden. ”Juuri heikkona olen voimakas”, hän kirjoitti. Siten päällimmäisenä kokemuksena apostolin kutsumuksessa kaikesta huolimatta oli ilo ja kiitollisuus. 

Toisessa kirjeessään Korinttilaisille Paavali kertoo, mitä kutsumuksen noudattaminen apostolien kohdalla on merkinnyt. Hän kirjoittaa: ”Kaikessa me osoitamme olevamme Jumalan palvelijoita. Me kestämme sitkeästi vaikeudet, vaivat ja ahdingot, ruoskimiset, vankeudet, mellakat, raadannan, valvomisen ja paastoamisen. Mielemme on puhdas, meillä on tietoa, kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä, meillä on Pyhä Henki, vilpitön rakkaus, totuuden sana ja Jumalan voima….Meitä kunnioitetaan ja halveksitaan, meitä panetellaan ja kiitellään.  Meitä pidetään villitsijöinä, mutta me puhumme totta…Olemme lähellä kuolemaa, mutta silti elossa, pahoinpideltyjä, mutta yhä hengissä, murheellisia, mutta aina iloisia…meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken.”

Tällaisessa sankarillisessa kilvoituksessa, kärsivällisyydessä ja uskollisuudessa pyhät apostolit ovat olleet suuria esikuvia kaikkien aikojen lähetystyöntekijöille ja kirkonpalvelijoille ja samalla kaikille kristityille, koko uskovalle kansalle. Meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken. Näin voivat tänäkin päivänä kokea kaikki Kristuksen ja Hänen valtakuntansa todistajiksi kutsutut ja lähetetyt.

"Te apostolein korkeimmilla valtaistuimilla istujat ja maailman opettajat, rukoilkaa kaikkeuden Herraa, että Hän soisi maailmalle rauhan ja sieluillemme suuren laupeutensa." (Juhlan tropari)

Teksti: Rovasti Veikko Purmonen
Kuva: RIISA Suomen ortodoksinen kirkkomuseo